Kaikkihan tietävät, että kissaeläinten ominaispiirteisiin kuuluu äänetön ilmestyminen yllättäviin paikkoihin. Että olet puuhailemassa jotain ja pomppaat yhtäkkiä puolimetriä ilmaan, kun korvaasi yllättäen naukaistaan?
Juu ei meillä.
Moya ei koskaan pääse yllättämään, sen mielestä mokoma hiiviskely ei kai ole kissan arvolle sopivaa. Tassujen täptäptäp-ääni kertoo jatkuvasti, missä kissukka luuhaa. Oma lukunsa on sitten se, kun Moya täräyttää alas pöydältä tai kiipelytolpastaan. Välillä olen huolissani kestääkö lattia... Joskus aamulla herään kissan tepsutteluääniin sen sijaan, että heräisin vasta siihen, että a) kissan rojahtaa kuin halko jalkojeni päälle tai b) kissa köpöttelee rintakehän päälle ja NAUKAISEE.
Moya ei pääse yllättämään takavasemmalta edes silloin, kun hänelle leikataan sydäntä jäystettäväksi. Toisesta huoneesta on jo kauan aikaa kuulunut ensin pari tumpsahdusta ("täällä haisee veri, tää lähtee nyt!") ja sitten täpetitäpeti-juostaan keittiöön. Tässä vaiheessa lihanleikkaaja on jo ehtinyt asettua puolustusasemiin, eikä kissalla ole mitään mahdollisuuksia. No okei, bengaliluonteella pääsee tietysti läpi mistä tahansa ihmisesteestä, kun käyttää aseena liukasta puskemista tai söpöstelyä. Mutta pääsääntöisesti taisto päätyy siihen, että sydän syödään vasta omasta kupista.
Onneksi tämä desibelihiipijä ei elä viidakossa, vaan on meidän oma kotileopardi :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti