Elmerin odotukset itsenäisyyspäivästä olivat varmasti jotain tämän suuntaista: Mä hyppelen täällä näin ympäriinsä ja täppälen kaikkea mikä liikkuu, tai saattaa liikkua, ja sitten ne antaa mulle ruokaa, ja mä syön, ja syön ton ison kissan ruuat kans koska sen kupissa on aina herkumpaa, ja sitten hyppelehdin ton paremmanhajuisen orjan syliin ja kehräilen siinä sitte loppuillan... Mutta toisin kävi.
Sunnuntaina iltapäivällä kaivelimme esille kissankuljetuskopan. Elmeri raastettiin päiväuniltaan ja istutettiin hiekkikselle ja sanottiin "tee pissa" (tämä toimii Pojalla, miksei muka toimisi kissalla?). Elmeri kilttinä totteli. Tietysti, epäilikö joku? Seuraavaksi Elmeri huomasi, että jossain rapisee leluhiiri. Kun hiirulainen seuraavaksi vilahti kuljetuskoppaan, piti sitä tietysti seurata. No sitten joku länttäsi oven kiinni, eikä sieltä päässyt enää juoksemaan mihinkään. Höh.
Tässä vaiheessa on pakko todeta, että hiukan eri meininki on silloin, kun koppaan pitää saada Moya. Moya ei tee pissaa ja taistelee nelipistekynsihuitomisjarrutuksella vastaan koppaan laittamista. Lopulta koppa nostetaan pystyyn ja sullotaan raakaa voimaa käyttäen kissa sisään. Mut arvatkaas mitä? Kyllä se todennäköisesti sen pissan sitten tekee...
No, tarina jatkuu. Elmeri ihmetteli menoa niin, ettei aluksi edes kommentoinut asiaa. Kommentointi alkoi sitten, kun hänen kuljettimensa asetettiin lastenvaunujen päälle, alkoi tärisevä matka ja jokapuolelta hönki yhtäkkiä kylmää ilmaa. HUI! Mitä tää on, miu iu!
Elmeri pääsi siis vierailulle. Tämä oli osa projektia "näin totutamme kissan uuteen ympäristöön, jotta se ei mene paniikkiin näyttelytilanteessa". Kohteena oli lähellä asuva Ammu-täti, mahtava ja hauska tyyppi jonka mieli ei notkahda vaikka vierailulle tulee energinen superkaksikko Poika ja Elmeri :)
Elmeri oli ihan ihmeissään uudessa paikassa, mutta pienen kiertelyn jälkeen häntä nousi pystyyn ja karvatyyppi totesi, että tää on ihan ookoo. Vielä enemmän ookoon paikasta tekivät monet jännät piilopaikat ja suorastaan kissan käsityskyvyn ylittävä määrä leluja. Ammu antoi Pojan käyttöön kaksi laatikollista PlayMaisia, 2 sentin mittaisia värjättyjä maissinaksuja, joista on tarkoitus askarrella jotain. Pojalla on luonnollisesti omat toimintamallinsa, kun saa käsiinsä valtavan määrän pieniä värikkäitä objekteja: laatikko auki ja ylösalaisin, ja sitten lattialle leviävässä kasassa ympäriinsä juoksentelua.
Kissa seurasi esimerkkiä. Tämä on leikittäjällekin helppoa, istuu vaan lattialla ja nakkaa kissalle lähimmän naksun, ei tarvitse missään vaiheessa kaivella lelua sohvan alta. Että jos Teillä on joskus kissanlelut hukassa, niin Elmeri suosittelee n. 1000 kappaletta maissinaksuja. Ei meinaan lopu kesken!
Reissu sujui siis hyvin, vaikka hiekkikselle tai syömään ei Elmeri malttanut asettua. Kotiin palatessa Moya-kissa teki sähinällään selväksi, että nyt on pikkuelukassa liikaa vieraita hajuja, mutta äkkiä sekin meni ohi.
Näin ollen toteamme, että yhden kokemuksen perusteella pieni kissamme on oikein oiva matkustaja :)
Tähän loppuun vielä arkistoista kaivettu kuva teille, jotka jaksoitte lukea koko tarinan:
Määäy! Oli Moyan vähän sanoja mutta paljon ääntä sisältänyt tervehdys myös silloin, kun palasimme viimein kotiin.
