Näyttelyraportti!

Kuva: Heikki Siltala

Nyt on Elmerin näyttelyura virallisesti avattu. Lauantaina 2.1. suuntasimme pakkasta uhmaten kohti Lahtea ja Tican näyttelyä. Elmerin kokemukset automatkoista ovat aikalailla nollassa, joten vieraat hajut, tärinä ja hurina saivat pikkukisun aluksi hermostumaan. Silittelyllä kissa saatiin kuitenkin rauhoittumaan. Elmeri on niin reipas, että henkilökunnan maalailemat kauhukuvat kuljetusmökkiin paniikkikakkaavasta kissasta eivät onneksi toteutuneet...


Elmerin kotihäkki sijaitsi bengalikeskittymässä, vieressä kaksi siskoa ja velipuoli. Elmeri ei heistä juuri välittänyt, mitä nyt vähän ihmetteli kun isompi hopeatäpläinen Alaska yritti sähistä häntä järjestykseen. Tican näyttelyssä kissat arvioidaan ringeissä, joten Elmeri sai tällä kertaa arvion kolmelta eri tuomarilta. Joka kerralla Elmeri-pelmeri oli värinsä ja divisioonansa paras! Kuullostaa hienommalta kuin on, koska vastustajia oli tasan yksi: pikkuinen pentu jolla oli ilmeisesti turhan paljon rufismia. Elmeri jyräsi tällä kertaa.

Kuva: Heikki Siltala. Kuvassa on Wildtouchin Arwen, upea hopeatäplä joka meinasi täällä blogissa joutua virtuaalisen identiteettivarkauden kohteeksi :D

Henkilökunta oli sen verran pihalla alussa, että ensimmäisen ringin sijoitus jäi vähän epäselväksi. Toisessa ringissä Elmeri valittiin ykköseksi ja finaalipaikkakin irtosi, ja näin Elmeri ansaitsi ekan ruusukkeensa! Tuomiona finaalissa oli neljänneksi paras pentu, vaikka henkilökunnan mielestä Elmeri on ehdottomasti kaikista paras pentu mitä on.

Viimeisen ringin "alkuarvostelussa" (mikä lienee oikea termi?) Elmeri oli toiseksi paras, mutta koska ykkösenä oli ihana lumihopea Baru-veli niin menköön tämän kerran! :) Jossakin välissä arvioitiin pelkät bengalinpennutkin, mutta lopputulosjärjestys on näköjään jo unohtunut.

Mutta sijoituksista viis! Näyttelyyn lähdettiin ensisijaisesti katsomaan, millainen kissa Elmeri on näyttelytilanteessa. Muistissa kummittelivat Moyan näyttelyreissut, jotka olivat tappelua ja rääkymistä alusta loppuun. Tähän verrattuna Elmeri oli ihan mahtava. Poju otti rennosti, hotki ruuat kuten aina ja suostui hiekkiksellekin lopulta. Tuomarin käsittelyssäkin kisu oli oikein edukseen. Sydämentykytystä sen sijaan aiheutti rinkihäkki: Elmeri hermostui ihan totaalisesti odotteluun ja ryhtyi testaamaan, miten helppo häkistä on tulla ulos. Kaksi kertaa oli jo pää ulkona, mutta onneksi aina joku ehti hätiin. Ikävää joka tapauksessa katsoa kissan kiemurtelua ja mäykymistä, ilmeisesti häkissä aiemmin olleiden kissojen (stressi)hajut laittoivat Elmeriä vähän sekaisin.



Näyttelystä saimme lisäpontta hommata vaa'an, sillä Elmerin kokoero etenkin siskoihinsa on melkoinen! Elmerin painosta ei siis meillä ole tietoa. Tuomaritkin näyttivät tarkistavan papereistaan, onko kysesssä oikeasti 6 kk ikäinen pentu, ja eräs tuomari arveli että kissasta tulee varmaan isona poni... Mutta minkäs teet, kun ruoka maistuu niin hyvin. Sen verran jo rajoitetaan, että raksubaari ei ole auki jatkuvasti. Hieman kyllä mietityttää, että jos rinkihäkkikäyttäytyminen on jatkossakin tuota luokkaa, niin aikuisena tää kyllä laittaa häkit ihan säpäleiksi.

Kokonaisuudessaan reissu meni hienosti, ja Poikakin jaksoi koko päivän kun alakerrasta löytyi lasten leikkihuone pallomerineen. Tämä tosin aiheutti sen, että kamerankäyttäjä oli vahtimassa Poikaa eikä ottamassa kuvia Elmeristä ja ruusukkeesta. Julkaisemme lavastetun ruusukekuvan siis myöhemmin.

Tica-näyttely oli kiva kokemus, kokonaisuudessaan tunnelma oli rennompi kuin Fifen näyttelyssä. Samoin oli mukavaa saada monen tuomarin näkemys kissasta, vaikka sanallista arviota saivatkin oikeastaan vain finaaleihin päässeet kissat. Jos Tica-näyttelyitä järjestetään inhimillisen välimatkan päässä Keski-Suomesta, saattaa olla että Elmeriä nähdään näyttelyssä vielä toisenkin kerran.

Kuva: Heikki Siltala

Elmeri lähettää terveisiä kaikille hienoille bengalikavereilleen, joita näyttelyssä tapasimme! Ja onnitteluja niille jotka saavuttivat hienoja titteleitä ja sijoituksia. Henkilökunta on todella suppealla bengalitietämyksellään valmis vannomaan, että paikalla oli todella laadukas kissajoukko. Mikä ei muuten yhtään helpota sellaista pientä "haluu vielä yhden"-tunnetta, joka nakuttelee takaraivossa... :D