Nyt on vihdoin Elmerin virallisen näyttelyraportin aika! Henkilökunta räpsi paljon kuvia pokkarilla, eli tällä(kin) kertaa kuvien määrä korvaa laadun :)
Matkaan lähdettiin lauantaiaamuna. Olimme hyvin kiitollisia siitä, että näyttely alkoi vasta klo 13, jolloin kotoa voi lähteä liikkeelle ihmisten aikaan.
Elmeri pääsi elämänsä toisen kerran junaan. Kuljetuskopassa piti maukua loukkaantuneena, mutta huuto loppui heti kun henkilökunta armahti ja päästi kissan valjaissa tutkimaan vaunua.
Henkilökunnan helpotukseksi Elmeri oli IC-junan eläinvaunun ainoa eläinedustaja. Ihmisedustajia oli etukäteen kovasti pohdituttanut vaunujen hygienisyystaso, ja valitettavasti asiassa ei päästy yllättymään positiivisesti. Karvapalleroita ja tahmainen lattia. Kauhistuttaa, miten loistava kasvualusta junan lattia olisi kaikenmaailman pöpöille. Mutta nyt laitettiin sormet ristiin ja päästettiin kissa tutkimaan paikkoja.
Totesimme yhteistuumin, että IC-junan eläinvaunut ovat melko kummallisesti suunniteltuja: Penkit ovat toisella seinustalla pareittain toisiaan vastapäätä, toisella seinustalla on yksittäisiä paikkoja. Eli joko tunget jalkasi ja kissankopan siihen yksittäisen tuolin jalkatilaan tai pääset samaan välikköön vastapäätä toisen eläimen kanssa. Jos juna on täynnä, ovat molemmat huonoja vaihtoehtoja.
Matka sujui hyvin ja loppumatkan Elmeri vietti pääosin sylissä. Näyttelypaikka löytyi helposti ja tässä välissä onkin syytä antaa kiitosta, kun paikka oli niin hyvin saavutettavissa julkisilla liikennevälineillä! Sitten vaan Emppu häkkiin.
Oma häkki ei ollut kovin kiva paikka, etenkin kun nenään tunki kaikenmaailman hajuja ja jokapuolelta kuului maukumista! Ja sen lisäksi henkilökunnan verhoratkaisu ontui pahasti. Todettava on, että seuravalla kerralla verhoja ei tehdä "kyllä se varmaan riittää"- kokoisesta jämäpalasta. Ne verhot kun voivat hyvin olla liian isot, mutta eivät liian pienet... Elmeri myös myttäsi kaikki pohjalle asetetut kankaat. Henkilökunta vakoili kovasti muiden verhoratkaisuja ja totesi, että kangasta pitää olla paljon enemmän ja useampia kerroksia. Ja niin, lisäksi kankaiden paikallaan pysymiseen auttaa rauhallisempi kissa.
Tässä näyttelyssä oli kaikkiaan viisi tuomarikehää. Kissa siis viedään tuomarihäkkiin (näkyy seuraavan kuvan taustalla) muiden saman sarjan kissojen kanssa ja tuomari ottaa kissan kerrallaan tarkastettavaksi. Tyttö- ja poikakissat ovat samassa sarjassa, mutta leikatut ja leikkaamattomat aina erillään. Tässä ollaan William Leen käsittelyssä:
Näyttelyssä oli bengaleita aivan hurjasti, mahtavaa! Näyttelyluettelon mukaan noin sadasta kissasta bengaleita oli kokonaista 25, joista puolet pentuja. Henkilökunnan täysin subjetiivisen arvion mukaan bengaliedustus oli erittäin korkeatasoista. Glitteriä olisi riittänyt vaikka Elmerillekin jaettavaksi ja väriskaalaan sisältyi ruskeiden täplien ja marmoreiden lisäksi lunta, hopeaa ja pari mustaakin pikkupantteria. Voi ihanuus.
Näyttelytilanteessa tuli selvästi ilmi, että vaikka bengali on valtavan hieno ja ihmisläheinen kissa, se on usein luonteeltaan myös helposti provosoituva. Osa aikuisista bengaleista jätti näyttely"käyttäytymisellään" Moyankin varjoonsa, vaikka henkilökunta ei ole aiemmin pitänyt sitä mahdollisena. Energisimmät sähinäkerät lähtivätkin kesken näyttelyn pois. Omistajaa näyttelyn keskenjääminen tietysti aina harmittaa, mutta on tilanteessa hyvä ratkaisu. Kissan parastahan tässä pitää miettiä.
Kissanäyttelyssä on jännää paitsi seurata erilaisten kissojen käyttäytymistä, myös ihmisiä. Bengalipentujen arviointi kokosi aina ympärilleen sekalaisen joukon bengaleiden ihmisiä, joiden kasvoille nousi identtinen hieman höyrähtänyt hymy kaiken sen söpöyden edessä. Mutta ne pennut olivat ai-van ihania! Ruusuketäpliä ja marmoreita ja ne mustat bengalit! Onneksi meillä on Moya, joka ei kestä yhtään uutta kissaa reviirilleen. Muuten oltaisiin lirissä...
Tica-näyttelyssä jokainen tuomari valitsee värin ja divisioonan parhaat kissat, ja lisäksi rodun (tai mikä porukka siinä nyt kasassa onkaan) parhaan. Elmeri todettiin joka kerta värin ja divisioonan parhaaksi! Tosin oli myös ainut edustaja molemmissa :) Yksi tuomari rankkasi Empun toiseksi parhaaksi bengaliksi, ja alla oleva Jean-Marc Lagarde parhaaksi. Olemme edelleen ällistyneitä tästä kunnianosoituksesta, koska paikalla oli niin valtavan hienoja kissoja.
Tämä tuomari oli uskomattoman hyvä kissojen käsittelyssä. Ihan samaa ei voi sanoa kaikista muista, eräällekin tuomarille monet kissoista murisivat jo, kun hän avasi häkin oven... Tosin tietysti kissat väsyvät päivän mittaan ja silloin hermot nousevat pintaan.
Näin ohrasesti kävi Elmerillekin viimeisessä ringissä. Elmeri-parka ei ollut malttanut nukkua koko päivänä hetkeäkään ja nyt tuli raja vastaan. Tuomarihäkki oli KAMALA paikka ja Elmeri kertakaikkiaan kieltäytyi tulemasta tuomarin käsittelyyn. Meidän lungi lötköpötkö, joka ei koskaan sähise tai ole agressiivinen, pisti kauhean rähinän pystyyn! Henkilökunta oli jo ihan varma, että tuomari heittää Empun ulos kisasta saman tien, mutta ymmärrystä löytyi yllättävästi. Emäntä sai käydä hakemassa kissan häkistä tuomaripöydälle. Mutta siitä kehästä ei menestystä tullut, eipä yllättänyt.
Päivän lopuksi odotettiin kovasti viimeistä, Elmerin ykköseksi valinneen tuomarin finaalia. Finaaliin pääsevät yleensä tuomarin ykkösiksi rankkaamat kissat, mutta eivät aina. Ja näin kävi meillekin. Harmitti, koska ei sitten jäi ruusukekin saamatta. Henkilökunta poistui pakkaamaan kissaa poislähtöä varten.
Yllätys olikin suuri, kun finaalin jälkeen meille kiikutettiin hieno vaaleanpunainen rusetti! Tuomari oli tehnyt virheen laskelmissaan ja unohtanut kutsua Elmerin finaaliin. Emppu-pemppu olikin hänen mielestään päivän 8. paras kastraatti. Eihän 8. sija toki mitään mullistavaa ole, mutta hei: RUUSUKE!! Olimme kaikki tosi iloisia, paitsi Elmeri joka määkyi jo kuljetusmökissään.
Finaalimokasta jäi vähän harmittamaan, kun emme kuulleet tuomarin mielipidettä kissasta. Tuomarit tutkivat kissan hyvin nopsaan varsinaisissa kehissä ja esittelevät niitä laajemmin vain finaaleissa. Mutta toisaalta, Elmerin väsymystilasta johtuen oli ehkä vain hyvä, ettei kissaparkaa pakotettu vielä kerran tuomarihäkkiin rähisemään.
Tällainen sieltä tuli! Hyvä Elmeri!
Sitten matka jatkui kohti hotellia. Junalla olisi päässyt kotiinkin, mutta henkilökunta inhoaa matkustamista ja oli arvellut aivan oikein, että loppupäivästä ollaan jo aivan kuitteja. Jos junakokemus oli siisteydessään kyseenalainen, yllätti Sokos Hotel Vantaa todella positiivisesti. Eläimille sallittu huone oli kokonaisuutena siisti, karvaton ja mikä parasta, hajuton. Ei tunkkaista koirapölyhajua! Huoneessa oli hyvät tilat eläintarvikkeille:
Ja Elmeri löysi kylppärin oven vierestä toimivan kytsimispaikan. Sekä kaksoisolentonsa!
Yöksi Elmerille valmistettiin pesä viereiseen tuoliin, mutta tietäähän sen miten kävi. Kissa kelli koko yön isännän ja emännän välissä...
Näin alkaa raporttimme lähenemään loppuaan. Paluujunamatka sujui jo rutiinilla. Tämänkertainen IC oli vielä kaameampi kokemus kuin tulomatkalla, pinnat paikoitellen puhkikuluneita eikä vaunua varmaan oltu siivottu viikkoihin. Joka paikassa oli karvaa vähintään tämän verran:
No, kuvasta ei ehkä paljon näy, mutta kuvitelkaa kokolattiamatolla tasainen harmaa kerros karvaa. Matkan toinen puoli mentiin pikajunassa, ja se olikin matkan paras eläinvaunu. Lattia oli pelkkää muovimattoa (helpompi pitää puhtaana kuin kokolattiamatto) ja penkit järkevästi pareittain ja peräkkäin. Vaunussa oli parhaillaan kolme koiraa ja toinenkin kissa, mutta yhteiselo sujui hienosti. Vähän Elmerin piti tietysti tarkkailla viereistä syötävän suloista koiranpentua:
Ja niin päästiin kotiin, jossa Moya suhisi Elmerille koko illan ja Elmeri oli ihan vaan oma höpsö itsensä. Kiva reissu, mutta ihan heti emme uudelleen lähde näyttelymatkalle Etelä-Suomeen. On siinä sen verran tekemistä. Toivottavasti vuodenvaihteen näyttely on jossain vähän lähempänä :)
