keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kaksikiloinen saalis

Välähdys erääseen arkipäivään:

Henkilökunta saapuu töistä kotiin. Jalkoihin hyörii kaksi kissaa, maukuna on kova. "Jaahas, teillä on nälkä taas" ajattelee kissanorja viattomasti. Ensin pitää kuitenkin hoitaa tärkeämpi asia, sillä kissanvessasta lehahtaa melkoinen käry. Hiekkalapiota heilutellessa keittiöstä kuuluu outoa rapinaa.

Kun hiekka-asia on saatu selvitettyä, siirtyy henkilökunta keittiöön. Ja järkyttyy. Näky on tämä: Kahden kilon avaamaton pussi Applaws-muonaa on raadeltu säälimättömästi auki, raksuja joka puolella ja ympärillä kaksi laiskannäköistä kissaa silmät pyöreinä.

Henkilökunnan syyttävä sormi heiluu Elmerin suuntaan (en nyt perustele enempää miksi). Elmeri ei ymmärrä. Hänhän on saalistanut ihan itse! Ensin on avattu painava ovi, sitten raahattu tuo järkyttävän suuri saalis lattialle, revitty sen maha auki ja suolistettu koko vihollinen tehokkaasti. Miksei tästä saa kehuja?

Raksupussi sen jälkeen, kun sisältö (tai mitä siitä on jäljellä) on säilötty rasiaan ja laitettu ylähyllylle.

Henkilökunnan taholta huolestuttavinta on se, ettei Elmeri enää ollut pää pussissa. Sen on täytynyt vetää raksuja ihan tolkuttomat määrät, jos syöminen ei enää kiinnosta. Nyt sitten odotellaan kauhulla, miten sekaisin kaverin maha menee noista aikuisraksuista, joita se ei ennen ole syönyt...

Loppuillan Elmeri vietti pää kattilassa. Kattilassa on vettä ja se laitetaan kuumalle levylle tarvittaessa, etteivät kissat polta tassujaan. Se on näköjään myös hyvä juoma-astia, toisin kuin oma vesikuppi. Tietysti.

"Mua syytetään taas, vaikka tein vaan kuten kissan kuuluu."

4 kommenttia:

Furensic Evidence kirjoitti...

Voi ei! On se Elmeri vaan aika epeli.

luolaleijona kirjoitti...

Aivan upea saalis, kaksi kiloa! Eikä muka kehuja henkilökunnalta? Pöyristyttävää, sanoisi Raichu!

Ps. En kyllä yhtään ihmettele sitä että automaattisesti syytetään yhtä kissaa. Vähän sama vika meilläkin, ja siihen on ihan hyvät syyt ;) Onneksi tämä saalistaja yleensä jää itse kiinni verekseltään kun sillä on tapana murista aarteita kantaessaan.

Virpi kirjoitti...

"Tein vaan mitä kissan kuuluu"... Näinhän se on :) Toivottavasti masu ei mennyt kovin sekaisin.

Elmeri on muuten uskomattoman KAUNIS kissa!

Hra Mäykynen kirjoitti...

Jos ei ruokaa anneta, niin itse on kissan sitten ryhdyttävä hommiin. Ihanaa päättäväisyyttä Elmeriltä. Ainakin taisi tulla maha täyteen :)