keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Talviulkoilu- ja valjastesti

Blogeja lukemalla saa paljon vaikutteita, joten meille kotiutui tässä talven mittaan erikoismitoituksella tilatut Vänttiset. Kaulalenkki on kokoa L ja mahalenkki kokoa M, kuulemma tämä voisi olla bengalille sopiva mitoitus. Valjaat tulivat listahinnalla postilla kotiin, eli Arja's artin palveluun olemme erinomaisen tyytyväisiä.

Ja täytyy myöntää, että valjaat vaikuttavat todella hyviltä. Ja kauniin linjakkaatkin ne ovat verrattuna moniin muihin valjaisiin. Testikokeilu suoritettiin kotosalla. Moya, kesäulkoiluun tottunut konkari, ei oikein edes tajunnut että nyt on valjaat päällä, vaikka tappelee yleensä kiitettävällä voimalla valjasoperaatiota vastaan. Elmeri sai valjaat päälleen ekaa kertaa ja kiemurteli vähän enemmän.

Meillä ei ole ulkoiltu talvisin, koska Moya on tavannut jähmettyä väriseväksi mytyksi jo +5 lämpötilassa. Nyt kuitenkin auringon lämmittämä takapiha houkutti sen verran, että päätimme kokeilla talviulkoilua. Kerta oli siis ensimmäinen molemmille!

Ensin Moya. Ulospääsy oli vähintäänkin jännää, voisi sanoa että jopa pelottavaa:



Häntä pysyi koipien välissä niin tiiviisti, että armahdimme neitokaista nopeasti ja Moya-arkajalka pääsi takaisin kotiin lämmittelemään.

Sitten vuoronvaihto ja Elmeri pihalle. Tätä edelsi pieni paini, ennenkuin valjaat saatiin päälle. Sitten seurasi kissan kantaminen ulos. Kyllähän sinne rappukäytävään mielellään livahdetaan silloin kun ei saisi, mutta kun saisi niin laitetaan nelipistejarrutus päälle. Tietysti.

Elmeri oli ihan täysin ja totaalisen ihmeissään. Aluksi piti vähän pörhistellä:



Mutta pian Elmeri tassutteli hangessa kuin vanha tekijä. Tässäkin näkyvät kissojen luonne-erot, eli Elmeri ei hienostele vaan uteliaisuus voittaa aina olosuhteet. Moya taas tarkkailee tilannetta ja toimii vasta sitten, jos toimii. Ulkoilureissu jäi lyhyeksi Elmerilläkin, sillä kun takaoven ympäristö oli tutkittu, taisi tähänkin kissaan iskeä vilu.



Pieni ulkoiluttaja oli innokas, mutta ei aina ihan tilanteen tasalla :) Tosin pitäähän tätä nyt treenata pienestä pitäen. Talvi onkin hyvää reeniaikaa, koska kylmyyden, pienen lumivallien väliin jäävän tilan ja virikkeiden puutteen takia kissa todennäköisesti ei säntää vauhdilla tiehensä...

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Hauskoja kuvia taas! Etenkin onnellinen kissanulkoiluttaja naurattaa kovasti. Sama kävi mielessä heti, että lumen keskellä tuolla tyylillä voikin hyvin ulkoiluttaa moukulaisia. :)

Hra Mäykynen kirjoitti...

Kiva, että valjaat ovat vaikuttaneet hyviltä :) Taitaa olla sama värikin kuin Mäykysellä. Meillä Elli ei vielä ole päässyt valjastelemaan, mutta kohta voisi kyllä jo uskaltautua kokeilemaan. Ensin pitäisi kyllä hankkia valjaat kokoa mini...