Kuhinakahinaa

On jo pitkän aikaa pitänyt kirjoittaa jotain kissojemme yhteiselosta. Lyhyesti: se sujuu, mutta ei kitkattomasti. Elmeri on luonteeltaan ihan käsittämättömän aktiivinen pöhköpää, Moya taas rauhallisempi tarkkailija, jonka luonne on kummallinen yhdistelmä itsetietoisuutta ja huonoa itsetuntoa. No tästähän ei synny ihan tasapainoinen suhde.

Aluksi ajattelimme, että annetaan kissojen setviä suhteensa omassa rauhassaan. Vähitellen asetelma alkoi kieroutua kuitenkin liikaa. Elmeri puskee aina ekana ruokakupille ja siirtyy ruokansa hotkaistuaan Moyan kupille. Moya ei pistä vastaan yhtään, vaan tassuttelee läheisen tuolin alle luimistelemaan. Jos Moya on sylissä, tunkee Elmeri samaan syliin. Kun Moya on vessassa, Elmeri vaanii ulkopuolella ja tekee mallikelpoisen kissaloikan suoraan Moya-paran niskaan, kun tämä tulee ulos vessakopista. Takaa-ajoleikkejä leikitään, mutta lähes aina Elmeri on se takaa-ajaja. Ihmisen silmiin näyttää, että Elmeri kyllä haluaisi ystävystyä isomman kissan kanssa, mutta Moya ei siedä yhtään nuoluyrityksiä ja kyljessä kiehnäämistä. Tosin kaiken yllä mainitun valossa ei mikään ihme :-/

Yksi yrittää rauhassa lepäillä omalla paikallaan, mutta toinen tulee ja haukkaa päästä!

Vähitellen alkoi vaikuttaa jopa siltä, että Moya-parka on ihan masentunut. Se nakotti aina jossain sivummalla ja antoi pennun temmeltää ja viedä kaiken huomion. Minun syliini ruskea kaunotar ei tullut oikeastaan ollenkaan, koska minä olen Elmerin oma ihminen. Tällainen masistelu vetää tietysti koko henkilökunnan mielen ihan matalaksi.

Joten käyttöön otettiin uusi laki. Kissat ruokitaan eri huoneissa, toiseenkin vessaan vaihdettiin savihiekka (siinä aiemmin ollutta Öko plussaa molemmat vieroksuivat) ja Moya huomioidaan aina ensimmäisenä. Koska tottakai meillä puhutaan kissoille ja tervehditään niitä kuten muitakin perheenjäseniä... Eli ensin kehut ja höpötykset Moyalle, sitten vasta Elmerille.

Käytäntö on selvästi auttanut. Moya pyytää leikitystä monta kertaa illassa ja jopa leikkii, vaikka Elmeri tietysti tunkee mukaan. Moya syö rauhassa itselleen sopivan annoksen ja vuoronvaihto tehdään vasta sitten, kun neiti itse tassuttelee keittiön ovelle. Moya myös tulee omalle paikalleen orjien sänkyyn nukkumaan useammin, murisee enää harvoin leikin tiimellyksessä, sietää Elmerin kiehnäystä vähän kauemmin ja JEE, jopa ajaa Elmeriä takaa välillä! Ja kaikkein isoin JEEEE, tulee jopa minun syliini puolivahingossa joskus.

Eli kyllä tämä sujuu kokoajan paremmin ja paremmin. Mielelläänhän sitä olisi nähnyt kissat suloisesti läjässä nukkumassa, mutta meillä hurrataan ääneen jo siinä vaiheessa, kun tuo Rouva Kissa joku kerta vihdoin läjäyttää Elmeriä päin näköä.


Kyllä nämä katit helposti mahtuvat yhteiseen kuvaan. Tässä tosin on apuvälineenä käytetty kanapakettia, jota epätoivoinen kuvaaja roikuttaa hampaissaan!