Perheenlisäysvalmistelut

Tää alkaa olla mallillaan
- uudet ruokakupit [x]
- vessamökki ja oikea hiekka [x]
- penturuoka ja -raksut [x]
- Feliway-haihdutin varmuuden vuoksi [x]
- Moyaa silitelty paljon [x]
- Moyalle rakennettu uusi lekottelutaso pennun ulottumattomiin [x]
- uudet lelut [x]
- kangassuoja kuljetusmökin ympärille [melkein valmis]
- myyntisopimus allekirjoitettu [x]
- Elmeri uudessa kodissa [ ]

Meitä jännittää jo aika paljon :D

Kirkasvalokissa

Pimeä vuodenaika hiipii taas tänne päin. Moya tietää mitä hyötyä kirkasvalosta on, kissan on nimittäin tärkeää pysyä virkeänä. Ota sinäkin opiksi. Suosittelemme kuitenkin noudattamaan lampun valmistajan ohjeita suositusetäisyydestä, vaikka Moya ei näin teekään :)

Elmeriini

Lähtölaskenta on jo alkanut, tämä tulee meille viikon kuluttua! Kuva on kaapattu Wildtouchilta. Me ollaan ihan hepulissa :-)

Lapsi ja kissa

Pitääpä nyt ottaa kantaa ikuisuusilmiöön nimeltä kissa lapsiperheessä. Joka kerta kun ihmisille selviää kissaisuutemme, seuraa kysymys siitä, kuinka kissa ja lapsi tulevat toimeen keskenään.

Jotenkin kysymyksestä usein kuultaa epäluulo, minkä mukaan kissat raapivat vauvoilta silmät päästä, käyvät nukkumaan niiden naaman päälle ja vähintäänkin mulkoilevat ja sähisevät joka kerta lapsen ohi mennessään. Ja auta armias jos kissa ottaa lastenvaunut nukkumapaikakseen! Tai makailee hoitoalustalla. Raskaana ollessani kissaihmettelyt olivat joiltain tahoilta jopa hysteerisiä. Varo vaan sitä toksoplasmaa, se kyllä tarttuu kissasta vaikka mitä tekisit! Ja mitenköhän ne nyt tulevat toimeen, vauva ja kissa, ettei vaan sattuisi mitään.

Mutta kuulkaas, kissaelämä on. Näin se menee oikeasti:

Tokso. Täytyy tosissaan yrittää, että kissasta saisi tokson. On paljon todennäköisempää saada se huonosti pestystä salaatista. Ensinnäkin kissan pitää kantaa toksoa, mikä on aika harvinaista. Ja että oikeasti onnistuisi sen vielä itseensä tartuttamaan, pitää syödä pari päivää hiekkalaatikossa muhinutta kissankakkaa. Raskausaikana voi kuulemma olla ihmeellisiä mieltymyksiä, mutta tämä ei nyt omalta osaltani niihin kuulunut.

Kissa ja vauva. Moya pelkäsi vauvaa ja asettui heti itse lauman arvojärjestyksessä vauvan alapuolelle. Vauva oli pienestä saakka vahva sisupussi, joka olisi kyllä tarvittaessa huitonut ja potkinut pois liialliseen lähikontaktiin tulevan kissan.

Kissapöpöt. Kissa pesee itsensä päivittäin ja allergeenit ovat muutenkin ennemmin hyödyksi kuin haitaksi vauvojen vastustuskykyä ajatellen. Moya on nukkunut Pojan vaunuissa, turvakaukalossa, sitterissä ja hoitoalustalla. Poika on maistellut kissanruokaa ja imeskellyt Moyan häntää. Ja kas vain, Poika on edelleen hengissä, suorastaan terve kun pukki.



Nyt uhmäikäisen Pojan kanssa olen huomattavan paljon enemmän huolissani Moyan kuin Pojan hyvinvoinnista. Poika tykkäisi kissatyynystä. Pojan mielestä on kiva vetää kissaa hännästä, koska vanhemmista lähtee silloin hauska kova ääni. Tokihan me aikuiset kasvatamme ja vahdimme, mutta aina ei ole silmiä selässä.

Mutta Moijeliini ei raavi eikä pure, ei vaikka oma hyvinvointi olisi jo tosissaan vaakalaudalla. Ja onneksi Poikakin oppii, nyt hän jo vakuuttaa meille usein, että "pienen kissan kanssa pitää olla tosi valovainen, pieni kissa menee helposti likki".

Sellaista se on, kissaelämä lapsiperheessä.


Moya aavistelee, että vauvan leikkiminen ei taida olla hänen arvolleen sopivaa.

Äänettömästi kuin bengali

Kaikkihan tietävät, että kissaeläinten ominaispiirteisiin kuuluu äänetön ilmestyminen yllättäviin paikkoihin. Että olet puuhailemassa jotain ja pomppaat yhtäkkiä puolimetriä ilmaan, kun korvaasi yllättäen naukaistaan?

Juu ei meillä.

Moya ei koskaan pääse yllättämään, sen mielestä mokoma hiiviskely ei kai ole kissan arvolle sopivaa. Tassujen täptäptäp-ääni kertoo jatkuvasti, missä kissukka luuhaa. Oma lukunsa on sitten se, kun Moya täräyttää alas pöydältä tai kiipelytolpastaan. Välillä olen huolissani kestääkö lattia... Joskus aamulla herään kissan tepsutteluääniin sen sijaan, että heräisin vasta siihen, että a) kissan rojahtaa kuin halko jalkojeni päälle tai b) kissa köpöttelee rintakehän päälle ja NAUKAISEE.

Moya ei pääse yllättämään takavasemmalta edes silloin, kun hänelle leikataan sydäntä jäystettäväksi. Toisesta huoneesta on jo kauan aikaa kuulunut ensin pari tumpsahdusta ("täällä haisee veri, tää lähtee nyt!") ja sitten täpetitäpeti-juostaan keittiöön. Tässä vaiheessa lihanleikkaaja on jo ehtinyt asettua puolustusasemiin, eikä kissalla ole mitään mahdollisuuksia. No okei, bengaliluonteella pääsee tietysti läpi mistä tahansa ihmisesteestä, kun käyttää aseena liukasta puskemista tai söpöstelyä. Mutta pääsääntöisesti taisto päätyy siihen, että sydän syödään vasta omasta kupista.

Onneksi tämä desibelihiipijä ei elä viidakossa, vaan on meidän oma kotileopardi :)

Eartha Kitt

On aika esitellä tarinakirjan ensimmäinen päähenkilö: Ruskeamarmorityttösemme Cayenne Eartha Kitt eli Moya.



Moya tuli meille keväällä 2006 ja siitä alkoi tämän perheen bengalielämä. Kissan tuloa valmisteltiin hartaasti, sillä perheen isäntää piti ensin vähän pehmittää. Eihän kissa paljon sido, eipä... Ahkeran kissasivusurffailun jälkeen päädyimme bengaliin. Oli muuten isännän ehdotus, se oli jo mennyttä kalua tässä vaiheessa. Kävimme tutustumassa Cayenne-kissalassa bengalipentueeseen ja ällistyimme, miten kissa voi olla niin hieno ja ihana ja ihmisläheinen kuin Moyan emo oli! Eipä siinä enää arvottu otetaanko meille kissa vai ei.

Kissalle rakennettiin kiipeilypuita, ostettiin vessamökki, kuljetuskoppa ja kasa leluja ja pohdittiin nimeä. Moya sai lopulta nimensä Farscape-sarjan elävän avaruusaluksen mukaan, eksoottisen kissan arvolle vähintäänkin sopiva nimi.

Pikkuinen Moya-pirpana tassutteli meille häntä pystyssä ja sitten hänestä kasvoi iso kissa. Välillä vähän turhankin iso, ruoka nimittäin maistuu. Kissaneitimme on hyvin eloisa seuralainen. Hän on leikkiessään tajuton säntäilijä ja säheltäjä, onnistui kerran jopa murtamaan kantapäänsä riehuessaan. Moya kiehnää vieressä katsomassa kun tehdään, no, oikeastaan mitä tahansa. Pitäähän kissan auttaa. Moya pomppii syliin kotiintultaessa, joka ilta kun Poika on saatu nukkumaan ja vähän väliä muutenkin. Neitimme on erittäin äänekäs tapaus, kotiintullessamme päivän kuulumiset kerrotaan monisanaisesti eli naukumalla kovaa ja vielä kovempaa. Ääntä hän hyödyntää tehokkaasti myös henkilökunnan herättämiseen. Joka aamu viimeistään kuuden aikoihin.

Moya sitten leimautui perheen isäntään. Isäntä voi itse kertoa miltä tuntuu, kun pieni karvaeläin seuraa häntä kuin jumalaa jokapaikkaan. Isäntä luulee ja toivoo, että Moya kohdistaa huomionsa jatkossa uuteen tulokkaaseen. Hih!