Meillä on kaksi kovin eriäänistä kissaa. Aikana e.E.* olimme vakaassa uskossa, että bengali on rotuna hyvin äänekäs. Moyan kommunikointi oli monisanaista ja äänekästä, erityisesti päivän kuulumiset piti kertoa tarkkaan henkilökunnan kotiuduttua työmailtaan. Ihmishenkilöiden mikä tahansa toiminta vaati omat kommenttinsa ja selväsanainen mielipide saatiin mm. leikityksen määrään. Moyan ääni on mahtava, ikkunoita helisyttävä NAAAU, MÄÄÄY, KRÄH jne.
Iltaisin Moyalla oli nuorempana tapana pitää iltaserenadi, eli noin 5 minuuttia valojen sammumisen jälkeen neiti tepasteli makuuhuoneen ovelle ja naukui todella kovalla äänellä 20-30 kertaa ihan putkeen. Ilmeisesti se oli ilmoitus, että "Minä Kissa olen todennut kaiken olevan hyvin ja NYT voimme kaikki käydä nukkumaan..." Onneksi tämä tapa on lieventynyt iän myötä.
Johtopäätös siis oli, että bengaleilla on kaksi äänentasoa, kova ja vielä kovempi. Tämä kissarotu ei sovi hiljaisuutta rakastavalle.
Kysyin joskus kissanäyttelyssä poikabengalin omistajalta (kissa taisi muuten olla Haltia jossakin Keskisin näyttelyssä), onko kissa äänekäs ja vastaus oli, että eipä juuri. Suoraan sanottuna en uskonut sitä ollenkaan.
Sitten elämäämme mönki Elmeri. Jo kuljetuskopasta kuuluva ääni oli suorastaan surkuhupaisan pikkuinen "iu". Isommaksi kasvaessaan tuo pikkiriikkinen ääni on kasvanut pieneksi miuksi, mutta kyllä on poikanen vieläkin ihan vikisijä tuohon meidän oopperadiivaan verrattuna.
Elmeri käyttääkin ääntään ihan eri tavalla. Hän avaa sanaisen arkkunsa lähinnä silloin, kun häneen otetaan katsekontakti. Pojulla on hellyyttävä, välillä vähän ärsyttäväkin tapa hellittelynaukumiseen. Eli kun kissaa silittää, se tuijottaa silmiin ja päästelee teräviä mäh! mäh! -ääniä tasaisin väliajoin. Ihan loputtomiin. Se on tosi outoa ja huvittavaa.
On Moya sen verran opettanut Elmeriä talon tavoille, että ruokaa pienempikin kissa osaa nykyään kerjätä ihan kiitettävällä äänensävyllä.
Moyan äänenkäyttöön, kuten muuhunkin käyttäytymiseen nykyään vaikuttaa Elmerin saapuminen valtakuntaan. Neiti on nykyään nihkeämpi kommenteissaan. Ruokaa pyytäessään Moyan ääni nousee edelleen kunnon ulottuvuuksiin, samoin silloin kun neiti kantaa lelun eteiseen ja ilmoittaa että nyt leikitystä, kiitos. Muuten Moya-parasta on tullut vähän hiljainen hissukka. Uskomme kuitenkin, että tilanne normalisoituu vielä, olipa se sitten hyvä tai paha...
Tässä videonpätkässä Elmerin ääninäyte, tosin korvat kannattaa höristää kunnolla, sillä videon laatu on mitä on. Elmeri on ensimmäistä kertaa tutustumassa pesukoneeseen ja pätkään on tallennettu myös epätoivoinen yritys houkutella pikkukisu ylös koneesta heiluttamalla kameran hihnaa. No sehän päättyy siihen, että kamera uhkaa joutua pesukonen mustaan kitaan :)
* ennen Elmeriä
4 kommenttia:
Samantapaisia kokemuksia meilläkin. Varsinkin ennen toisen kissan tuloa Cisu-korat pölisi ja kiljahteli koko ajan ja hyvin kovalla äänellä. Emme yhtään uskoneet kissakirjan tietoa, että korat on yleensä kotioloissa hiljainen rotu. Cisun kanssa voi keskustella pitkään niin että naukuu/mäykyy/väykyy, mitä nyt milloinkin, vuorotellen kissan kanssa.
Mutta sitten saimme toisen koratin, joka sanoo MÄY melkein vain ruokaa halutessaan, tosin silloin mäy tulee kyllä kovin vaativasti ja kiihtyneesti. Vaikka Toto on jo kasvanut isoveljeä isommaksi, ääni on vieläkin vieno ja sanasto vähäinen. Hän on lukenut kissakirjan rotumääritykset ilmeisesti Cisua paremmin.
Toton myötä Cisukin on hiljentynyt, mutta aika kovaääninen ja puhelias hän on silti. Uusinta uutta on kissamainen kurina ja purina. Ensin sitä ei harrastanut kumpikaan, mutta yhtäkkiä kumpikin on alkanut kurista, sekä kissojen kesken että ihmisille.
Hassuja otuksia, tässäkin asiassa!
Hih, sehän sanoo että kvak! Tosi hassu ääni.
Meillä Raichu ei ole kyllä hiljentynyt tippaakaan Aslanin tulon jälkeen. Vanhempi kissa on siis meilläkin se ylivoimaisesti äänekkäämpi tapaus. Välillä tuntuu että Raichu vain tykkää kuunnella omaa ääntään :D ("Piip", "Iih", "Mih-mih", Mää-ää-ää-äääää!". Suurimman osan ajasta sillä tietty on jotain Erittäin Tärkeää Sanottavaa kuten "moi mamma", "mamma kato", "mitä sä mamma teet?" ja "mamma LEIKITÄÄN!"
Aslanilla olisi taas tyypillinen itismääää-ääni, mutta se ei kovin juttele ellei sillä ole ihan oikeasti asiaa. Lähinnä se urahtelee kun haluaa Raichun tai ihmisten huomiota; etsii meitä, tervehtii tms. Mruf, ruf, urrrh ;)
Hauska video! Meillä Fedja on se jutteleva kisu. Sen on usein kommentoitava asioita ihan vaan ohi kulkiessaan. Fedjalla on myös laaja sanavarasto, jos jostakin kuuluu kummallisia ääniä, emmekä tiedä mikä ääntä tuottaa, se on luultavammin Fedja uuden äänikokeilunsa kanssa.
Ronjan kommentit ovat hyvin valikoivia; aivastukselle ja kolinoille kommentoidaan, mutta muuten ollaan aika hiljaista tyttöä. Nexu juttelee jonkin verran, kiiman aikana...no te joilla on itämaisnaaras tiedätte mitä tarkoitan (onneksi meillä ei ole monia seinänaapureita)
Ihana pesukonemiukuja! Kun oltiin Fuskun kanssa eläinlääkärin odotushuoneessa sinne tuli siamilainen, joka heti äänekkäästi ilmoittautui. Fusku vastaili pienellä äänellä ja simsku suurella. Niitä oli hauska kuunnella.
Lähetä kommentti