Pitääpä nyt ottaa kantaa ikuisuusilmiöön nimeltä kissa lapsiperheessä. Joka kerta kun ihmisille selviää kissaisuutemme, seuraa kysymys siitä, kuinka kissa ja lapsi tulevat toimeen keskenään.
Jotenkin kysymyksestä usein kuultaa epäluulo, minkä mukaan kissat raapivat vauvoilta silmät päästä, käyvät nukkumaan niiden naaman päälle ja vähintäänkin mulkoilevat ja sähisevät joka kerta lapsen ohi mennessään. Ja auta armias jos kissa ottaa lastenvaunut nukkumapaikakseen! Tai makailee hoitoalustalla. Raskaana ollessani kissaihmettelyt olivat joiltain tahoilta jopa hysteerisiä. Varo vaan sitä toksoplasmaa, se kyllä tarttuu kissasta vaikka mitä tekisit! Ja mitenköhän ne nyt tulevat toimeen, vauva ja kissa, ettei vaan sattuisi mitään.
Mutta kuulkaas, kissaelämä on. Näin se menee oikeasti:
Tokso. Täytyy tosissaan yrittää, että kissasta saisi tokson. On paljon todennäköisempää saada se huonosti pestystä salaatista. Ensinnäkin kissan pitää kantaa toksoa, mikä on aika harvinaista. Ja että oikeasti onnistuisi sen vielä itseensä tartuttamaan, pitää syödä pari päivää hiekkalaatikossa muhinutta kissankakkaa. Raskausaikana voi kuulemma olla ihmeellisiä mieltymyksiä, mutta tämä ei nyt omalta osaltani niihin kuulunut.
Kissa ja vauva. Moya pelkäsi vauvaa ja asettui heti itse lauman arvojärjestyksessä vauvan alapuolelle. Vauva oli pienestä saakka vahva sisupussi, joka olisi kyllä tarvittaessa huitonut ja potkinut pois liialliseen lähikontaktiin tulevan kissan.
Kissapöpöt. Kissa pesee itsensä päivittäin ja allergeenit ovat muutenkin ennemmin hyödyksi kuin haitaksi vauvojen vastustuskykyä ajatellen. Moya on nukkunut Pojan vaunuissa, turvakaukalossa, sitterissä ja hoitoalustalla. Poika on maistellut kissanruokaa ja imeskellyt Moyan häntää. Ja kas vain, Poika on edelleen hengissä, suorastaan terve kun pukki.
Nyt uhmäikäisen Pojan kanssa olen huomattavan paljon enemmän huolissani Moyan kuin Pojan hyvinvoinnista. Poika tykkäisi kissatyynystä. Pojan mielestä on kiva vetää kissaa hännästä, koska vanhemmista lähtee silloin hauska kova ääni. Tokihan me aikuiset kasvatamme ja vahdimme, mutta aina ei ole silmiä selässä.
Mutta Moijeliini ei raavi eikä pure, ei vaikka oma hyvinvointi olisi jo tosissaan vaakalaudalla. Ja onneksi Poikakin oppii, nyt hän jo vakuuttaa meille usein, että "pienen kissan kanssa pitää olla tosi valovainen, pieni kissa menee helposti likki".
Sellaista se on, kissaelämä lapsiperheessä.
Moya aavistelee, että vauvan leikkiminen ei taida olla hänen arvolleen sopivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti