Kissat ja lapset

Kissojen ja Pojan yhteiselo on sujunut pääpiirteissään hyvin. Lapsista ja kissoista saa jatkuvasti kuulla varsinkin vauva-aikaan monenlaisia varoituksia siitä, että varo nyt kun kissa tulee makaamaan vauvan naaman päälle ja pidä nyt tarkkaan silmällä, ettei kissa raavi vauvaa.

Oikeasti en ymmärrä, miksi kissa valitsisi jotain niin hankalaa nukkuma-alustakseen kuin vauvan naaman. Siis sisällä, missä on muitakin lämpimiä paikkoja tarjolla. Ehkä ulos vaunuissa jätetyt vauvat voivatkin olla eri tavalla vaarassa. Ja miksi ihmeessä normaaliluonteinen kissa vaan tulisi ja raapisi vauvaa?

Jonkinlaista vääntöä meillä on perheen pienten keskuudessa kuitenkin ollut. Bengali on luonteeltaan niin kiltti ja sosiaalinen, että Pojan on ehkä ollut kasvaessaan vaikea ymmärtää, ettei kissa ole lelu. Kun se on kokoajan osallistumassa tekemiseen ja niiiiin pehmeä ja ihana, ja on kiva työntää naama kiinni kissan turkkiin ja kädet sen alle ja rutistella ja ja... Eikä kissa koskaan tee muuta kuin korkeintaan kiemurtelee irti ja poistuu paikalta. Meillä on käyty noin miljoona kertaa läpi, että kissa on elävä ja siihen voi sattua ja se voi silloin raapaista. Ja että meillä ei satuteta ketään, vaikka ei raapaisisikaan.

No tänään sai Poika sitten opetuksen, ekaa kertaa neljän elinvuotensa aikana. Elmeri tuli saattamaan meitä aamulla ja hyppäsi kenkätelineen päälle. Poika päätti jostain syystä, ettei kissa saa olla siinä ja alkoi vetää sitä alas. Mutta Empun jalka olikin lipsahtanut kenkätelineen rimojen väliin ja jäi pahasti väännyksiin kun poika repi kissaa lattialle :( Tuloksen kauhea rääkäisy, jonka aikana ehdin kaapata kissan kiinni ja se ehti upottaa hampaansa Pojan ranteeseen!

Putsasimme ja paikkailimme sitten neljää vampyyrireikää pienestä ranteesta. Täytyy kyllä sanoa, että ensijärkytyksestä toivuttuaan Poika sai kuunnella melkoisen "enkö minä ole sanonut"-saarnan. Vanhemman tehtävässä oppii kylmäpäiseksi ja koska verta ei suihkunnut, taisin olla enemmän huolissani kissasta kuin reikäisestä ranteesta. Mutta Emppu lönkytteli pian esille ja hyppäsi sängyn päälle nukkumaan, eli onneksi ei murtanut jalkaansa.

Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan, muuttuuko Pojan suhtautuminen kissoihin yhtään varovaisemmaksi. Elmeri-episodin jälkeen metsästimme vielä ennen tarhaan lähtöä rappukäytävään karanneen Moyan takaisin kotiin, eli elo näyttää palanneen normaaleihin uomiin.

Kissaisuutta jo 5 vuotta!

Tänään on meidän neitokaisen, hurmaavan kehruukoneemme Moyan syntymäpäivä!



Moya täyttää siis 5 vuotta. Näin ollen on perheessäämme vietetty bengalielämää jo ällistyttävän pitkään, koska "juurihan" pieni Moya-pirpana tassutteli elämäämme. Neiti on edelleen täydessä iskussa. Syntymäpäivänsä kunniaksi hän päätti aamulla, että tänään lähdetään tarhaan:



Poika hihitteli haalarinsa ympärillä pitkän tovin, mutta päädyimme lopulta siihen, että ehkä tarhan aikuiset eivät usko, jos väitämme että Poika on yön aikana muuttunut kissaksi. Onneksi Elmeri tuli auttamaan:



Tämän johti tilanteen normalisoitumiseen, eli ensin vähän rähinää ja sitten kilpasäntäilyä ympäri asuntoa. Poika sai haalarinsa takaisin ja toimitettiin tarhaan omana itsenään.

Moya jatkoi syntymäpäivänsä viettoa kissamaiseen tapaan, eli nukkumalla. Pitää kerätä energiaa, että jaksaa ahmia iltapäivällä juhla-ateriaksi naudan sydäntä...

Hyvää uutta vuotta!

Blogihiljaisuudesta huolimatta meilläkin oli joulu:



Loppuvuoden kiireet ja muut projektit ovat verottaneet bengaliemme henkilökunnan voimavaroja sen verran, että blogin päivittäminen on ollut aikaslailla jäissä. Emme tosin lupaa muutosta asiaan, paitsi ehkä taas sitten, kun aurinko taas lämmittää ja valo pitää ihmiset ja kissat paremmin hereillä. Laiskamato ulottaa lonkeroitaan harmillisen pitkälle, sillä Elmerin ilmoittaminen Lahden kissanäyttelyynkin unohtui. No, eipä tarvinnut pitää kissaa jouludieetillä...

Kissoilla menee ihan hyvin. Tällä harmuliinilla oli eilen nimipäivä!



Ja tämä taas viettää kissanpäiviä kuten yleensä, välillä kökötetään ja kun se kyllästyttää, niin hakeudutaan henkilökunnan syliin rapsuteltavaksi.



Meillä on myös uusia, tai uudelleen löydettyjä kissaperheenjäseniä! Poika hylkäsi taannoin uninallensa ja -pöllönsä ja valitsi tilalle kaksi harmaata kattia:

Saammeko esitellä: Miukunen ja Maukunen! (Ja tukityynynä toimiva Päkä)

Kissojen nimistä arvaatte ehkä, mitä blogia Pojan kanssa luetaan :) Miukunen ja Maukunen ovat pehmeitä ja rauhallisia kavereita. Miukunen aivan erityisesti on rento tapaus, koska on oikeasti penaali... Heidät on nujuutettu perinpohjin liiallisella halailulla, kuten unilelujen arvolle hyvin sopiikin. Joskus kissakaverit kiinnostavat isompiakin kissoja ja Elmeri on joskus jopa nähty nuolemassa Maukusta.

Harmaat.

Näin jatketaan. Moya ja Elmeri + henkilökunta toivottavat oikein hyvää uutta vuotta kaikille kissa- ja ihmiskavereille!

Roudari

Meillä on joskus tapana ilahduttaa sukulaisia ja ystäviä ottamalla kyläilyreissulle kissa mukaan. Tämä kissa on aina Elmeri, koska yritämme (epätoivoisesti) ylläpitää sen sietokykyä uusien paikkojen suhteen. Tämä on kätevää ajatellen näyttelytoimintaa. Toinen syy kissavalintaan on, että Moya stressaa järkyttävän paljon niin automatkoja kuin uusissa paikoissa olemista. Emme siis kiusaa kissaa vaan annamme rouvan jäädä arvokkasti omaan seuraansa.

Täytyy kyllä todeta vanhaa sanalaskua mukaillen, että kun yksi kissa on poissa niin, öh, toinen kissa hyppii pöydällä.

Tullessamme erään kerran kotiin kohtasi meitä tämä näky:



Moya ei vietäkään aikaansa makoillen omassa rauhassaan, vaan oli pistänyt ihan ranttaliksi! Keittiön matto oli kai ollut paha vihollinen, mikä oli siis pitänyt raahata eteiseen ja mytätä oven pieleen :D Mukana oli tullut myös maton päällä ollut jakkara! Uskomattomalta se tuntuu, huomioiden että Moya ei yleensä raahaa mitään mihinkään ja lisäksi tuo saalis on ihan kohtuullisen iso ja painava pienen kissan raahattavaksi.



Moya näytteli coolia. Voi olla mielenrauhamme vuoksi parempi, ettemme tiedä mitä muuta se touhuaa näinä yksinäisinä hetkinä.

Mitäs täällä tapahtuu?

Anteeksi nyt vaan, tulee vähän kuvaa meidän petaamattomasta sängystä, keskittykää kissoihin!

Olipa kerran kaksi kissaa päiväunilla:


Toiselle tuli läheisyyspula ja nuoluvimma:


Toinen ehkä meinasi reagoida kuten aina ennenkin (murinaa ja sitten lujaa pakoon):


Mutta ei se tehnytkään niin. Se jäi paikalleen, laittoi silmät kiinni ja venytti kaulaa että peses vähän tuoltakin:


MOYA! Älä yhtään yritä, sinähän nautit tuosta!! Kissarouva alkaan näköjään pehmenemään :)

Kissa joka näki kummituksen

Tänä aamuna tapahtui hyvin outoja asioita. Henkilökunnan olisi pitänyt aavistaa jotain jo siitä, että Elmeri ei tullut miukumaan ihmisolioita hereille ennen kellonsoittoa. Samoin viimeistään siinä vaiheessa, kun kissanruuat otettiin esille, eikä Elmeri tullut "auttamaan", henkilökunnan olisi pitänyt tajuta että nyt on jotain vialla. Mutta aamu-uninen ihminen pöyristyi vasta sitten, kun iski Elmerin kupin lattialle, EIKÄ KISSA TULLUT SYÖMÄÄN.

Näin ei käy ikinä. Siis ikinä.

Moya näki tilaisuutensa tulleen heti, ja lipitteli Elmerin sapuskaa innolla. Sitäkään ei tapahdu ikinä, koska yleensä Elmerin ruokapaikka eteisessä on pelottava ja syödä voi vain omalla paikallaan keittiössä.

Nyt oli henkilökunnan (korkea) aika etsiä käsiinsä harmaa hyökkääjä. Mutta mitä kummaa, Elmerihän kökötti näköetäisyydellä omasta ruokakupistaan, ja tarkkaili silmät pyöreänä ruokaansa syövää Moyaa.

Silmät pyöreänä tarkkailtiin myös jokaista ihmistä, risahdusta ja oikeastaan kaikkea.

Mitenkään emme saaneet selvitettyä, minkä kummituksen ELmeri oli nähnyt. Joka tapauksessa kissa kyyristeli sängyn alla ja tuijotti meitä isoilla silmillään. Vähitellen se rohkaistui esille ja luimisteli pikkuhiljaa kohti ruokakuppiaan. Syöminen pääsi alkuun nihkeästi ja meinasi jäädä kesken, kun taas piti tarkkailla ympäristöä isoilla mustilla pallosilmillä.

Henkilökunta tenttasi Poikaa, jolla on innostuessaan tapana kohdella kissoja joskus vähän turhan ronskisti, mutta tunnustusta ei saatu. Kun Elmeri vihdoin päästi lähelle, käytiin katti läpi yksityiskohtaisesti. Ei se ontunut tai aristanut mitään paikkaa. Emme keksineet mitään syytä käyttäytymiselle. Vai olisiko se ottanut sähköiskun nakertaessaan johtoja (mitä tosin ei yleensä tee)? Aamun edetessä Elmeri söi ruokansa loppuun ja hakeutui tavalliselle paikalleen petaamattomaan sänkyyn köllimään. Myös tavanomainen miukukommentointi alkoi ja silityksiä otettiin vastaan kehräten.

Elmerin aamusätky oli kummallinen kokemus. Kissa tosiaan käyttäytyi, kuin olisi aaveen nähnyt. Tosin ehkä se näki? Ehkä kissat tietävät jotain, mistä meillä ihmisillä ei ole aavistustakaan?

Mau-mau Champion

Posti kiikutti meille vähän aikaa sitten kuoren Ticasta. Sieltä putkahti esille seteli, jossa kerrottiin Wildtouch Silver Bulletin olevan tätä nykyä Champion Alter!



Elmeri itse ei tuntunut arvostavan lappusta kovin paljoa, vähän haisteltiin vaan. Kai se nyt on itsestään selvää, että hän vähintään mestarisarjaa. Henkilökunnalle tämä taas oli mukava yllätys. Ei nimittäin tullut mieleenkään perehtyä Tican tittelinansaintalogiikkaan viime näyttelyn jälkeen, tai edes laskea mitään pisteitä. Mutta helpollahan tuo Champion näyttää tulevan: pisteitä ropisee melkoisesti vain siitä, että on näyttelyn ainoa hopeatäplä (aina värinsä ja divisioonansa paras) ja siihen päälle tarvittiin se yksi kriittinen finaalipaikka.

Elmerin näyttelyura jatkunee vielä tammikuun näyttelyssä, mutta voipi olla, että sen jälkeen on näyttelytouhu vähäksi aikaa nähty.