maanantai 28. kesäkuuta 2010

Elmeri 1-v.!!

Elmeri-pelmeri-pikkupeto täyttää tänään yhden vuoden!

Pienenä Emppuliini oli tällainen pampula. Noilla korvilla voisi lähteä vaikka lentoon!



Kuvat Wildtouchilta.


Ja nyt Elmeristä on tullut iso:





Elmeri on meidän lötköpötkö. Häntä voi kannella ja pyöritellä ihan miten päin vain, eikä Emppu pistä yhtään vastaan. Paitsi kynsiä leikatessa, jotain rajaa sentään. Elmeri on melkoisen komeassa kunnossa, mutta onneksi ei enää samanlainen tynnyri kuin vähän aiemmin. Kollin ilme on edelleen hellyyttävän pentumainen. Sopii hyvin yhteen hänen pikkiriikkisen äänensä kanssa :)

Olisiko tuossa ehkä nähtävissä aavistus tulevista kollinposkista?


On ollut mielenkiintoista seurata Elmerin turkin kehittymistä. Aluksi se oli pentupörrön alla vähäkontrastinen ja monin paikoin rusehtava. Rufismi on hävinnyt jopa ällistyttävän paljon, eli ruskeaa väriä on enää pieniä määriä nenänpäässä ja tassuissa. Turkin väri on mielestäni kaunis hopea, kontrastikin mukavasti, vaikka ainahan sitä voisi olla enemmänkin. Turkin laatu taas on hassun epäbengalimainen, eli turkki on ehkä hiukan tavallista pidempi eikä yhtään glitterinen. Elmeri on pörröinen mattakissa Moyaan verrattuna. Mutta on sillä kuulkaas hieno häntä! Pitkä ja paksu, oikeen pantterimainen:



Mutta ulkonäkö sikseen! Elmeri on luonteeltaan hauska tapaus. Aktiivinen/tunkeileva riippuen määrittelijästä, sosiaalinen sylikissa, puhelias mutta ei äänekäs, rohkea ja päättäväinen (erityisesti silloin kun tavoitteena on saada herkkupala ihmisen lautaselta). Elmerin luonteeseen kuuluu tietynlainen hölmöily. Se pungertaa monesti eteenpäin voimalla eikä järjellä, jolloin lopputuloksena on pudonneita esineitä, ahtaassa raossa jumissa miukuva tai kiipeilytolpasta putoava kissa (no hei, jos keskittyy 100% leluhiiren hakemiseen niin kuka jaksaa jalkoihinsa katsoa). Ja kaikkea, todellakin kaikkea, pitää kokeilla. Voiko taulun taakse mahtua? Herääkö ihminen jos laittaa nenän kiinni sen nenään? Mitä tapahtuu jos pyydystää ampiaisen? Mitä on piilossa kaapissa/purkissa/pussissa/repussa/lakanan alla? Saanko raksuja jos juoksen keittiöön ihmisen jalkojen edestä?

Et, mutta ihminen kyllä lentää lattiaan kiitettävällä ryminällä...

Sellainen kissa on Elmeri. Hyvää syntymäpäivää!

Ja lopuksi vielä synttärihaastattelu, mikäli Bloggeri sen suostuu näyttämään. Pyydämme yleisöä huomioimaan, miten ällistyttävää matemaattista lahjakkuutta Elmeri osoittaa. Haastettelijoina emäntä ja Poika :)

video

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Nakertajan uudet iskut



Meinasin otsikoida tämän tekstin "Nakertajan paluu", mutta oli pakko todeta, että se olisi melkoista tilanteen kaunistelua. Nakertelija ei nimittäin ole missään vaiheessa ollut poissa, ja ei kai silloin voi palatakaan...

Eli juu, Elmeri testailee hampaitaan moniin eri asioihin. Kumma kyllä, mitään oikeasti arvokasta se ei ole vielä tuhonnut, vaan jyystämisvimma kohdistuu edelleen pääsääntöisesti kiipeilytolppiin. Yksi tapa henkilökuntaa kuitenkin vähän ärsyttää ja se on tämä:



Arvatkaa, millaisessa purkissa meillä pakastetaan kissojen lihapalat?

Ja sitten kun purkki tyhjentämisen jälkeen jää tiskipöydälle, niin Nakertaja-Nakuttaja kyllä huomaa tilaisuutensa tulleen! Ihan sama, onko kansi kiinni vai ei, purkissa on vielä sen verran namilihan tuoksua, että se on kai Elmerin mielestä maailman paras saalis. Välillä nakerrus kohdistui aina vain avoimen purkin alaosaan ja sitten kerran kun kohteena olikin kansi, totesi henkilökunta pinnallisen tyynesti että "no, sehän tasoittaa tilannetta".

Tunnetusti kissoilla on tapana kouluttaa henkilökuntaansa ja täytyy myöntää, että vähitellen nämäkin pahkapäät ovat oppineet huuhtelemaan purkin ja laittamaan sen heti tiskikoneeseen.

Elmeri ei saa kiitosta purkintuhoamisoperaatioistaan, mutta silloin voi mennä vaikka maton alle piiloon.



Ole nyt sitten tälle vihainen...

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Sylikissan paluu

Nyt tulee kyllä tahattomasti matkittua, mutta paluu-aihe on ajankohtainen täälläkin. Paitsi että tämä blogi yrittää palata elävien kirjoihin (juu on vähän laiskottanut), niin meillä kissatkin tekevät paluuta vanhoihin tapoihinsa. Tai no Moyan tapauksessa vanhoihin, Elmerin kohdalla lähinnä vahvistetaan olemassa olevia tapoja.



Elmeristä lisää myöhemmin, sillä nyt pääosaan nostetaan Rouva Kissa, joka harmillisesti tuppaa jäämään jalkoihin täällä blogissa. Pikku-E vaan tohottaa niin paljon, että on laiskalle kirjoittajalle helppo jutun kohde...

Moyahan on elänyt elämänsä järkytysvuotta sen myötä, kun Elmeri tuli taloon. Surkeata kyllä, Moya on luopunut monista vanhoista ihanista tavoistaan ja luikkinut nurkkia pitkin, ettei vaan osuisi Elmerin tielle. Moya ei suunnilleen ekaan puoleen vuoteen oikein tullut syliini (miehen syliin kyllä, mutta hän onkin Moya Oma Ihminen), ei leikkinyt, ei edes maukunut entiseen malliin. Moyalla on tosi kova ääni ja ennen hänellä oli tapana tervehtiä kotiin palaavaa henkilökuntaa, pyytää ruokaa (no öh, vaatia ruokaa) ja jutella muuten vain. Mutta Elmerin tulon jälkeen Moijeliini on ollut hiljaista tyttöä :(

Vaan nyt on päivä alkanut paistaa ja vähitellen on tapahtunut edistystä! Uskaltaisin sanoa, että viime aikoina jo ihan selkeästi. Moya maukuu entiseen malliin, jos Elmeri ei ole samassa huoneessa. Kissaneiti myös leikkii, jos Elmeri ei ole samassa huoneessa. Mutta se mitä se tekee, vaikka Elmeri olisi samassa huoneessa on tämä:



Moya kävelee sohvalla lösöttävän henkilökunnan jalkoihin, tekee pientä tarpomisliikettä ja märisee vaativasti. Henkilökunta valpastuu, asettaa jalkansa sievästi vierekkäin ja viittaa kissalle*. Moya hyppää syliin, hakee vähän asentoa ja köpsähtää sitten puoliksi selälleen syliin ja alkaa tarpoa kainaloa. Tässä vaiheessa henkilökunta on kiitollinen, jos päällä on paksu paita (toim. huom. kuvassa näin ei ole). Kissa käynnistää kehruukoneensa ja rutina kuuluu asunnon joka huoneeseen, sen verran on ääntä tuon kissan kehräämisellä. Tätä jatketaan niin kauan kuin kissa haluaa, ja henkiökunta nautiskelee kiitollisena sylissä vauvan lailla köllöttävästä kissasta.

Ja nyt seuraa se huippukohta: Yllä mainittu käyttäytyminen ulottuu nykyään myös minuun! Moya on ilmeisesti viimeinkin toipumassa Elmerin tulon aiheuttamasta loukkaantumisesta. Neiti nimittäin huomasi selvästi, kuka otti sen ärsyttävän rääpäleen suojiinsa.

Kiitos Moya, sinä olet valtavan hieno kissa :)




* Isäntä opetti Moyalle pentuna raa'an lihan avulla käskyjä, tai kissan tapauksessa lähinnä kai pyyntöjä. Moya on sen verran ehdollistunut, että noudattaa vieläkin ainakin näitä:
- tule syliin=normaali tulepa tänne viittaus ja nopea taputus polveen
- tule tänne=napakka pyyntö "Moya, tule tänne tule!" ja taputus reiteen, tätä käytetään varsinkin ulkona.