tiistai 29. joulukuuta 2009

Elmeri puoli vuotta

Meidän vauva on jo puolivuotias. Onnea Elmeri!



Oikeasti puolisynttäripäivä oli eilen, mutta henkilökunta taisi nukkua tärkeän päivämäärän ohi. Tässä muutama otos nuorukaisen uusimmasta leikistä. Operaatio Kuplamuovia vahdittiin tarkasti, henkilökunnan taholta siis. Elmeri ei pureskele muovia, kanniskelee vaan ylpeänä suussaan.





Lurps! Näin Suuri Saalistaja taltutti uhrinsa.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Joulunaikaa



Vähän tulee myöhässä, mutta Moya, Elmeri ja perheen ihmisjäsenet toivottavat oikein hyvää ja kehräyksentäyteistä joulunaikaa kaikille!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Laatikkoleikki

Henkilökunta on odottanut hermostuneena viimeisintä Zooplus-tilausta. Ehtiikö se ennen joulua? Nyt näyttää pahalta, etenkin kun kuljetusfirman pakettiauton nähtiin poistuvan pihastamme, kun olimme takapihalla leikkimässä. Eikä posti ole vieläkään kiikuttanut meille postipakettikorttia lähetyksestä. Meillä on kaksi pussia kissanruokaa jäljellä. Kaksi! Ja joulunpyhät tulossa! Siinä on aihetta hermostumiseen tuntien sen faktan, että kaksi nälkäistä bengalia = ei hyvä...

No, saahan ruokaa kaupastakin, mutta kissat näyttävät jäävän ilman joululahjalaatikkoa. Niille on meillä meinaan käyttöä! Kuten näin:



Eivätkä kissat ole ainoita joita laatikkoleikit kiinnostavat.



On muuten todistettu juttu, että lähes koosta riippumatta laatikkoon on mahdollista tunkea kissa ja ihmislapsi... Siitä ei ole kuvaa (no okei, ei julkaista kuvaa), koska se voisi olla herkkähermoisille liikaa.


Kun nuo yhdet vouhottajat vihdoin lähtee, niin nyt täällä oon mä! Istun nätisti enkä vöyhkää toisin kuin eräät.

Ison poijan hampaat

Elmeri kasvaa silmissä ja kehittymisestä kertoo sekin, että herra vaihtaa hammaskalustoaan rautaisempaan.


Tuplahammas-taistelija!

Moyalla hammasprojekti aiheutti aikoinaan enemmän vaivaa. Neiti nakutteli pahvilaatikon jos toisenkin täyteen pienen pieniä reikiä ja oli hermona, kai ikeniä kutitti niin kovasti. Elmerillä ei ole samanlaista kutinaa ollut havaittavissa. Tai sitten se tekee järsimisen jossain salassa. Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin Elmeri on kyllä nähty useita kertoja kaluamassa ikkunalaudalla olevaa traakkipuun nysää... Kasvi on siis katkaistu ja sen oli tarkoitus lähteä hienosti haarautumaan, mutta jäljellä on vain kuiva onneton nysä. Toisaalta traakki on nyt tehnyt arvokkaan palveluksen hienolle kissalle, voisi kai kasvin olemassaolon tarkoitus olla mitättömämpikin.

Elmeri on aiheuttanut Moyalle, ja vähän palvelijoilleenkin, harmaita karvoja. Kissapojun maha oli taas sekaisin parin päivän verran. Arvailemme, johtuiko se sydämen syömisestä (tästä on ehkä mennyt ennenkin maha löysälle, ehkä...), Moyan kupista varastetusta aloeveralla maustetusta ruuasta vai edellisistä yhteisvaikutuksena hammaskaluston uusiutumisen kanssa. Pojalla ainakin oli maha löysällä kun hän teki hampaita, voisi kai teoriassa olla kissallakin.

Maitohappobakteereilla Elmeriinin maha on nyt saatu kuntoon, mutta ilmeisesti kakan haju leijuu kissahajuaistin tasolla vielä joka paikassa. Elmeri tosissaan osaa "kunnostautua" vessakäyttäytymisessään, eli talloo tai jopa istuu lähes poikkeuksetta kakkaansa sitä peittäessään. Ja sitten sotkuun tarttuu hiekkaa, ja siten painellaan tuhatta ja sataa ympäri kämppää ja ravistellaan kakkahiekkaa tassuista. Ja hierotaan pyllyä mattoon, tuolin päällysteeseen, kiipeilytolppaan... Moya-parka on tosi hermona kun Elmerin hajut ovat vallanneet koko asunnon. Meillä kuullaan taas sähinää ja murinaa, pitkästä aikaa.

Mutta henkilökunta siivoaa nöyrästi toivoen, että siivouksen taso vielä jonakin päivänä yltää Neiti Kissan standardeihin.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Elmeri matkalla tuntemattomassa

Alkuun heti pahoittelut, että monet herkulliset tilanteet jäivät tallentamatta, kun henkilökunta unohti kameran kotiin. Olette nyt siis vain kirjallisen selostuksen varassa.

Elmerin odotukset itsenäisyyspäivästä olivat varmasti jotain tämän suuntaista: Mä hyppelen täällä näin ympäriinsä ja täppälen kaikkea mikä liikkuu, tai saattaa liikkua, ja sitten ne antaa mulle ruokaa, ja mä syön, ja syön ton ison kissan ruuat kans koska sen kupissa on aina herkumpaa, ja sitten hyppelehdin ton paremmanhajuisen orjan syliin ja kehräilen siinä sitte loppuillan... Mutta toisin kävi.

Sunnuntaina iltapäivällä kaivelimme esille kissankuljetuskopan. Elmeri raastettiin päiväuniltaan ja istutettiin hiekkikselle ja sanottiin "tee pissa" (tämä toimii Pojalla, miksei muka toimisi kissalla?). Elmeri kilttinä totteli. Tietysti, epäilikö joku? Seuraavaksi Elmeri huomasi, että jossain rapisee leluhiiri. Kun hiirulainen seuraavaksi vilahti kuljetuskoppaan, piti sitä tietysti seurata. No sitten joku länttäsi oven kiinni, eikä sieltä päässyt enää juoksemaan mihinkään. Höh.

Tässä vaiheessa on pakko todeta, että hiukan eri meininki on silloin, kun koppaan pitää saada Moya. Moya ei tee pissaa ja taistelee nelipistekynsihuitomisjarrutuksella vastaan koppaan laittamista. Lopulta koppa nostetaan pystyyn ja sullotaan raakaa voimaa käyttäen kissa sisään. Mut arvatkaas mitä? Kyllä se todennäköisesti sen pissan sitten tekee...

No, tarina jatkuu. Elmeri ihmetteli menoa niin, ettei aluksi edes kommentoinut asiaa. Kommentointi alkoi sitten, kun hänen kuljettimensa asetettiin lastenvaunujen päälle, alkoi tärisevä matka ja jokapuolelta hönki yhtäkkiä kylmää ilmaa. HUI! Mitä tää on, miu iu!

Elmeri pääsi siis vierailulle. Tämä oli osa projektia "näin totutamme kissan uuteen ympäristöön, jotta se ei mene paniikkiin näyttelytilanteessa". Kohteena oli lähellä asuva Ammu-täti, mahtava ja hauska tyyppi jonka mieli ei notkahda vaikka vierailulle tulee energinen superkaksikko Poika ja Elmeri :)

Elmeri oli ihan ihmeissään uudessa paikassa, mutta pienen kiertelyn jälkeen häntä nousi pystyyn ja karvatyyppi totesi, että tää on ihan ookoo. Vielä enemmän ookoon paikasta tekivät monet jännät piilopaikat ja suorastaan kissan käsityskyvyn ylittävä määrä leluja. Ammu antoi Pojan käyttöön kaksi laatikollista PlayMaisia, 2 sentin mittaisia värjättyjä maissinaksuja, joista on tarkoitus askarrella jotain. Pojalla on luonnollisesti omat toimintamallinsa, kun saa käsiinsä valtavan määrän pieniä värikkäitä objekteja: laatikko auki ja ylösalaisin, ja sitten lattialle leviävässä kasassa ympäriinsä juoksentelua.

Kissa seurasi esimerkkiä. Tämä on leikittäjällekin helppoa, istuu vaan lattialla ja nakkaa kissalle lähimmän naksun, ei tarvitse missään vaiheessa kaivella lelua sohvan alta. Että jos Teillä on joskus kissanlelut hukassa, niin Elmeri suosittelee n. 1000 kappaletta maissinaksuja. Ei meinaan lopu kesken!

Reissu sujui siis hyvin, vaikka hiekkikselle tai syömään ei Elmeri malttanut asettua. Kotiin palatessa Moya-kissa teki sähinällään selväksi, että nyt on pikkuelukassa liikaa vieraita hajuja, mutta äkkiä sekin meni ohi.

Näin ollen toteamme, että yhden kokemuksen perusteella pieni kissamme on oikein oiva matkustaja :)

Tähän loppuun vielä arkistoista kaivettu kuva teille, jotka jaksoitte lukea koko tarinan:
Määäy! Oli Moyan vähän sanoja mutta paljon ääntä sisältänyt tervehdys myös silloin, kun palasimme viimein kotiin.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Yhteiseloa

Laitetaanpa vaihteeksi kuvia kissojen yhteiselosta. Tämäkin on siis jo nähty:





Meijän söpöt! On ne suloisia.

Moya ja Elmeri tulevat siis toimeen jo paljon paremmin. Ei täällä silti mitään parhaita kavereita olla. Elmeri hakee edelleen Moyaa leikkimään turhan innokkaasti (tämä on siis Rouva Kissan mielipide) ja intoilee muutenkin niin, että Moyalla ei aina hermo kestä. Isompi kissa kirjaimellisesti tuhahtelee välillä, kun pieni änkeää tolpannokkaan yhtäaikaa, hyökkää Moyalle heitetyn lelun perään tai kiilaa eteen muuten vaan huvikseen. Ja omistajat saavat pidellä hopeatäplää, ettei se höökäise hiekkalaatikollekin yhdessä toisen kanssa.

Paljon meillä nähdään takaa-ajoleikkejä ja painimista, mikä onkin hyvä tuon isomman kissan kevennysprojektin kannalta... Olisi hauska käydä joskus alakerran asunnossa kuuntelemassa, millainen tu-tum-TU-TUM-jyminä siellä kuuluu kun kissat ravittavat illan pimetessä ympäri kämppää! Tältä kannalta ajatellen on alakerran ukkelin onni, että hän on jo puolikuuro.



Meno on niin kovaa, että välillä meinaa silmät muljahtaa päästä :D

Vesieste ja mitä sitten tapahtui



Bengalit kuulemma pitävät vedestä. Sanon kuulemma, koska Moyan suhtautuminen kyseiseen elementtiin on aina ollut perinteellisen kissamainen: Epäilevä tuijotus, varovainen kosketus, ravistus ja pakeneminen.

No perheen kissa nro 2 on toista maata tässäkin asiassa. Vesi kiinnostaa, lievästi sanottuna. Etenkin kun se lorisee jossain, sitä pitää koittaa pyydystää. Ja onnen päivät koittavat kun Pojalla on kylpyaika. Koko amme täynnä vettä! Sitä pitää tutkia suurella hartaudella ja vähän voi itsekin uittaa jalkaa:


Kun tulppa irrotettiin ja vesi alkoi liristä (kissan reaktio: missä, missä!!!) pois, tilanne muuttui jännittäväksi. Elmeri keikkuu ammeen reunalla, amme tyhjenee, Elmeri kiipeilee ja luiskahtelee, amme tyhjenee... ja saavuttaa lopulta kriittisen rajan, jossa kissan massa voittaa ammeessa olevan veden...

Tästä se lähtee, kaverit!

Sitten seurauksena oli
Paljon. Vettä. Lattilla.

Wubbahubaa

Meille kotiutui Zooplus-kuljetuksen mukana Wubba, koska sitä ovat bengalikaverit kehuneet niin kovasti. Ja täytyy myöntää että jotain tässä on, koska meidän madame tiesi heti mitä ja erityisesti ketä varten kyseinen hapsuolio on hankittu.




Erityistä kiitosta Wubba ansaitsee siitä, että Moya-rouva ei ole Elmerin saapumisen jälkeen juuri osallistunut leikkimiseen. Se pieni kun tunkee aina väliin, kun jotain yrittää täppäillä. Ja pieni on myös nopea ja ketterä toisin kuin Moijeliini, joka on kunnostautunut viime aikoina lähinnä syömällä Elmerin suurienergisiä penturaksuja... Siksi kissa on tuollainen tankki. Rouva kissa joutuu lähitulevaisuudessa dieetille, mutta onneksi tällaiset wubbatyyliset lelut vähän laittavat karvakasaa liikkeelle!

video

Tulipa mieleen, että Wubassa taitaa olla kissanminttua. Elmeri ei välitä siitä yhtään, eikä Moyakaan pentuna välittänyt. Kissanminttuun reagoiminen on alkanut vasta aikuisena, onkohan se kovin tavallinen ilmiö?

Pehmeitä unia

Ruskeamarmori ja hopeatäplä eivät tähän päivään mennessä ole juuri yhteisunia harrastaneet, mutta sitten saapui taloon hankinta, joka muutti kaiken. Isäntä osti 100 % untuvapeiton ja kyllähän tämä todistaa, että sen on pakko olla hyvä peitto:



Kissat löysivät (takuulla asunnon kalleimman) pehmoalustan nokosilleen välittömästi. Ja ihan sulassa sovussa, mahtavaa! Nukkupaikka on tosin nyttemmin riistetty ihmisten käyttöön ja sille tielle ovat näillä näkymin jääneet yhteisunetkin...

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Tautisen kiireistä

Meillä rämähti sellainen työhässäkkä päälle, ettei blogin pitämiseen ole riittänyt paukkuja. Ja juuri kun olisi voinut taas riittää, tuli sekalainen valikoima ihmispöpöjä visiitille. Täällä yskitään, oksennetaan, kuumeillaan...

Mutta kissat on kunnossa! Ja jotain on saatu aikaseksikin: Elmeri pääsee testaamaan viehätysvoimaansa Snow Show-näyttelyyn tammikuun alussa!



Saas nähdä miten tämä ruskeanenäinen bengalimme pärjää hopeasarjassa... :D Elmerillä ei ole superhienoa kontrastia turkissaan ja rufismia (se tarkoittaa ruskeaa, en minäkään tiennyt) on jonkun verran. Meitä se vaan ei haittaa yhtään, menestymisodotuksia ei nimittäin todellakaan ole. Lähdemmepähän mielenkiinnosta katsomaan millainen on Tica-näyttely. Ja on jännä nähdä miten Elmeri reagoi näyttelytilanteessa. Moyahan kävi muutaman kerran kokeilemassa, mutta kissiparka käytti koko näyttelyn rääkymiseen. Toisaalta se oli kätevää, hallin toiselta puoleltakin kuuli, että kissa on edelleen häkissään! Moya siis todisti puupääomistajilleen että ei, tämä ei ole mun juttu.

Elmeri vaikuttaa (tämä tosin suurella varauksella, Moyakin vaikutti) siltä, että se ei näyttelystä niin hetkahtaisi. On tuo penska sellainen tohottaja ja osallistuja. Pitääpä koittaa sen verran treenailla, että viedään tuota kissaa käymään jossain kodin ulkopuolella. Ne paikat vaan ovat vähissä, sukulaisten luona on kissoja lähes järjestään. Ehkä pitäisi koittaa Maunon ja Epun tyyliin kissan tuomista työpaikalle...

Hmm, suunnitelma muotoutuu!

lauantai 31. lokakuuta 2009

Mä oon niin nätti

Ensin makailen tässä näin ihan rauhassa...


Sitten nousen vähän istumaan, että saat kuvaan koko kissaisuuden...


Elmeriini on niin pökerryttävän söpö, että Moya-neitokainen on jäänyt vähän jalkoihin niin valokuvien ottamisen suhteen kuin näissä blogiteksteissä. Moyan ohittaminen ei ole tahallista, hänhän on meidän ainoa ja alkuperäinen marmorihurmurimme. Lupaamme korjata asian lähitulevaisuudessa, ettei kukaan tarinoiden osapuoli saa tilanteesta henkisiä traumoja :)

perjantai 30. lokakuuta 2009

Jätemyllyt

Jätemylly on oivallinen termi, joka on tarttunut mukaani lapsuudenkodistani. Se kuvaa henkilöä, joka kaapii muiden ruuanjämät nassuunsa, ja tekee sen ihan vapaaehtoisesti. Joskus jopa mielellään, mutta se on kyllä jo vähän sairasta.

Meillä asuu nykyään kaksi jätemyllyä. Toinen olen minä, koska Pojalta jää lautaselle usein hyvää syömäkuntoista ruokaa enkä kestä heittää sitä menemään. Ja toinen on pieni karvainen kaveri, Elmeri.

Elmerin mielestä on tärkeää putsata kissankupit perusteellisesti, kaippa se ymmärtää että henkilökunnalle on tiskaaminen näin helpompaa. Ensin oma kuppi, sitten Moyan. Tämän jälkeen nuollaan suunympärystää ja hypätään sitten ihmispöytään tarkistamaan tilanne. Ja kyllä! Useimmiten siellä on lautasella vaikka mitä aarteita, kuten leivänmuruja, jugurtin jämiä, lihakeittoa, vadelmamehua... Ja ne pitää lipittää naamariin!





Kaikkein parasta Elmerin mielestä on kuitenkin jäätelö. Erityisesti Creamy lakritsijäätelö. Hassu juttu sinällään, että niin on myös emännän mielestä.

Mun kissa :)

ps. Ennen kuin kissansuojelijat aktivoituvat, niin tiedoksi, että emme me pidä Elmeri-parkaa nälässä. Se saa monta kertaa päivässä reilun satsin ruokaa ja raksuja kanssa. Ja kyllä me myös vahdimme, ettei kisu vetele mitä tahansa ihmisruokaoutouksia, ettei vatsa mene taas sekaisin. Mutta on siinä pikkukissan ruokahalussa silti vaan jotain huvittavaa!

torstai 22. lokakuuta 2009

Hiekanpaiskoja ja sosiaalitoimittaja

Jatketaanpa samalla linjalla kuin viimeksi, eli tarjoilemme jälleen vessajuttuja. Meillä on monenlaisia vessapersoonia, mutta keskitytään lukijoiden mielenrauhan vuoksi näihin hiekkiksen käyttäjiin.

Moya on pienestä saakka ansioitunut omassa lajissaan, mikä on hiekanpaiskonta. Pikku-Moyan tullessa talouteen hänelle esiteltiin hiekkis ilman kattoa. Neiti antoi näytteen kuopsutustaidoistaan, jolloin totesimme että laitetaanpa tuo katto nyt paikoilleen. Ihan heti. Moya ei päästä hiekkistä vähällä, ja miksi pitäiskään koska sinne voi kaivaa kunnon montun ja toimituksen jälkeen samaisen kohdan voi muuttaa pyramidiksi! Sitä paitsi siitä lähtee hieno ääni (myös keskellä yötä), kun hiekkaa paiskoo laatikon sienille.

Hiekkalapion kanssa heiluva henkilökunta kaivelee sitten astiasta syvään haudattuja pohjapissoja, ja muovilapioita räksähtelee rikki vähän väliä pissakitin kanssa taistellessa. Missä ovat metallilapiot, missä?

Elmerin vessakäyttäytymistä puolestaan kuvaa parhaiten termi sosiaalipissijä, koska kaikkein kivointa laatikolla on toimitella asioita silloin, kun vessassa on muitakin läsnä. Pikku-E ilmoittaa myös usein, että sen katon saisi mielellään avata, että pääsee tuijottelemaan ihmisiä kunnolla.

Elmeri-pelmeri on onneksemme hyvin korrekti ja siisti pissijä. Paakku tehdään hiekan pinnalle ja sitten vähän kuopsutellaan ympäriltä. Jostain syystä on tärkeämpää keskittyä laatikon seiniin kuin hiekkaan. Henkilökunta kiittää ja kumartaa, sillä laatikon siivoaminen Elmerin jäljiltä on lasten leikkiä. Välillä valitettavasti kirjaimellisesti, kun Poikakin tulee auttamaan.

Elmeri kuitenkin tietää, että hiekkalapion kanssa heilujalla on takuulla mielessä jotain ihan muuta kuin pelkkä siivoaminen. Hiekan kuopsuttaminen on selvästi merkki siitä, että siellä on jotain saalistettavaa! Ja silloin pitää pienen saalistajan olla paikalla! Pilperöinen tunkee siis hiekkikselle tarkkailemaan toimitusta ja täppäilee varmuuden vuoksi jokaisen lapiollisen (ettei sinne vaan jää mitään elävää?).



Ja sitten, jos hiekka on saatu siivottua Elmerin auttamisesta huolimatta, on aika tehdä se, minkä kaikki kunnon kollit mielellään tekevät: Merkata vastaputsattu hiekka. Mikäs sen mukavampaa kuin sohotella siinä ihmisseurassa, pikku miukumisella säestettynä. Kun siitä saa aina kehujakin!




Tällainen isännän piirtämä hienous on meillä vessassa. Se on ihan päivittämättä.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Shit Happens

Ja tänä aamuna se tuli isosta kissasta kiinteänä. Tää oli pakko jakaa, me ollaan niin iloisia :-)

perjantai 16. lokakuuta 2009

Maiskutusta, luimistelua ja pientä painia

Hengissä ollaan. Moya-kissa kävi nesteytyksessä keskiviikkona ja samalla tsekattiin veriarvot. Ei mitään vikaa sillä suunnalla. Nyt on sitten annettu probioottia ja matolääkettä, en tosin ole yhtään vakuuttunut, että probioottia on saatu perille saakka tai että matolääke tämän korjaa. Mutta onpa tuosta edellisestä matokuurista sen verran aikaa, että menköön nyt.

Moyalla on vankka mielipiteensä, kun häntä yritetään kuvata heti tolpille pääsyn jälkeen. Verhon taakse piiloon ja ylenkatseellinen nyrpistys päälle.


Ja tällainen taisteluhaava siitä lekurikeikasta jäi.



Tämänkertainen eläinlääkäri otti tosissaan senkin, että pahoinvointiin ainakin osasyynä voi olla stressi. Taas syytetään meidän penskaa! Mutta tottahan on, että Moya on luonteeltaan "tassun alla"-kissa ja kovasti sitä harmittaa, että yli-innokas pentu kiilaa aina eteen ruoka-, leikitys- ja silittelyhetkinä. Moya vaan katsoo, huokaa ja luimistaa poispäin. Mutta on meillä nyt kova yritys tsempata tätä isoa kissaa! Moya saa omaa huomiota ja oman ruokarauhan, paljon silittelyjä ja sympatiaa. Ja toki saa Elmerikin, mutta vempula onkin aina siellä missä tapahtuu ja hänen osakseen satelee höpötystä ja silittelyä yltäkylläisesti. Pakkoko on olla niin söpö :)


Hyvä uutinen on kuitenkin, että TA-DAA: Moya syö!! Että tuleekin hyvä mieli, kun kissa kerjää ruokaa, nappaa kupista lihanpalan ja pyörittelee siitä lihalimat ympäri lattioita ja lopulta hotkaisee palan kitusiinsa. Mahtavaa, ihan mahtavaa. Maha ei ole vielä täysin rauhoittunut, mutta ehkä se kohta.

Sairastaminen on aina yhtä ikävä kokemus. Itsellä se vielä menee, koska silloin tietää missä mennään, mutta lapsen tai kissan hoitaminen on tuskaisaa. Tietämättömyyttä, arvailua, voimattomuutta... Kyllä olen onnellinen sitten, kun kaikki ovat taas kunnossa!

Meillä muuten nähtiin tänään ekaa kertaa kaverinuolua, kun Elmeri alkoi tarmokkaasti putsata Moyan päätä. Moya sieti sitä vähän aikaa, sitten tilanne liusui (eikä yhtään yllättäen) pieneen painiin. Molemmilla oli päikkäriaika, joten painiminen suoritettiin unimoodissa. Se oli kiehtovan näköistä hidasta painia, jossa kaverista otettiin kiinni, pysähdytiin, valuttiin kohti vaakatasoa, korjattiin vähän asentoa, valuttiin taas... Pian ne jo hakeutuivatkin järkevämpään toimintaan, eli köllöttämään höyhensaarille.


tiistai 13. lokakuuta 2009

Mirrit sairastui

Täällä ollaan menty vähän apeissa tunnelmissa pari päivää, kissat ovat napanneet jostain mahapöpön. Ensin ruikuloi Moya ja eilen Elmeri kunnostautui ripuloimalla useaan otteeseen. Hiekkikseen onneksi. Moya on myös oksennellut, Elmeri sentään ei. Ikävintä on, ettei Moya syö ollenkaan. Päässäni nakuttaa syömättömyysmittari, nyt mennään kolmatta päivää. Minä olen kamalan huolissani ja surkeana, koska Moya on aina ollut superterve eikä meillä ole mitään kokemusta kissan hoitamisesta. Voikin ihminen tuntea itsensä avuttomaksi! Yöunetkin meni kissoja murehtiessa.

Tokihan käytimme kissaneidin elukkalääkärillä eilen, mutta Moya oli virkeä ja ärhäkkä (no kuka nyt ei lekurilla olisi, pitää näyttää kuka tätä hommaa johtaa), joten lääkäri ei katsonut tarpeelliseksi nesteytystä. Määräsi vain matolääkettä ja probiootteja, diagnoosina sen kummemmin tutkimatta oli siis maha-suolitulehdus. Lääkäri osoitti syyttävällä sormella Elmeriä, joka kuulemma on voinut kantaa jonkun alkueläimen tai pöpösen meille. Mutta miksi Elmeri nyt ripuloisi jos näin olisi?

No, meillä on tiedossa tänä iltana taistelusessio Moyan kanssa. Ohjelmassa siis näin ruokimme ja lääkitsemme kissaa ruiskulla. Se on muuten voimalaji, jos joku ei tiedä. Probioottivalmiste on tumman ruskeaa tahnaa. Tiedän sen siitä, että olen pyyhkinyt sitä lattioilta, matoista, pöydän kannen alta, seinistä, jääkaapista, omalta poskeltani, hiuksista... En voi kuin nauraa räkäisesti, kun joku ehdottaa että tahnan voi laittaa kissan tassulle, josta hän nuolee sen pois. Kuulkaa, ei nuole! Sitä tassua kun voi myös ravistaa :D Ja myös päätä voi ravistaa, että saa sen yökkistahnan pois.

Mutta kunhan nyt saamme Moyaan vähän ravintoa niin alan olla toiveikkaampi. Elmeri sentään syö, myös kaiken mitä Moyalle yritetään tarjota, eikä kumpikaan ole nyt ripuloinut tai oksentanut noin vuorokauteen. Toivotaan parasta.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Elmeri suosittelee

Kun pentu tuli taloon, oli taas aika kaivaa esiin meidän ihka ensimmäinen pilkkukissa. Saammeko esitellä: Pantse!



Pantse on pehmopantteri, joka tarttui aikoinaan mukaan leluosastolta jo kauan ennenkuin meillä oli edes tietoa bengali-nimisestä rodusta. Selvä enne, ei voi muuta sanoa! Pantse löysi uuden roolin pikku-Moyan muuttaessa talouteen. Pienipäinen karvaeläin raahasi kokoistaan isopäistä karvaeläintä ympäri kämppää ja antoi sille välillä kunnon körmytystä. Paras leikki oli Pantsen hakeminen kiipelytolpan huipulta (miten se aina sinne kiipesikin, pentele), kanto-ote oli muuten ihan oikeaoppiminen niskasta kiinni-haukkaisu.

Ja nyt pääsi siis Elmerikin tutustumaan tähän jo hieman kärsineeseen pehmopilkkukissaan. Ja kuulkaas, on se hyvä. Sitä on voi purra nenästä ja korvista, ja takajaloilla voi potkia sydämensä kyllyydestä loppuosaa. Ja sitten voittajana katsella coolisti ympärille kertynyttä yleisöä.

Kaks karvatassua

Nyt seuraa vihdoin kuulumisia kissojen yhteiselosta!

Alussa oli vihainen Moya, joka sähisi ja murisi toisessa päässä asuntoa. Sitten penskaa katseltiin korkeuksista. Hyvä henki hönkäili ilmeisesti tänne päin, koska kolmantena päivänä oltiin jo tässä:


Kissat samassa huoneessa! Uskomatonta miten siitä voi tulla niin hyvä mieli :)

Ja tästä eteenpäin on edetty ihan harppauksittain. Kaveria lätkitään tassulla, mutta se on selvästi enemmän leikkiä kuin tappelua. Elmeri on intona kutsumassa Moyaa takaa-ajoon, mutta Moya on vielä vähän jännittynyt ja reagoi välillä sähinällä, välillä leikkikutsuun vastaamisella.

Kaveri kuitenkin hyväksytään jo omille vakiopaikoille:


Välillä jopa ihan rennosti:


Työpäivän ajan olemme pitäneet kissat omissa huoneissaan, mutta eilen tuli selvä vihje, että eristämisen aika on ohi: Kissat olivat keplotelleet oven auki ja molemmat katit kuulemma tepsuttelivat tyytyväisinä ovelle, kun isäntä saapui kotiin.

Olisi kyllä valtavan kiva tietää mitä ne päivisin siellä puuhaavat. Ihan vain pikkiriikkisen olen huolissani ikkunalaudalla olevista kasveista, joista puolet on tekemässä uusia juuria vesilaseissa. Kissathan on kuuluisia siitä, kuinka varovat kaatuvia vesilaseja säntäillessään, eikö vaan...?



Karvaeläimet eivät yhtään ymmärrä miksi heitä vahdataan niin tiiviisti kokoajan. Mehän ollaan ihan viattomia!

perjantai 2. lokakuuta 2009

Silver Bullet

Nyt on aika esitellä meidän pikkupirpana, Elmeri-kissa, viralliselta nimeltään Wildtouch Silver Bullet!


Alkuun ei voi kuin todeta, että Elmeri on ihan mielettömän suloinen persoona! Elmeri on hopeatäplikäs bengalipoika ja nyt 13 viikkoa vanha. Pikkukissa oppi heti talon tavoille eli syö reippaasti, käy vessassa, nukkuu pikkuisessa mökissä tai häntä varten levitetyllä fleeceviltillä, leikkii omilla leluillaan. Voiko tällaista olla?! No ehkä se riiviövaihde napsahtaa päälle, kunhan on ensin kotiuduttu...


Pentu-Moyaan verrattuna Elmeri on valtavan ketterä kissa. Tänään se kiipesi korkean kiipelypuun huipulle tuosta vaan, Moyalle taas nikkaroitiin väliaskelmia, että se pääsi pienempään tolppaan kunnolla. Elmerillä on hirmu hyvä käsityskyky omista taidoistaan, se ei pöhköile vaan tsekkailee tilannetta ja hyppää uusiin paikkoihin juuri sopivalla tavalla. Ja ennakoi lelujen liikettä niin, että hyökkää aina oikeaan kohtaan. Isäntä tuossa ihmettelikin, että "tää on pelottavan fiksu kissa" :D


Elmerillä on pikkiriikkis-pikkuinen ääni, jota hän kyllä käyttelee ahkerasti halutessaan jotain. "Iu, iu!" kuuluu jo kaukaa silloin kun on herätty päiväunilta. Mutta kyllä tässä tirppanassa potentiaalia on, ruoka-aikaan äänen volyymi kasvoi selvästi :) Toivottavasti Elmeriini ei kuitenkaan tule Moyan vertaiseksi äänenkäytössä, tuo meidän tyttö on nimittäin ihan mieletön maukuja.

Ihaninta Elmerissä on kuitenkin luonne. Hän on kaveri kaikkien kanssa (yritystä on Moyankin suuntaan, harmi vaan että yritys on yksipuoleinen) ja tervehtii minua aina ihanalla pikku miukaisulla ja heittäytymällä silitysasentoon. Elmeri köpsähtelee ihan pöhkönä ihmisen päälle kun silityskehräilyt kunnolla lähtevät käyntiin. No tuota juu, voisin kirjoittaa enemmänkin, mutta nyt tuli hillitön tarve lähteä silittelemään tuota kissaa eli so long!

Toinen päivä

Elmerin ja Moyan yhteiselo takkuaa edelleen, mutta ei tässä kuitenkaan olla huonompaan suuntaan menty. Edistysaskelia:
- Moya ei murise silitettäessä jos käsissä on Elmerin hajua, alussa murina alkoi jo, kun tulin saman huoneeseen
- Kissat ovat olleet samassa huoneessa pari hetkeä ilman että Moya heti sähisee (pian se kyllä alkaa)
- Moya suostuu olemaan sylissäni hetken, käy vessassa ja syö, niitäkin se jo vähän panttasi eilen

Elmeri-parka joutuu kuitenkin vielä katselemaan "mörkö-kissaa", jos kissat osuvat samaan huoneeseen. Mörkö on tumma, iso, pörrössä ja murisee, outo ilmestys joka aiemmin tunnettiin kilttinä Moya-kissana.

Mutta kokonaisuudessaan menee kohtuullisen hyvin. Kissat hakeutuvat omaan rauhaansa ja välillä pidämme oviakin kiinni. Mut oispa kivaa jos ne jo olisivat kavereita. Huoh...

Tässä kuva Moyan omasta tasosta, johon se pääsee pakoon Elmeriä:


Taso on aika korkealla, pienen raapimatolpan yläpuolella (kamalan huono kuva, anteeksi:)

torstai 1. lokakuuta 2009

Kehräystä ja sähinää

No nyt se on täällä!



Elmeri saapui eilen illalla pitkän junamatkan jälkeen uuteen kotiinsa. Matka oli mennyt hyvin, vain pientä miukumista loppumatkasta. Helpotuksen huokaus, etukäteen tuli tietysti maalailtua kauhukuvia karkaavasta ja ison koiran kitaan joutuvasta kissasta...

Kotiovella ensimmisenä kuului maailman pikkuisin "miu" kuljetuskopasta. Sulkeuduin pirpanan kanssa työhuoneeseen, koska kohtaaminen Moyan kanssa pitkän matkan päätteeksi olisi ehkä ollut turhan stressaavaa. Elmeri tepsutteli ulos mökistään ihan ihmeissään. Sitten tutkittiin paikkoja pitkään ja hartaasti. Ensimmäiset kaksi minuuttia maata pitkin, mutta sitten häntä nousi pystyyn ja pikkuinen alkoi täppäillä leluhiiriä :) Sitten se olikin tätä loppuilta:



Pirpana kävi hienosti pissillä omassa kissanvessassaan ja söi kupillisen ruokaa myöhemmin illalla. Tää hentomieli-kissanorja nukkui sitten pikkukissan kanssa työhuoneessa ekan yön, kun yksinjääminen aiheutti niin suurta miukumista.

Tänään on tutustuttu koko asuntoon, häntä pystyssä edelleen. Ja tämä kissa on kyllä ihan ammattilainen kietomaan ihmiset häntänsä ympärille. Se tulee viereen, tuijottaa isoilla silmillä, kehräilee ja miukaisee että nyt silitä! Ja tunkee syliin, voi sitä söpöyttä :)

No, tarinan toinen puoli ei ole niin ruusuinen. Meidän Moya-neiti on ihan sydänjuuriaan myöten loukkantunut. Illalla muristiin ja sähistiin viereisessä huoneessa ja sama tahti on jatkunut tänään. Pirpanaa piti ensi tarkkailla pakastimen päältä:



Ei kovin ystävällinen ilme, ei... Moya murisee jos tulen lähellekään, Elmerin hajut on tietysti käsissä aika voimakkaana. Se tuijottelee verhojen takaa ja lausuu välillä painavan kommenttinsa tähän pikkukissa-asiaan.





Mutta kyllä me uskomme, että tämä tästä helpottaa. Moya on kuitenkin seurallinen, ystävällinen ja leikkisä, ihan kuten Elmerikin. Eli kissojen vaan pitää saada nämä piirteet kohtaamaan. Tai no eihän Elmerillä ole mitään ongelmaa, se on tottunut muiden kissojen läsnäoloon. Meidän hemmoteltu neiti vaan saisi naksauttaa päässään vivun toiseen asentoon. Sitä odotellessa...