lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!



Rauhallista joulunaikaa kaikille kissoille ja kissanystäville!

Moyan ja Elmerin blogi on kärsinyt nolottavan paljon ihmispentujen vuoksi, aikaa ei vain riitä kaikkeen. Laitammekin blogin nyt virallisesti tauolle (epävirallisesti se on tainnut sitä olla jo pidemmän aikaa...). Kissat puolestaan eivät jää tauolle, vaan pörheltävät menemään hirmuisella innolla edelleen! Tällaista meillä on puuhailtu:


Kun ihminen nukkuu, on hyvä mennä sen kylkeen kellimään. Joskus meistä molemmat haluaisivat, silloin pitää varmistaa asemat ja tarkkailla tilannetta. Ei käy päinsä, että molemmat noin vaan kellisivät, toinenhan voi vaikka yrittää jotain painijuttua siinä salaa! Jos ihminen kääntyy sopivasti mahalleen, sen jalkojen päällä on oikein hyvä ja lämmin paikka kellimiselle myös. Tai jos emoihminen ruokkii sitä pentua, siinä on hyvä kelliä vieressä koska ihminen ei silloin liiku yh-tään.


Tiedätte ne kaikki kellimispaikat, mitä ihmiset on laittaneet ihan vain meitä varten? Yksi dilemma on ollut, että vaan yksi kissa mahtuu. Mutta sitten ihmiset hankkivatkin molemmille omat! Kuulemma pieni kissankaukalo ei ollut enää turvallinen (meistä kyllä oli, ihan oikein hyvä ja turvallinen pesä), joten ne hankkivat uuden. Sen kunniaksi teimme samanlaiset kerät!


Tänne kotipaikkaan alkoi sitten tulla tosi kylmä. Menen välillä peiton alle lämmittelemään. Ihmiset nostivat esiin myös niitä valojuttuja, jotka kanssa lämmittävät mukavasti kun niiden vieressä kellii. Kuulemma ovat KirkasValoLamppuja ja välillä kun menen kellimään kuuluu vihainen "kissa alas pöydältä!" No mitäs laittavat sen lämpöjutun sitten pöydälle...


No tää on sit tätä. Joka päivä meidän pitää vähän painia. Se vaan menee niin, ensin isompi meistä alkaa nuolla pienempää ja pieni tykkää kovasti. Mutta sitten yhtäkkiä ei tykkääkään ja sitten pitää kauheasti rähistä ja juosta kovaa vauhtia ympäri reviiriä. Silloin helposti kolisee ja jotain lenteleekin, kaikkea sellaista mitä on jätetty juoksureitille lojumaan.




Tässä ollaan me, neitokainen ja plösö! Uuden vuoden lupauksemme on jatkaa kaikenlaisia kissaisuuksia, energiaa nimittäin riittää kyllä!

tiistai 20. syyskuuta 2011

Elmeri loikkaa

Elmerillä on jo pitkään ollut mielenkiintoinen tapa "metsästää" kaikkea mahdollista korkealla olevaa. Kuten naulan päitä, oven lukon koloa tai mitä tahansa normaalista seinäpinnasta poikkeavaa. Eihän sitä tiedä mikä pörriäinen seinässä oleva piste oikeasti on! Ehdottomia suosikkeja ovat kuitenkin ovien saranat. Niitä täppäillään aina kun vauhti on päällä. Ja tosiaan, niitä ylempiä oven saranoita. Erityisen hauskaksi leikki muodostuu, kun siellä on oikeastikin jotain metsästettävää. Tässä kaksi tyylinäytettä:

video

video

Nih. Ettäs tiedätte, ettei 7,5 kilon elopaino ihan pelkkää läskiä ole :D

perjantai 16. syyskuuta 2011

Elmeri-huomio!

Ja sitten heti perään henkilökunta joutuu nolona jatkamaan, että onhan meillä jotain oikeasti tärkeää tapahtunut kesän aikana. Elmeri-pelmeri täytti 2 vuotta kesäkuun lopussa!



Harmaa lötköpötkö on saavuttanut 7,5 kilon painon (mikä armeliaasti jää näkymättä tuossa kuvassa) ja vaikuttaa elämäänsä tyytyväiseltä kissalta. Erityisesti ruoka-aikaan. Ja silloin, kun joku kuopsuttaa. Erityisesti pään alueelta, muualle vartalolle ajautuvat silitykset voivat joskus johtaa tassuun tarttumiseen ja kynsien leikkuuseen ja se on KAMALAA. Siksi pitää varmuuden vuoksi seurata silittävää kättä tarkasti ja kommentoida "tosi" kollimaisella korkealla mih-mih-äänellä näitä lähentely-yrityksiä.

Tavallista elämää

Hupsansaa, kyllä täällä tiedettiin, että blogin päivittämisestä on kauan, mutta että NOIN kauan!

Moyan ja Elmerin elämään ei kuulu tavallista kissaelämää kummempia. Tosin tässä vaiheessa kissat älähtävät, että aika vähän oli tarjolla ulkoilua tänä kesänä! Henkilökunta vetoaa käsiparien puutteeseen, aikuinen + lapsi ja vauva + kissa narussa vaan ei ole hirmuisen toimiva yhdistelmä... Arkistoista kaivelimme muutaman kuvan kissojen nykyisestä yhteiselosta:





Että ihan hyvin meillä menee. Tosin ei todellisuus nyt ihan noin auvosaa ole, kyllä nämä lähentelytilanteet aina päättyvät enemmin tai myöhemmin (yleensä enemmin) siihen, että Moya joko poistuu paikalta tai alkaa hillitön takaa-ajo-tappelu-murina-kuhina :) Elmerin aktiivisuustasosta riippuen.

Mutta on täällä yksi ihmeeksi luokiteltava asiakin tapahtunut. Moya-rouva on tehnyt ihan uuden aluevaltauksen ja alkanut kaveerata tosissaan Pojan kanssa! Moya mauruaa ja tunkee pojan kylkeen kiinni, tulee tutkimaan leikkejä ja kellahtaa joskus viereen lepäilemään.



Poika on huomiosta otettu, mutta aktiivisen nelivuotiaan tapaan hermostuu välillä siihen, kun kissa tunkee jatkuvasti puskemaan. Ja suoranaista huutoa ovat aiheuttaneet tilanteet, joissa vaivalla rakennettu palikkalinnatornimuodostelma uhkaa romahtaa kissan kiinnostuksen takia... Mutta hyvä näin, kuitenkin. Kaveeraus osoittaa, että Moyalle Poika alkaa selvästi olemaan ihminen, eikä enää kummallinen ja vähän pelottava touhuolio. Lisäksi tämä on hyvää koulutusta tuleviin Pojan ja vauvan välisiin kahnauksiin, nyt on isomman pakko yrittää ymmärtää pienempää (ja tyhmempää*). Eli kiitokset ja kumarrukset Moyalle!


* Moya tosin esittää tiukasti käytettäväksi termiä "eläinlogiikalla varustettu"

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Ihan paras lepopaikka

Jatketaan vähän lapsiaiheesta. Moya ja Elmeri ovat ihailtavan hienosti jättäneet kaikki vauvan tavarat rauhaan, eli turvakaukalo, pinnasänky, hoitopöytä jne. eivät ole saaneet pysyvää karvapeitettä. Mutta on yksi asia, mikä on kissojen mielestä näköjään ihan parasta:


Mun uusi pesä


Eli sitteriksi kutsuttu hökötys, joka heijaa istujan liikkeen mukaan ja jossa vauvan pitäisi viihtyä. No vauva tosiaan viihtyy välillä, pari minuuttia kerrallaan. Kissat sen sijaan omisivat sitterin kokonaan käyttöönsä, jos annettaisiin. Lähes aina jompi kumpi on keinumassa istuimessa. Elmeri vetää siinä aina pitkällisen pesusession, ja sitteri narahtaa jokaisen nuolaisun tahdissa. Nirsk, nirsk, nirsk...

Meillä siis saa muksauttaa kissan pois sitteristä, jos siihen haluaa laittaa vauvan. Tarpeetonta kai sanoakaan, että vauva saa joka kerta kauniin kissankarvatehosteen vaatteisiinsa... Mutta hyvähän se on tottua pienestä pitäen tähän luonnontuotteeseen, ettei vaan kehity mitään kissa-allergiaa sitten isompana! (Hieman huvitti, kun telkkarista tuli vauvaohjelma, jossa äiti pesi kätensä aina kissan silittämisen jälkeen, etteivät "kissapöpöt" siirry vauvaan. Ja harmitteli samalla, että kissalle riittää niin vähän huomiota, kun ei jaksa kokoajan olla pesemässä niitä käsiä. Huoh.)

Yhteenvetona voimme todeta, että kissantarvikevalmistajilta on jäänyt huomaamatta merkittävä tuotekehittelymahdollisuus. Paitsi että ainiin, ei tämäkään varmaan kissoille kelpaisi, jos se myytäisiin kissanpesän nimellä :)


Jeah!!

tiistai 31. toukokuuta 2011

Uusi pentu!

Blogi on elänyt hiljaiseloa perheprojektin vuoksi, tuo prosessi kun oli vähintäänkin voimia vievä. Nyt meillä on uusi pikkuinen, mutta kyseessä ei ole ruskeatäplikäs karvainen söpöläinen (vaikka ei sitäkään vastaan mitään olisi...) vaan vähän karvattomampi ja erirotuinenkin. Söpö kyllä tämäkin!



Kissojen ensireaktio tulokkaaseen oli hupaisa. Elmerin ilme kertoo kaiken:


Mikä On Tuo Pelottava Juttu?


Moya otti asian jo rutiinilla "aha, taas tätä". Moyahan on kokenut jo elämänsä ensimmäisen suuren järkytyksen, kun Poika aikoinaan saapui kotiin ja toisen, kun Elmerikin tuotiin reviirille. Yksi pieni vauva lisää tähän soppaan ei näköjään tunnu missään. Ensin tarkkailtiin tulokasta turvallisesti sängyn takaa ja sen jälkeen sitä ei ole tarvinnut paljon noteerata.



Elmeri taas on aiheuttanut paljon hauskoja hetkiä. Iso ronttikissa kun pelkäsi itseään lähes puolta pienempää vauvaa ihan täysillä. Kyllä se haistamassa kävi, kuten tuo ensimmäinen kuva kertoo, mutta sen jälkeen on pidetty tarkasti etäisyyttä. Kissa nähtiin ennen vauvan saapumista uudella häntä varten asennetulla nukkumapaikalla...



...mutta kun hoitopöytä sai ensimmäiset vauvanhajut, on Elmeri karttanut sitä kuin ruttoa. Yhteiskuvaan nämä kaksi perheen pienintä on saatu, kun nukkuva vauva on laskettu täysin Elmerin tunteista piittaamatta kissaparan viereen :D



Mutta nyt, vauvelin ollessa kuukauden ikäinen, sujuu yhteiselo on ihan hyvin. Elmeri ei alkujärkytyksestään huolimatta ottanut uutta perhedynamiikkaa niin raskaasti kuin Moya aikoinaan. Minkään sortin häiriökäyttäytymistä ei ole havaittu ja molemmat kissat suhtautuvat tulokkaaseen pitämällä pientä etäisyyttä. Vaikka on Elmeri edelleen tarkempi tästä etäisyydestä kuin Moya!

Niin juu, ja se on sitten tyttö. Meillä ei värikoodata vauvoja :)

maanantai 14. helmikuuta 2011

Kissat ja lapset

Kissojen ja Pojan yhteiselo on sujunut pääpiirteissään hyvin. Lapsista ja kissoista saa jatkuvasti kuulla varsinkin vauva-aikaan monenlaisia varoituksia siitä, että varo nyt kun kissa tulee makaamaan vauvan naaman päälle ja pidä nyt tarkkaan silmällä, ettei kissa raavi vauvaa.

Oikeasti en ymmärrä, miksi kissa valitsisi jotain niin hankalaa nukkuma-alustakseen kuin vauvan naaman. Siis sisällä, missä on muitakin lämpimiä paikkoja tarjolla. Ehkä ulos vaunuissa jätetyt vauvat voivatkin olla eri tavalla vaarassa. Ja miksi ihmeessä normaaliluonteinen kissa vaan tulisi ja raapisi vauvaa?

Jonkinlaista vääntöä meillä on perheen pienten keskuudessa kuitenkin ollut. Bengali on luonteeltaan niin kiltti ja sosiaalinen, että Pojan on ehkä ollut kasvaessaan vaikea ymmärtää, ettei kissa ole lelu. Kun se on kokoajan osallistumassa tekemiseen ja niiiiin pehmeä ja ihana, ja on kiva työntää naama kiinni kissan turkkiin ja kädet sen alle ja rutistella ja ja... Eikä kissa koskaan tee muuta kuin korkeintaan kiemurtelee irti ja poistuu paikalta. Meillä on käyty noin miljoona kertaa läpi, että kissa on elävä ja siihen voi sattua ja se voi silloin raapaista. Ja että meillä ei satuteta ketään, vaikka ei raapaisisikaan.

No tänään sai Poika sitten opetuksen, ekaa kertaa neljän elinvuotensa aikana. Elmeri tuli saattamaan meitä aamulla ja hyppäsi kenkätelineen päälle. Poika päätti jostain syystä, ettei kissa saa olla siinä ja alkoi vetää sitä alas. Mutta Empun jalka olikin lipsahtanut kenkätelineen rimojen väliin ja jäi pahasti väännyksiin kun poika repi kissaa lattialle :( Tuloksen kauhea rääkäisy, jonka aikana ehdin kaapata kissan kiinni ja se ehti upottaa hampaansa Pojan ranteeseen!

Putsasimme ja paikkailimme sitten neljää vampyyrireikää pienestä ranteesta. Täytyy kyllä sanoa, että ensijärkytyksestä toivuttuaan Poika sai kuunnella melkoisen "enkö minä ole sanonut"-saarnan. Vanhemman tehtävässä oppii kylmäpäiseksi ja koska verta ei suihkunnut, taisin olla enemmän huolissani kissasta kuin reikäisestä ranteesta. Mutta Emppu lönkytteli pian esille ja hyppäsi sängyn päälle nukkumaan, eli onneksi ei murtanut jalkaansa.

Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan, muuttuuko Pojan suhtautuminen kissoihin yhtään varovaisemmaksi. Elmeri-episodin jälkeen metsästimme vielä ennen tarhaan lähtöä rappukäytävään karanneen Moyan takaisin kotiin, eli elo näyttää palanneen normaaleihin uomiin.