5,3 ja 4,6

Noniin, tässä luvattu kuva Elmeristä ja sinisestä rusettijutusta:


Saatiinpa ikuistettua harvinaisen itsetietoinen ilme tuohon kuvaan! Sitten riitti poseeraus ja Elmeri näyttää, mitä näillä hörselöillä oikeasti kuuluu tehdä:



Mutta asiaan. Henkilökunta aktivoitui vaihtamaan vaakaan patterit ja sitten vietettiin tovi pomppimalla vaa'alle kissa sylissä ja ilman. Lopputulos on seuraava:

Moya 5,3 kg
Elmeri 4,6 kg (!!)

Moya on selvästi hoikistunut, eli olosuhdedieetti (= Elmeri hotkii puolet Moyankin ruuista) on tuottanut tulosta. Pyöreyttä on mahan kohdalla edelleen, mutta neiti on silminnähden sutjakkaammassa kunnossa kuin puolisen vuotta sitten. Elmeri puolestaan on päättäväisesti kasvattamassa itsestään kunnon kollia, mutta sehän jo tiedettiinkin :)

Yritimme suuren punnituspäivän kunniaksi ottaa venytyskuvat molemmista kissoista, mutta lopputulos oli suoraan sanottuna surkea. Molemmat katit rätisevät sähköisyyttä näillä ilmoilla ja turkit ovat ihan flänässä tai omituisessa pörrössä. Lisäksi Moya inhoaa näyttelyasentoa. Niinpä kuvia, joissa näkyisi jotain kissan naamastakin, saatiin otettua tasan yksi. Sekin epätarkka:



Elmeri taas oli juuri syönyt, joten henkilökunnan estetiikan silmä ei taipunut julkaisemaan kuvaa, joka saa katsojan huolestumaan venähtääkö kissan selkä roikkuvan mahan vuoksi... Mutta näitä muita poseerauskuvia Elmeristä saa otettua pilvin pimein:

Näyttelyraportti!

Kuva: Heikki Siltala

Nyt on Elmerin näyttelyura virallisesti avattu. Lauantaina 2.1. suuntasimme pakkasta uhmaten kohti Lahtea ja Tican näyttelyä. Elmerin kokemukset automatkoista ovat aikalailla nollassa, joten vieraat hajut, tärinä ja hurina saivat pikkukisun aluksi hermostumaan. Silittelyllä kissa saatiin kuitenkin rauhoittumaan. Elmeri on niin reipas, että henkilökunnan maalailemat kauhukuvat kuljetusmökkiin paniikkikakkaavasta kissasta eivät onneksi toteutuneet...


Elmerin kotihäkki sijaitsi bengalikeskittymässä, vieressä kaksi siskoa ja velipuoli. Elmeri ei heistä juuri välittänyt, mitä nyt vähän ihmetteli kun isompi hopeatäpläinen Alaska yritti sähistä häntä järjestykseen. Tican näyttelyssä kissat arvioidaan ringeissä, joten Elmeri sai tällä kertaa arvion kolmelta eri tuomarilta. Joka kerralla Elmeri-pelmeri oli värinsä ja divisioonansa paras! Kuullostaa hienommalta kuin on, koska vastustajia oli tasan yksi: pikkuinen pentu jolla oli ilmeisesti turhan paljon rufismia. Elmeri jyräsi tällä kertaa.

Kuva: Heikki Siltala. Kuvassa on Wildtouchin Arwen, upea hopeatäplä joka meinasi täällä blogissa joutua virtuaalisen identiteettivarkauden kohteeksi :D

Henkilökunta oli sen verran pihalla alussa, että ensimmäisen ringin sijoitus jäi vähän epäselväksi. Toisessa ringissä Elmeri valittiin ykköseksi ja finaalipaikkakin irtosi, ja näin Elmeri ansaitsi ekan ruusukkeensa! Tuomiona finaalissa oli neljänneksi paras pentu, vaikka henkilökunnan mielestä Elmeri on ehdottomasti kaikista paras pentu mitä on.

Viimeisen ringin "alkuarvostelussa" (mikä lienee oikea termi?) Elmeri oli toiseksi paras, mutta koska ykkösenä oli ihana lumihopea Baru-veli niin menköön tämän kerran! :) Jossakin välissä arvioitiin pelkät bengalinpennutkin, mutta lopputulosjärjestys on näköjään jo unohtunut.

Mutta sijoituksista viis! Näyttelyyn lähdettiin ensisijaisesti katsomaan, millainen kissa Elmeri on näyttelytilanteessa. Muistissa kummittelivat Moyan näyttelyreissut, jotka olivat tappelua ja rääkymistä alusta loppuun. Tähän verrattuna Elmeri oli ihan mahtava. Poju otti rennosti, hotki ruuat kuten aina ja suostui hiekkiksellekin lopulta. Tuomarin käsittelyssäkin kisu oli oikein edukseen. Sydämentykytystä sen sijaan aiheutti rinkihäkki: Elmeri hermostui ihan totaalisesti odotteluun ja ryhtyi testaamaan, miten helppo häkistä on tulla ulos. Kaksi kertaa oli jo pää ulkona, mutta onneksi aina joku ehti hätiin. Ikävää joka tapauksessa katsoa kissan kiemurtelua ja mäykymistä, ilmeisesti häkissä aiemmin olleiden kissojen (stressi)hajut laittoivat Elmeriä vähän sekaisin.



Näyttelystä saimme lisäpontta hommata vaa'an, sillä Elmerin kokoero etenkin siskoihinsa on melkoinen! Elmerin painosta ei siis meillä ole tietoa. Tuomaritkin näyttivät tarkistavan papereistaan, onko kysesssä oikeasti 6 kk ikäinen pentu, ja eräs tuomari arveli että kissasta tulee varmaan isona poni... Mutta minkäs teet, kun ruoka maistuu niin hyvin. Sen verran jo rajoitetaan, että raksubaari ei ole auki jatkuvasti. Hieman kyllä mietityttää, että jos rinkihäkkikäyttäytyminen on jatkossakin tuota luokkaa, niin aikuisena tää kyllä laittaa häkit ihan säpäleiksi.

Kokonaisuudessaan reissu meni hienosti, ja Poikakin jaksoi koko päivän kun alakerrasta löytyi lasten leikkihuone pallomerineen. Tämä tosin aiheutti sen, että kamerankäyttäjä oli vahtimassa Poikaa eikä ottamassa kuvia Elmeristä ja ruusukkeesta. Julkaisemme lavastetun ruusukekuvan siis myöhemmin.

Tica-näyttely oli kiva kokemus, kokonaisuudessaan tunnelma oli rennompi kuin Fifen näyttelyssä. Samoin oli mukavaa saada monen tuomarin näkemys kissasta, vaikka sanallista arviota saivatkin oikeastaan vain finaaleihin päässeet kissat. Jos Tica-näyttelyitä järjestetään inhimillisen välimatkan päässä Keski-Suomesta, saattaa olla että Elmeriä nähdään näyttelyssä vielä toisenkin kerran.

Kuva: Heikki Siltala

Elmeri lähettää terveisiä kaikille hienoille bengalikavereilleen, joita näyttelyssä tapasimme! Ja onnitteluja niille jotka saavuttivat hienoja titteleitä ja sijoituksia. Henkilökunta on todella suppealla bengalitietämyksellään valmis vannomaan, että paikalla oli todella laadukas kissajoukko. Mikä ei muuten yhtään helpota sellaista pientä "haluu vielä yhden"-tunnetta, joka nakuttelee takaraivossa... :D

Elmeri puoli vuotta

Meidän vauva on jo puolivuotias. Onnea Elmeri!



Oikeasti puolisynttäripäivä oli eilen, mutta henkilökunta taisi nukkua tärkeän päivämäärän ohi. Tässä muutama otos nuorukaisen uusimmasta leikistä. Operaatio Kuplamuovia vahdittiin tarkasti, henkilökunnan taholta siis. Elmeri ei pureskele muovia, kanniskelee vaan ylpeänä suussaan.





Lurps! Näin Suuri Saalistaja taltutti uhrinsa.

Joulunaikaa

Vähän tulee myöhässä, mutta Moya, Elmeri ja perheen ihmisjäsenet toivottavat oikein hyvää ja kehräyksentäyteistä joulunaikaa kaikille!

Laatikkoleikki

Henkilökunta on odottanut hermostuneena viimeisintä Zooplus-tilausta. Ehtiikö se ennen joulua? Nyt näyttää pahalta, etenkin kun kuljetusfirman pakettiauton nähtiin poistuvan pihastamme, kun olimme takapihalla leikkimässä. Eikä posti ole vieläkään kiikuttanut meille postipakettikorttia lähetyksestä. Meillä on kaksi pussia kissanruokaa jäljellä. Kaksi! Ja joulunpyhät tulossa! Siinä on aihetta hermostumiseen tuntien sen faktan, että kaksi nälkäistä bengalia = ei hyvä...

No, saahan ruokaa kaupastakin, mutta kissat näyttävät jäävän ilman joululahjalaatikkoa. Niille on meillä meinaan käyttöä! Kuten näin:



Eivätkä kissat ole ainoita joita laatikkoleikit kiinnostavat.



On muuten todistettu juttu, että lähes koosta riippumatta laatikkoon on mahdollista tunkea kissa ja ihmislapsi... Siitä ei ole kuvaa (no okei, ei julkaista kuvaa), koska se voisi olla herkkähermoisille liikaa.


Kun nuo yhdet vouhottajat vihdoin lähtee, niin nyt täällä oon mä! Istun nätisti enkä vöyhkää toisin kuin eräät.

Ison poijan hampaat

Elmeri kasvaa silmissä ja kehittymisestä kertoo sekin, että herra vaihtaa hammaskalustoaan rautaisempaan.


Tuplahammas-taistelija!

Moyalla hammasprojekti aiheutti aikoinaan enemmän vaivaa. Neiti nakutteli pahvilaatikon jos toisenkin täyteen pienen pieniä reikiä ja oli hermona, kai ikeniä kutitti niin kovasti. Elmerillä ei ole samanlaista kutinaa ollut havaittavissa. Tai sitten se tekee järsimisen jossain salassa. Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin Elmeri on kyllä nähty useita kertoja kaluamassa ikkunalaudalla olevaa traakkipuun nysää... Kasvi on siis katkaistu ja sen oli tarkoitus lähteä hienosti haarautumaan, mutta jäljellä on vain kuiva onneton nysä. Toisaalta traakki on nyt tehnyt arvokkaan palveluksen hienolle kissalle, voisi kai kasvin olemassaolon tarkoitus olla mitättömämpikin.

Elmeri on aiheuttanut Moyalle, ja vähän palvelijoilleenkin, harmaita karvoja. Kissapojun maha oli taas sekaisin parin päivän verran. Arvailemme, johtuiko se sydämen syömisestä (tästä on ehkä mennyt ennenkin maha löysälle, ehkä...), Moyan kupista varastetusta aloeveralla maustetusta ruuasta vai edellisistä yhteisvaikutuksena hammaskaluston uusiutumisen kanssa. Pojalla ainakin oli maha löysällä kun hän teki hampaita, voisi kai teoriassa olla kissallakin.

Maitohappobakteereilla Elmeriinin maha on nyt saatu kuntoon, mutta ilmeisesti kakan haju leijuu kissahajuaistin tasolla vielä joka paikassa. Elmeri tosissaan osaa "kunnostautua" vessakäyttäytymisessään, eli talloo tai jopa istuu lähes poikkeuksetta kakkaansa sitä peittäessään. Ja sitten sotkuun tarttuu hiekkaa, ja siten painellaan tuhatta ja sataa ympäri kämppää ja ravistellaan kakkahiekkaa tassuista. Ja hierotaan pyllyä mattoon, tuolin päällysteeseen, kiipeilytolppaan... Moya-parka on tosi hermona kun Elmerin hajut ovat vallanneet koko asunnon. Meillä kuullaan taas sähinää ja murinaa, pitkästä aikaa.

Mutta henkilökunta siivoaa nöyrästi toivoen, että siivouksen taso vielä jonakin päivänä yltää Neiti Kissan standardeihin.

Elmeri matkalla tuntemattomassa

Alkuun heti pahoittelut, että monet herkulliset tilanteet jäivät tallentamatta, kun henkilökunta unohti kameran kotiin. Olette nyt siis vain kirjallisen selostuksen varassa.

Elmerin odotukset itsenäisyyspäivästä olivat varmasti jotain tämän suuntaista: Mä hyppelen täällä näin ympäriinsä ja täppälen kaikkea mikä liikkuu, tai saattaa liikkua, ja sitten ne antaa mulle ruokaa, ja mä syön, ja syön ton ison kissan ruuat kans koska sen kupissa on aina herkumpaa, ja sitten hyppelehdin ton paremmanhajuisen orjan syliin ja kehräilen siinä sitte loppuillan... Mutta toisin kävi.

Sunnuntaina iltapäivällä kaivelimme esille kissankuljetuskopan. Elmeri raastettiin päiväuniltaan ja istutettiin hiekkikselle ja sanottiin "tee pissa" (tämä toimii Pojalla, miksei muka toimisi kissalla?). Elmeri kilttinä totteli. Tietysti, epäilikö joku? Seuraavaksi Elmeri huomasi, että jossain rapisee leluhiiri. Kun hiirulainen seuraavaksi vilahti kuljetuskoppaan, piti sitä tietysti seurata. No sitten joku länttäsi oven kiinni, eikä sieltä päässyt enää juoksemaan mihinkään. Höh.

Tässä vaiheessa on pakko todeta, että hiukan eri meininki on silloin, kun koppaan pitää saada Moya. Moya ei tee pissaa ja taistelee nelipistekynsihuitomisjarrutuksella vastaan koppaan laittamista. Lopulta koppa nostetaan pystyyn ja sullotaan raakaa voimaa käyttäen kissa sisään. Mut arvatkaas mitä? Kyllä se todennäköisesti sen pissan sitten tekee...

No, tarina jatkuu. Elmeri ihmetteli menoa niin, ettei aluksi edes kommentoinut asiaa. Kommentointi alkoi sitten, kun hänen kuljettimensa asetettiin lastenvaunujen päälle, alkoi tärisevä matka ja jokapuolelta hönki yhtäkkiä kylmää ilmaa. HUI! Mitä tää on, miu iu!

Elmeri pääsi siis vierailulle. Tämä oli osa projektia "näin totutamme kissan uuteen ympäristöön, jotta se ei mene paniikkiin näyttelytilanteessa". Kohteena oli lähellä asuva Ammu-täti, mahtava ja hauska tyyppi jonka mieli ei notkahda vaikka vierailulle tulee energinen superkaksikko Poika ja Elmeri :)

Elmeri oli ihan ihmeissään uudessa paikassa, mutta pienen kiertelyn jälkeen häntä nousi pystyyn ja karvatyyppi totesi, että tää on ihan ookoo. Vielä enemmän ookoon paikasta tekivät monet jännät piilopaikat ja suorastaan kissan käsityskyvyn ylittävä määrä leluja. Ammu antoi Pojan käyttöön kaksi laatikollista PlayMaisia, 2 sentin mittaisia värjättyjä maissinaksuja, joista on tarkoitus askarrella jotain. Pojalla on luonnollisesti omat toimintamallinsa, kun saa käsiinsä valtavan määrän pieniä värikkäitä objekteja: laatikko auki ja ylösalaisin, ja sitten lattialle leviävässä kasassa ympäriinsä juoksentelua.

Kissa seurasi esimerkkiä. Tämä on leikittäjällekin helppoa, istuu vaan lattialla ja nakkaa kissalle lähimmän naksun, ei tarvitse missään vaiheessa kaivella lelua sohvan alta. Että jos Teillä on joskus kissanlelut hukassa, niin Elmeri suosittelee n. 1000 kappaletta maissinaksuja. Ei meinaan lopu kesken!

Reissu sujui siis hyvin, vaikka hiekkikselle tai syömään ei Elmeri malttanut asettua. Kotiin palatessa Moya-kissa teki sähinällään selväksi, että nyt on pikkuelukassa liikaa vieraita hajuja, mutta äkkiä sekin meni ohi.

Näin ollen toteamme, että yhden kokemuksen perusteella pieni kissamme on oikein oiva matkustaja :)

Tähän loppuun vielä arkistoista kaivettu kuva teille, jotka jaksoitte lukea koko tarinan:
Määäy! Oli Moyan vähän sanoja mutta paljon ääntä sisältänyt tervehdys myös silloin, kun palasimme viimein kotiin.