Mä oon niin nätti

Ensin makailen tässä näin ihan rauhassa...


Sitten nousen vähän istumaan, että saat kuvaan koko kissaisuuden...


Elmeriini on niin pökerryttävän söpö, että Moya-neitokainen on jäänyt vähän jalkoihin niin valokuvien ottamisen suhteen kuin näissä blogiteksteissä. Moyan ohittaminen ei ole tahallista, hänhän on meidän ainoa ja alkuperäinen marmorihurmurimme. Lupaamme korjata asian lähitulevaisuudessa, ettei kukaan tarinoiden osapuoli saa tilanteesta henkisiä traumoja :)

Jätemyllyt

Jätemylly on oivallinen termi, joka on tarttunut mukaani lapsuudenkodistani. Se kuvaa henkilöä, joka kaapii muiden ruuanjämät nassuunsa, ja tekee sen ihan vapaaehtoisesti. Joskus jopa mielellään, mutta se on kyllä jo vähän sairasta.

Meillä asuu nykyään kaksi jätemyllyä. Toinen olen minä, koska Pojalta jää lautaselle usein hyvää syömäkuntoista ruokaa enkä kestä heittää sitä menemään. Ja toinen on pieni karvainen kaveri, Elmeri.

Elmerin mielestä on tärkeää putsata kissankupit perusteellisesti, kaippa se ymmärtää että henkilökunnalle on tiskaaminen näin helpompaa. Ensin oma kuppi, sitten Moyan. Tämän jälkeen nuollaan suunympärystää ja hypätään sitten ihmispöytään tarkistamaan tilanne. Ja kyllä! Useimmiten siellä on lautasella vaikka mitä aarteita, kuten leivänmuruja, jugurtin jämiä, lihakeittoa, vadelmamehua... Ja ne pitää lipittää naamariin!





Kaikkein parasta Elmerin mielestä on kuitenkin jäätelö. Erityisesti Creamy lakritsijäätelö. Hassu juttu sinällään, että niin on myös emännän mielestä.

Mun kissa :)

ps. Ennen kuin kissansuojelijat aktivoituvat, niin tiedoksi, että emme me pidä Elmeri-parkaa nälässä. Se saa monta kertaa päivässä reilun satsin ruokaa ja raksuja kanssa. Ja kyllä me myös vahdimme, ettei kisu vetele mitä tahansa ihmisruokaoutouksia, ettei vatsa mene taas sekaisin. Mutta on siinä pikkukissan ruokahalussa silti vaan jotain huvittavaa!

Hiekanpaiskoja ja sosiaalitoimittaja

Jatketaanpa samalla linjalla kuin viimeksi, eli tarjoilemme jälleen vessajuttuja. Meillä on monenlaisia vessapersoonia, mutta keskitytään lukijoiden mielenrauhan vuoksi näihin hiekkiksen käyttäjiin.

Moya on pienestä saakka ansioitunut omassa lajissaan, mikä on hiekanpaiskonta. Pikku-Moyan tullessa talouteen hänelle esiteltiin hiekkis ilman kattoa. Neiti antoi näytteen kuopsutustaidoistaan, jolloin totesimme että laitetaanpa tuo katto nyt paikoilleen. Ihan heti. Moya ei päästä hiekkistä vähällä, ja miksi pitäiskään koska sinne voi kaivaa kunnon montun ja toimituksen jälkeen samaisen kohdan voi muuttaa pyramidiksi! Sitä paitsi siitä lähtee hieno ääni (myös keskellä yötä), kun hiekkaa paiskoo laatikon sienille.

Hiekkalapion kanssa heiluva henkilökunta kaivelee sitten astiasta syvään haudattuja pohjapissoja, ja muovilapioita räksähtelee rikki vähän väliä pissakitin kanssa taistellessa. Missä ovat metallilapiot, missä?

Elmerin vessakäyttäytymistä puolestaan kuvaa parhaiten termi sosiaalipissijä, koska kaikkein kivointa laatikolla on toimitella asioita silloin, kun vessassa on muitakin läsnä. Pikku-E ilmoittaa myös usein, että sen katon saisi mielellään avata, että pääsee tuijottelemaan ihmisiä kunnolla.

Elmeri-pelmeri on onneksemme hyvin korrekti ja siisti pissijä. Paakku tehdään hiekan pinnalle ja sitten vähän kuopsutellaan ympäriltä. Jostain syystä on tärkeämpää keskittyä laatikon seiniin kuin hiekkaan. Henkilökunta kiittää ja kumartaa, sillä laatikon siivoaminen Elmerin jäljiltä on lasten leikkiä. Välillä valitettavasti kirjaimellisesti, kun Poikakin tulee auttamaan.

Elmeri kuitenkin tietää, että hiekkalapion kanssa heilujalla on takuulla mielessä jotain ihan muuta kuin pelkkä siivoaminen. Hiekan kuopsuttaminen on selvästi merkki siitä, että siellä on jotain saalistettavaa! Ja silloin pitää pienen saalistajan olla paikalla! Pilperöinen tunkee siis hiekkikselle tarkkailemaan toimitusta ja täppäilee varmuuden vuoksi jokaisen lapiollisen (ettei sinne vaan jää mitään elävää?).



Ja sitten, jos hiekka on saatu siivottua Elmerin auttamisesta huolimatta, on aika tehdä se, minkä kaikki kunnon kollit mielellään tekevät: Merkata vastaputsattu hiekka. Mikäs sen mukavampaa kuin sohotella siinä ihmisseurassa, pikku miukumisella säestettynä. Kun siitä saa aina kehujakin!




Tällainen isännän piirtämä hienous on meillä vessassa. Se on ihan päivittämättä.

Shit Happens

Ja tänä aamuna se tuli isosta kissasta kiinteänä. Tää oli pakko jakaa, me ollaan niin iloisia :-)

Maiskutusta, luimistelua ja pientä painia

Hengissä ollaan. Moya-kissa kävi nesteytyksessä keskiviikkona ja samalla tsekattiin veriarvot. Ei mitään vikaa sillä suunnalla. Nyt on sitten annettu probioottia ja matolääkettä, en tosin ole yhtään vakuuttunut, että probioottia on saatu perille saakka tai että matolääke tämän korjaa. Mutta onpa tuosta edellisestä matokuurista sen verran aikaa, että menköön nyt.

Moyalla on vankka mielipiteensä, kun häntä yritetään kuvata heti tolpille pääsyn jälkeen. Verhon taakse piiloon ja ylenkatseellinen nyrpistys päälle.


Ja tällainen taisteluhaava siitä lekurikeikasta jäi.



Tämänkertainen eläinlääkäri otti tosissaan senkin, että pahoinvointiin ainakin osasyynä voi olla stressi. Taas syytetään meidän penskaa! Mutta tottahan on, että Moya on luonteeltaan "tassun alla"-kissa ja kovasti sitä harmittaa, että yli-innokas pentu kiilaa aina eteen ruoka-, leikitys- ja silittelyhetkinä. Moya vaan katsoo, huokaa ja luimistaa poispäin. Mutta on meillä nyt kova yritys tsempata tätä isoa kissaa! Moya saa omaa huomiota ja oman ruokarauhan, paljon silittelyjä ja sympatiaa. Ja toki saa Elmerikin, mutta vempula onkin aina siellä missä tapahtuu ja hänen osakseen satelee höpötystä ja silittelyä yltäkylläisesti. Pakkoko on olla niin söpö :)


Hyvä uutinen on kuitenkin, että TA-DAA: Moya syö!! Että tuleekin hyvä mieli, kun kissa kerjää ruokaa, nappaa kupista lihanpalan ja pyörittelee siitä lihalimat ympäri lattioita ja lopulta hotkaisee palan kitusiinsa. Mahtavaa, ihan mahtavaa. Maha ei ole vielä täysin rauhoittunut, mutta ehkä se kohta.

Sairastaminen on aina yhtä ikävä kokemus. Itsellä se vielä menee, koska silloin tietää missä mennään, mutta lapsen tai kissan hoitaminen on tuskaisaa. Tietämättömyyttä, arvailua, voimattomuutta... Kyllä olen onnellinen sitten, kun kaikki ovat taas kunnossa!

Meillä muuten nähtiin tänään ekaa kertaa kaverinuolua, kun Elmeri alkoi tarmokkaasti putsata Moyan päätä. Moya sieti sitä vähän aikaa, sitten tilanne liusui (eikä yhtään yllättäen) pieneen painiin. Molemmilla oli päikkäriaika, joten painiminen suoritettiin unimoodissa. Se oli kiehtovan näköistä hidasta painia, jossa kaverista otettiin kiinni, pysähdytiin, valuttiin kohti vaakatasoa, korjattiin vähän asentoa, valuttiin taas... Pian ne jo hakeutuivatkin järkevämpään toimintaan, eli köllöttämään höyhensaarille.

Mirrit sairastui

Täällä ollaan menty vähän apeissa tunnelmissa pari päivää, kissat ovat napanneet jostain mahapöpön. Ensin ruikuloi Moya ja eilen Elmeri kunnostautui ripuloimalla useaan otteeseen. Hiekkikseen onneksi. Moya on myös oksennellut, Elmeri sentään ei. Ikävintä on, ettei Moya syö ollenkaan. Päässäni nakuttaa syömättömyysmittari, nyt mennään kolmatta päivää. Minä olen kamalan huolissani ja surkeana, koska Moya on aina ollut superterve eikä meillä ole mitään kokemusta kissan hoitamisesta. Voikin ihminen tuntea itsensä avuttomaksi! Yöunetkin meni kissoja murehtiessa.

Tokihan käytimme kissaneidin elukkalääkärillä eilen, mutta Moya oli virkeä ja ärhäkkä (no kuka nyt ei lekurilla olisi, pitää näyttää kuka tätä hommaa johtaa), joten lääkäri ei katsonut tarpeelliseksi nesteytystä. Määräsi vain matolääkettä ja probiootteja, diagnoosina sen kummemmin tutkimatta oli siis maha-suolitulehdus. Lääkäri osoitti syyttävällä sormella Elmeriä, joka kuulemma on voinut kantaa jonkun alkueläimen tai pöpösen meille. Mutta miksi Elmeri nyt ripuloisi jos näin olisi?

No, meillä on tiedossa tänä iltana taistelusessio Moyan kanssa. Ohjelmassa siis näin ruokimme ja lääkitsemme kissaa ruiskulla. Se on muuten voimalaji, jos joku ei tiedä. Probioottivalmiste on tumman ruskeaa tahnaa. Tiedän sen siitä, että olen pyyhkinyt sitä lattioilta, matoista, pöydän kannen alta, seinistä, jääkaapista, omalta poskeltani, hiuksista... En voi kuin nauraa räkäisesti, kun joku ehdottaa että tahnan voi laittaa kissan tassulle, josta hän nuolee sen pois. Kuulkaa, ei nuole! Sitä tassua kun voi myös ravistaa :D Ja myös päätä voi ravistaa, että saa sen yökkistahnan pois.

Mutta kunhan nyt saamme Moyaan vähän ravintoa niin alan olla toiveikkaampi. Elmeri sentään syö, myös kaiken mitä Moyalle yritetään tarjota, eikä kumpikaan ole nyt ripuloinut tai oksentanut noin vuorokauteen. Toivotaan parasta.

Elmeri suosittelee

Kun pentu tuli taloon, oli taas aika kaivaa esiin meidän ihka ensimmäinen pilkkukissa. Saammeko esitellä: Pantse!



Pantse on pehmopantteri, joka tarttui aikoinaan mukaan leluosastolta jo kauan ennenkuin meillä oli edes tietoa bengali-nimisestä rodusta. Selvä enne, ei voi muuta sanoa! Pantse löysi uuden roolin pikku-Moyan muuttaessa talouteen. Pienipäinen karvaeläin raahasi kokoistaan isopäistä karvaeläintä ympäri kämppää ja antoi sille välillä kunnon körmytystä. Paras leikki oli Pantsen hakeminen kiipelytolpan huipulta (miten se aina sinne kiipesikin, pentele), kanto-ote oli muuten ihan oikeaoppiminen niskasta kiinni-haukkaisu.

Ja nyt pääsi siis Elmerikin tutustumaan tähän jo hieman kärsineeseen pehmopilkkukissaan. Ja kuulkaas, on se hyvä. Sitä on voi purra nenästä ja korvista, ja takajaloilla voi potkia sydämensä kyllyydestä loppuosaa. Ja sitten voittajana katsella coolisti ympärille kertynyttä yleisöä.