Hieno nuori kaunotar

Tästä se lähti:

Kuva: Cayenne

Ja tässä ollaan nyt, neljän vuoden jälkeen:







Onnea Moya 4-v.!!

Ihmisen iässä neiti on nyt laskutavasta riippuen 24-32-vuotias, joka tapauksessa nuori aikuinen. Pienestä innokkaasta pennusta kasvoi valtavan hieno kaunotar, sylikissa ja itseään arvostava elämämme kommentaattori. Moya on äänekäs sekä maukuessaan milloin mitäkin asiaansa että kehrätessään (monta kertaa on henkilökunta aamulla herännyt ihan vain siihen kehräämisrutinaan). Kissaneidillä on hieno superpehmeä glitteriturkki, jonka silittelystä ei voi saada tarpeekseen. Moyasta on vuosien varrella tullut omissa silmissäni kissan stereotyyppi, se johon verrataan muita ja todetaan, että kyllä vaan meidän kissa on kaikista kaunein :)

Tänään on Moyalle tiedossa parasta herkkua eli raakaa lihaa, joka tarjoillaan omassa ylhäisessä yksinäisyydessä, ettei eräs pieni harmaaturkki pääse napsimaan juhlapäivällistä. Onnittelusilityksiä hienolle kissallemme!

Kaksikiloinen saalis

Välähdys erääseen arkipäivään:

Henkilökunta saapuu töistä kotiin. Jalkoihin hyörii kaksi kissaa, maukuna on kova. "Jaahas, teillä on nälkä taas" ajattelee kissanorja viattomasti. Ensin pitää kuitenkin hoitaa tärkeämpi asia, sillä kissanvessasta lehahtaa melkoinen käry. Hiekkalapiota heilutellessa keittiöstä kuuluu outoa rapinaa.

Kun hiekka-asia on saatu selvitettyä, siirtyy henkilökunta keittiöön. Ja järkyttyy. Näky on tämä: Kahden kilon avaamaton pussi Applaws-muonaa on raadeltu säälimättömästi auki, raksuja joka puolella ja ympärillä kaksi laiskannäköistä kissaa silmät pyöreinä.

Henkilökunnan syyttävä sormi heiluu Elmerin suuntaan (en nyt perustele enempää miksi). Elmeri ei ymmärrä. Hänhän on saalistanut ihan itse! Ensin on avattu painava ovi, sitten raahattu tuo järkyttävän suuri saalis lattialle, revitty sen maha auki ja suolistettu koko vihollinen tehokkaasti. Miksei tästä saa kehuja?

Raksupussi sen jälkeen, kun sisältö (tai mitä siitä on jäljellä) on säilötty rasiaan ja laitettu ylähyllylle.

Henkilökunnan taholta huolestuttavinta on se, ettei Elmeri enää ollut pää pussissa. Sen on täytynyt vetää raksuja ihan tolkuttomat määrät, jos syöminen ei enää kiinnosta. Nyt sitten odotellaan kauhulla, miten sekaisin kaverin maha menee noista aikuisraksuista, joita se ei ennen ole syönyt...

Loppuillan Elmeri vietti pää kattilassa. Kattilassa on vettä ja se laitetaan kuumalle levylle tarvittaessa, etteivät kissat polta tassujaan. Se on näköjään myös hyvä juoma-astia, toisin kuin oma vesikuppi. Tietysti.

"Mua syytetään taas, vaikka tein vaan kuten kissan kuuluu."

Piuku-miuku ja iso MÄY

Meillä on kaksi kovin eriäänistä kissaa. Aikana e.E.* olimme vakaassa uskossa, että bengali on rotuna hyvin äänekäs. Moyan kommunikointi oli monisanaista ja äänekästä, erityisesti päivän kuulumiset piti kertoa tarkkaan henkilökunnan kotiuduttua työmailtaan. Ihmishenkilöiden mikä tahansa toiminta vaati omat kommenttinsa ja selväsanainen mielipide saatiin mm. leikityksen määrään. Moyan ääni on mahtava, ikkunoita helisyttävä NAAAU, MÄÄÄY, KRÄH jne.

Iltaisin Moyalla oli nuorempana tapana pitää iltaserenadi, eli noin 5 minuuttia valojen sammumisen jälkeen neiti tepasteli makuuhuoneen ovelle ja naukui todella kovalla äänellä 20-30 kertaa ihan putkeen. Ilmeisesti se oli ilmoitus, että "Minä Kissa olen todennut kaiken olevan hyvin ja NYT voimme kaikki käydä nukkumaan..." Onneksi tämä tapa on lieventynyt iän myötä.

Johtopäätös siis oli, että bengaleilla on kaksi äänentasoa, kova ja vielä kovempi. Tämä kissarotu ei sovi hiljaisuutta rakastavalle.

Kysyin joskus kissanäyttelyssä poikabengalin omistajalta (kissa taisi muuten olla Haltia jossakin Keskisin näyttelyssä), onko kissa äänekäs ja vastaus oli, että eipä juuri. Suoraan sanottuna en uskonut sitä ollenkaan.

Sitten elämäämme mönki Elmeri. Jo kuljetuskopasta kuuluva ääni oli suorastaan surkuhupaisan pikkuinen "iu". Isommaksi kasvaessaan tuo pikkiriikkinen ääni on kasvanut pieneksi miuksi, mutta kyllä on poikanen vieläkin ihan vikisijä tuohon meidän oopperadiivaan verrattuna.

Elmeri käyttääkin ääntään ihan eri tavalla. Hän avaa sanaisen arkkunsa lähinnä silloin, kun häneen otetaan katsekontakti. Pojulla on hellyyttävä, välillä vähän ärsyttäväkin tapa hellittelynaukumiseen. Eli kun kissaa silittää, se tuijottaa silmiin ja päästelee teräviä mäh! mäh! -ääniä tasaisin väliajoin. Ihan loputtomiin. Se on tosi outoa ja huvittavaa.

On Moya sen verran opettanut Elmeriä talon tavoille, että ruokaa pienempikin kissa osaa nykyään kerjätä ihan kiitettävällä äänensävyllä.

Moyan äänenkäyttöön, kuten muuhunkin käyttäytymiseen nykyään vaikuttaa Elmerin saapuminen valtakuntaan. Neiti on nykyään nihkeämpi kommenteissaan. Ruokaa pyytäessään Moyan ääni nousee edelleen kunnon ulottuvuuksiin, samoin silloin kun neiti kantaa lelun eteiseen ja ilmoittaa että nyt leikitystä, kiitos. Muuten Moya-parasta on tullut vähän hiljainen hissukka. Uskomme kuitenkin, että tilanne normalisoituu vielä, olipa se sitten hyvä tai paha...

Tässä videonpätkässä Elmerin ääninäyte, tosin korvat kannattaa höristää kunnolla, sillä videon laatu on mitä on. Elmeri on ensimmäistä kertaa tutustumassa pesukoneeseen ja pätkään on tallennettu myös epätoivoinen yritys houkutella pikkukisu ylös koneesta heiluttamalla kameran hihnaa. No sehän päättyy siihen, että kamera uhkaa joutua pesukonen mustaan kitaan :)




* ennen Elmeriä

Hanki parempaa luettavaa

Jos joku ei ole vielä tutustunut Simon's Catiin (ei kai se tosin voi olla mahdollista tämän blogin lukijakunnan keskuudessa), niin nyt tutustumaan!

5,3 ja 4,6

Noniin, tässä luvattu kuva Elmeristä ja sinisestä rusettijutusta:


Saatiinpa ikuistettua harvinaisen itsetietoinen ilme tuohon kuvaan! Sitten riitti poseeraus ja Elmeri näyttää, mitä näillä hörselöillä oikeasti kuuluu tehdä:



Mutta asiaan. Henkilökunta aktivoitui vaihtamaan vaakaan patterit ja sitten vietettiin tovi pomppimalla vaa'alle kissa sylissä ja ilman. Lopputulos on seuraava:

Moya 5,3 kg
Elmeri 4,6 kg (!!)

Moya on selvästi hoikistunut, eli olosuhdedieetti (= Elmeri hotkii puolet Moyankin ruuista) on tuottanut tulosta. Pyöreyttä on mahan kohdalla edelleen, mutta neiti on silminnähden sutjakkaammassa kunnossa kuin puolisen vuotta sitten. Elmeri puolestaan on päättäväisesti kasvattamassa itsestään kunnon kollia, mutta sehän jo tiedettiinkin :)

Yritimme suuren punnituspäivän kunniaksi ottaa venytyskuvat molemmista kissoista, mutta lopputulos oli suoraan sanottuna surkea. Molemmat katit rätisevät sähköisyyttä näillä ilmoilla ja turkit ovat ihan flänässä tai omituisessa pörrössä. Lisäksi Moya inhoaa näyttelyasentoa. Niinpä kuvia, joissa näkyisi jotain kissan naamastakin, saatiin otettua tasan yksi. Sekin epätarkka:



Elmeri taas oli juuri syönyt, joten henkilökunnan estetiikan silmä ei taipunut julkaisemaan kuvaa, joka saa katsojan huolestumaan venähtääkö kissan selkä roikkuvan mahan vuoksi... Mutta näitä muita poseerauskuvia Elmeristä saa otettua pilvin pimein:

Näyttelyraportti!

Kuva: Heikki Siltala

Nyt on Elmerin näyttelyura virallisesti avattu. Lauantaina 2.1. suuntasimme pakkasta uhmaten kohti Lahtea ja Tican näyttelyä. Elmerin kokemukset automatkoista ovat aikalailla nollassa, joten vieraat hajut, tärinä ja hurina saivat pikkukisun aluksi hermostumaan. Silittelyllä kissa saatiin kuitenkin rauhoittumaan. Elmeri on niin reipas, että henkilökunnan maalailemat kauhukuvat kuljetusmökkiin paniikkikakkaavasta kissasta eivät onneksi toteutuneet...


Elmerin kotihäkki sijaitsi bengalikeskittymässä, vieressä kaksi siskoa ja velipuoli. Elmeri ei heistä juuri välittänyt, mitä nyt vähän ihmetteli kun isompi hopeatäpläinen Alaska yritti sähistä häntä järjestykseen. Tican näyttelyssä kissat arvioidaan ringeissä, joten Elmeri sai tällä kertaa arvion kolmelta eri tuomarilta. Joka kerralla Elmeri-pelmeri oli värinsä ja divisioonansa paras! Kuullostaa hienommalta kuin on, koska vastustajia oli tasan yksi: pikkuinen pentu jolla oli ilmeisesti turhan paljon rufismia. Elmeri jyräsi tällä kertaa.

Kuva: Heikki Siltala. Kuvassa on Wildtouchin Arwen, upea hopeatäplä joka meinasi täällä blogissa joutua virtuaalisen identiteettivarkauden kohteeksi :D

Henkilökunta oli sen verran pihalla alussa, että ensimmäisen ringin sijoitus jäi vähän epäselväksi. Toisessa ringissä Elmeri valittiin ykköseksi ja finaalipaikkakin irtosi, ja näin Elmeri ansaitsi ekan ruusukkeensa! Tuomiona finaalissa oli neljänneksi paras pentu, vaikka henkilökunnan mielestä Elmeri on ehdottomasti kaikista paras pentu mitä on.

Viimeisen ringin "alkuarvostelussa" (mikä lienee oikea termi?) Elmeri oli toiseksi paras, mutta koska ykkösenä oli ihana lumihopea Baru-veli niin menköön tämän kerran! :) Jossakin välissä arvioitiin pelkät bengalinpennutkin, mutta lopputulosjärjestys on näköjään jo unohtunut.

Mutta sijoituksista viis! Näyttelyyn lähdettiin ensisijaisesti katsomaan, millainen kissa Elmeri on näyttelytilanteessa. Muistissa kummittelivat Moyan näyttelyreissut, jotka olivat tappelua ja rääkymistä alusta loppuun. Tähän verrattuna Elmeri oli ihan mahtava. Poju otti rennosti, hotki ruuat kuten aina ja suostui hiekkiksellekin lopulta. Tuomarin käsittelyssäkin kisu oli oikein edukseen. Sydämentykytystä sen sijaan aiheutti rinkihäkki: Elmeri hermostui ihan totaalisesti odotteluun ja ryhtyi testaamaan, miten helppo häkistä on tulla ulos. Kaksi kertaa oli jo pää ulkona, mutta onneksi aina joku ehti hätiin. Ikävää joka tapauksessa katsoa kissan kiemurtelua ja mäykymistä, ilmeisesti häkissä aiemmin olleiden kissojen (stressi)hajut laittoivat Elmeriä vähän sekaisin.



Näyttelystä saimme lisäpontta hommata vaa'an, sillä Elmerin kokoero etenkin siskoihinsa on melkoinen! Elmerin painosta ei siis meillä ole tietoa. Tuomaritkin näyttivät tarkistavan papereistaan, onko kysesssä oikeasti 6 kk ikäinen pentu, ja eräs tuomari arveli että kissasta tulee varmaan isona poni... Mutta minkäs teet, kun ruoka maistuu niin hyvin. Sen verran jo rajoitetaan, että raksubaari ei ole auki jatkuvasti. Hieman kyllä mietityttää, että jos rinkihäkkikäyttäytyminen on jatkossakin tuota luokkaa, niin aikuisena tää kyllä laittaa häkit ihan säpäleiksi.

Kokonaisuudessaan reissu meni hienosti, ja Poikakin jaksoi koko päivän kun alakerrasta löytyi lasten leikkihuone pallomerineen. Tämä tosin aiheutti sen, että kamerankäyttäjä oli vahtimassa Poikaa eikä ottamassa kuvia Elmeristä ja ruusukkeesta. Julkaisemme lavastetun ruusukekuvan siis myöhemmin.

Tica-näyttely oli kiva kokemus, kokonaisuudessaan tunnelma oli rennompi kuin Fifen näyttelyssä. Samoin oli mukavaa saada monen tuomarin näkemys kissasta, vaikka sanallista arviota saivatkin oikeastaan vain finaaleihin päässeet kissat. Jos Tica-näyttelyitä järjestetään inhimillisen välimatkan päässä Keski-Suomesta, saattaa olla että Elmeriä nähdään näyttelyssä vielä toisenkin kerran.

Kuva: Heikki Siltala

Elmeri lähettää terveisiä kaikille hienoille bengalikavereilleen, joita näyttelyssä tapasimme! Ja onnitteluja niille jotka saavuttivat hienoja titteleitä ja sijoituksia. Henkilökunta on todella suppealla bengalitietämyksellään valmis vannomaan, että paikalla oli todella laadukas kissajoukko. Mikä ei muuten yhtään helpota sellaista pientä "haluu vielä yhden"-tunnetta, joka nakuttelee takaraivossa... :D