Maiskutusta, luimistelua ja pientä painia

Hengissä ollaan. Moya-kissa kävi nesteytyksessä keskiviikkona ja samalla tsekattiin veriarvot. Ei mitään vikaa sillä suunnalla. Nyt on sitten annettu probioottia ja matolääkettä, en tosin ole yhtään vakuuttunut, että probioottia on saatu perille saakka tai että matolääke tämän korjaa. Mutta onpa tuosta edellisestä matokuurista sen verran aikaa, että menköön nyt.

Moyalla on vankka mielipiteensä, kun häntä yritetään kuvata heti tolpille pääsyn jälkeen. Verhon taakse piiloon ja ylenkatseellinen nyrpistys päälle.


Ja tällainen taisteluhaava siitä lekurikeikasta jäi.



Tämänkertainen eläinlääkäri otti tosissaan senkin, että pahoinvointiin ainakin osasyynä voi olla stressi. Taas syytetään meidän penskaa! Mutta tottahan on, että Moya on luonteeltaan "tassun alla"-kissa ja kovasti sitä harmittaa, että yli-innokas pentu kiilaa aina eteen ruoka-, leikitys- ja silittelyhetkinä. Moya vaan katsoo, huokaa ja luimistaa poispäin. Mutta on meillä nyt kova yritys tsempata tätä isoa kissaa! Moya saa omaa huomiota ja oman ruokarauhan, paljon silittelyjä ja sympatiaa. Ja toki saa Elmerikin, mutta vempula onkin aina siellä missä tapahtuu ja hänen osakseen satelee höpötystä ja silittelyä yltäkylläisesti. Pakkoko on olla niin söpö :)


Hyvä uutinen on kuitenkin, että TA-DAA: Moya syö!! Että tuleekin hyvä mieli, kun kissa kerjää ruokaa, nappaa kupista lihanpalan ja pyörittelee siitä lihalimat ympäri lattioita ja lopulta hotkaisee palan kitusiinsa. Mahtavaa, ihan mahtavaa. Maha ei ole vielä täysin rauhoittunut, mutta ehkä se kohta.

Sairastaminen on aina yhtä ikävä kokemus. Itsellä se vielä menee, koska silloin tietää missä mennään, mutta lapsen tai kissan hoitaminen on tuskaisaa. Tietämättömyyttä, arvailua, voimattomuutta... Kyllä olen onnellinen sitten, kun kaikki ovat taas kunnossa!

Meillä muuten nähtiin tänään ekaa kertaa kaverinuolua, kun Elmeri alkoi tarmokkaasti putsata Moyan päätä. Moya sieti sitä vähän aikaa, sitten tilanne liusui (eikä yhtään yllättäen) pieneen painiin. Molemmilla oli päikkäriaika, joten painiminen suoritettiin unimoodissa. Se oli kiehtovan näköistä hidasta painia, jossa kaverista otettiin kiinni, pysähdytiin, valuttiin kohti vaakatasoa, korjattiin vähän asentoa, valuttiin taas... Pian ne jo hakeutuivatkin järkevämpään toimintaan, eli köllöttämään höyhensaarille.