keskiviikko 25. elokuuta 2010

Elmeri matkaa palmun alle

Mitäs täällä nyt tapahtuu?



Tää on kai joku kiva uusi leikki, tsäp tsäp!



Oikeasti se ei ole ihan sitä, vaan Elmeri tutustumassa tietämättään uusiin näyttelyverhoihinsa. Matkaamme tulevana lauantaina Vantaalle Finticatin järjestämään TICA-näyttelyyn. Elmerin hopeaväri ei ole hyväksytty väri FIFEssä, jonka näyttelyitä on aika usein ja eri puolilla Suomea. TICA-näyttelyitä taas on harvoin ja ne tuntuvat olevan lähes poikkeuksetta Etelä-Suomessa, johon meiltä on matkaa kolmisensataa kilometriä.

Päätimme kuitenkin reippaasti ja rohkeasti lähteä kissan kanssa reissamaan, vaikka aiempia reissukokemuksia ei juuri ole! Ainoa aikaisempi näyttely- ja matkustuskokemus on Lahden näyttely, jossa kävimme Elmerin ollessa pentusarjassa. Tykästyin itse TICA-näyttelyihin huomattavasti enemmän kuin FIFEn vastaaviin. TICAssa on tekemistä koko päivälle ja kissa pääsee usean eri tuomarin arvosteltavaksi. Se tekee päivästä mielenkiintoisemman verrattuna FIFE-näyttelyihin, joissa lähinnä kökitään häkin vieressä koko päivä.

Mutta vähän kyllä kauhistuttaa tuleva matka. Jotta liikkuvia osia olisi varmasti tarpeeksi, haluaa Poika ehdottomasti lähteä mukaan. Hän varmaan muistelee vieläkin Lahden näyttelypaikan hauskaa leikkihuonetta, vaikka Vantaalla ei tietenkään ole vastaavaa. Matkustusväline on ehdottomasti juna, koska autossa koko matka olisi pelkkää huutoa (sekä kissan että Pojan osalta). Saa nähdä onko junassa myös... Sen lisäksi jänskättää, sopivatko uudet verhot häkkiin. Tarkasti mitatut ja samankokoisista paloista ommellut verhot kun ovat aivan eri kokoiset! Ilmeisesti henkiökunta voisi ommella useamminkin kuin kerran vuodessa. Meillä ei myöskään ole häkkiin sopivaa hiekka-astiaa. Tai olisi häkkiin sopiva, mutta Elmeri ei mahtunut ko. astiaan edes viimeksi pentusarjassa ollessaan.

Kyllähän se vähän vakavaksi vetää.

2 kommenttia:

Furensic Evidence kirjoitti...

Onnea näyttelyyn! Me ei olla jaksettu edes ajatella näytelmätoimintaa...

Elmerijonna kirjoitti...

Todella söpöjä kissoja ! ei ihme että pärjää näyttelyissä ! :-)