Elmeri 1-v.!!

Elmeri-pelmeri-pikkupeto täyttää tänään yhden vuoden!

Pienenä Emppuliini oli tällainen pampula. Noilla korvilla voisi lähteä vaikka lentoon!



Kuvat Wildtouchilta.

Ja nyt Elmeristä on tullut iso:





Elmeri on meidän lötköpötkö. Häntä voi kannella ja pyöritellä ihan miten päin vain, eikä Emppu pistä yhtään vastaan. Paitsi kynsiä leikatessa, jotain rajaa sentään. Elmeri on melkoisen komeassa kunnossa, mutta onneksi ei enää samanlainen tynnyri kuin vähän aiemmin. Kollin ilme on edelleen hellyyttävän pentumainen. Sopii hyvin yhteen hänen pikkiriikkisen äänensä kanssa :)

Olisiko tuossa ehkä nähtävissä aavistus tulevista kollinposkista?

On ollut mielenkiintoista seurata Elmerin turkin kehittymistä. Aluksi se oli pentupörrön alla vähäkontrastinen ja monin paikoin rusehtava. Rufismi on hävinnyt jopa ällistyttävän paljon, eli ruskeaa väriä on enää pieniä määriä nenänpäässä ja tassuissa. Turkin väri on mielestäni kaunis hopea, kontrastikin mukavasti, vaikka ainahan sitä voisi olla enemmänkin. Turkin laatu taas on hassun epäbengalimainen, eli turkki on ehkä hiukan tavallista pidempi eikä yhtään glitterinen. Elmeri on pörröinen mattakissa Moyaan verrattuna. Mutta on sillä kuulkaas hieno häntä! Pitkä ja paksu, oikeen pantterimainen:



Mutta ulkonäkö sikseen! Elmeri on luonteeltaan hauska tapaus. Aktiivinen/tunkeileva riippuen määrittelijästä, sosiaalinen sylikissa, puhelias mutta ei äänekäs, rohkea ja päättäväinen (erityisesti silloin kun tavoitteena on saada herkkupala ihmisen lautaselta). Elmerin luonteeseen kuuluu tietynlainen hölmöily. Se pungertaa monesti eteenpäin voimalla eikä järjellä, jolloin lopputuloksena on pudonneita esineitä, ahtaassa raossa jumissa miukuva tai kiipeilytolpasta putoava kissa (no hei, jos keskittyy 100% leluhiiren hakemiseen niin kuka jaksaa jalkoihinsa katsoa). Ja kaikkea, todellakin kaikkea, pitää kokeilla. Voiko taulun taakse mahtua? Herääkö ihminen jos laittaa nenän kiinni sen nenään? Mitä tapahtuu jos pyydystää ampiaisen? Mitä on piilossa kaapissa/purkissa/pussissa/repussa/lakanan alla? Saanko raksuja jos juoksen keittiöön ihmisen jalkojen edestä?

Et, mutta ihminen kyllä lentää lattiaan kiitettävällä ryminällä...

Sellainen kissa on Elmeri. Hyvää syntymäpäivää!

Ja lopuksi vielä synttärihaastattelu, mikäli Bloggeri sen suostuu näyttämään. Pyydämme yleisöä huomioimaan, miten ällistyttävää matemaattista lahjakkuutta Elmeri osoittaa. Haastettelijoina emäntä ja Poika :)

Nakertajan uudet iskut

Meinasin otsikoida tämän tekstin "Nakertajan paluu", mutta oli pakko todeta, että se olisi melkoista tilanteen kaunistelua. Nakertelija ei nimittäin ole missään vaiheessa ollut poissa, ja ei kai silloin voi palatakaan...

Eli juu, Elmeri testailee hampaitaan moniin eri asioihin. Kumma kyllä, mitään oikeasti arvokasta se ei ole vielä tuhonnut, vaan jyystämisvimma kohdistuu edelleen pääsääntöisesti kiipeilytolppiin. Yksi tapa henkilökuntaa kuitenkin vähän ärsyttää ja se on tämä:



Arvatkaa, millaisessa purkissa meillä pakastetaan kissojen lihapalat?

Ja sitten kun purkki tyhjentämisen jälkeen jää tiskipöydälle, niin Nakertaja-Nakuttaja kyllä huomaa tilaisuutensa tulleen! Ihan sama, onko kansi kiinni vai ei, purkissa on vielä sen verran namilihan tuoksua, että se on kai Elmerin mielestä maailman paras saalis. Välillä nakerrus kohdistui aina vain avoimen purkin alaosaan ja sitten kerran kun kohteena olikin kansi, totesi henkilökunta pinnallisen tyynesti että "no, sehän tasoittaa tilannetta".

Tunnetusti kissoilla on tapana kouluttaa henkilökuntaansa ja täytyy myöntää, että vähitellen nämäkin pahkapäät ovat oppineet huuhtelemaan purkin ja laittamaan sen heti tiskikoneeseen.

Elmeri ei saa kiitosta purkintuhoamisoperaatioistaan, mutta silloin voi mennä vaikka maton alle piiloon.



Ole nyt sitten tälle vihainen...

Sylikissan paluu

Nyt tulee kyllä tahattomasti matkittua, mutta paluu-aihe on ajankohtainen täälläkin. Paitsi että tämä blogi yrittää palata elävien kirjoihin (juu on vähän laiskottanut), niin meillä kissatkin tekevät paluuta vanhoihin tapoihinsa. Tai no Moyan tapauksessa vanhoihin, Elmerin kohdalla lähinnä vahvistetaan olemassa olevia tapoja.



Elmeristä lisää myöhemmin, sillä nyt pääosaan nostetaan Rouva Kissa, joka harmillisesti tuppaa jäämään jalkoihin täällä blogissa. Pikku-E vaan tohottaa niin paljon, että on laiskalle kirjoittajalle helppo jutun kohde...

Moyahan on elänyt elämänsä järkytysvuotta sen myötä, kun Elmeri tuli taloon. Surkeata kyllä, Moya on luopunut monista vanhoista ihanista tavoistaan ja luikkinut nurkkia pitkin, ettei vaan osuisi Elmerin tielle. Moya ei suunnilleen ekaan puoleen vuoteen oikein tullut syliini (miehen syliin kyllä, mutta hän onkin Moya Oma Ihminen), ei leikkinyt, ei edes maukunut entiseen malliin. Moyalla on tosi kova ääni ja ennen hänellä oli tapana tervehtiä kotiin palaavaa henkilökuntaa, pyytää ruokaa (no öh, vaatia ruokaa) ja jutella muuten vain. Mutta Elmerin tulon jälkeen Moijeliini on ollut hiljaista tyttöä :(

Vaan nyt on päivä alkanut paistaa ja vähitellen on tapahtunut edistystä! Uskaltaisin sanoa, että viime aikoina jo ihan selkeästi. Moya maukuu entiseen malliin, jos Elmeri ei ole samassa huoneessa. Kissaneiti myös leikkii, jos Elmeri ei ole samassa huoneessa. Mutta se mitä se tekee, vaikka Elmeri olisi samassa huoneessa on tämä:



Moya kävelee sohvalla lösöttävän henkilökunnan jalkoihin, tekee pientä tarpomisliikettä ja märisee vaativasti. Henkilökunta valpastuu, asettaa jalkansa sievästi vierekkäin ja viittaa kissalle*. Moya hyppää syliin, hakee vähän asentoa ja köpsähtää sitten puoliksi selälleen syliin ja alkaa tarpoa kainaloa. Tässä vaiheessa henkilökunta on kiitollinen, jos päällä on paksu paita (toim. huom. kuvassa näin ei ole). Kissa käynnistää kehruukoneensa ja rutina kuuluu asunnon joka huoneeseen, sen verran on ääntä tuon kissan kehräämisellä. Tätä jatketaan niin kauan kuin kissa haluaa, ja henkiökunta nautiskelee kiitollisena sylissä vauvan lailla köllöttävästä kissasta.

Ja nyt seuraa se huippukohta: Yllä mainittu käyttäytyminen ulottuu nykyään myös minuun! Moya on ilmeisesti viimeinkin toipumassa Elmerin tulon aiheuttamasta loukkaantumisesta. Neiti nimittäin huomasi selvästi, kuka otti sen ärsyttävän rääpäleen suojiinsa.

Kiitos Moya, sinä olet valtavan hieno kissa :)




* Isäntä opetti Moyalle pentuna raa'an lihan avulla käskyjä, tai kissan tapauksessa lähinnä kai pyyntöjä. Moya on sen verran ehdollistunut, että noudattaa vieläkin ainakin näitä:
- tule syliin=normaali tulepa tänne viittaus ja nopea taputus polveen
- tule tänne=napakka pyyntö "Moya, tule tänne tule!" ja taputus reiteen, tätä käytetään varsinkin ulkona.

Parvekeulkoilua

Hellesäät menivät ja ulkoilutahti on vähän hidastunut. Moya ei kinua ulos ollenkaan, ilmeisesti nyt on taas Liian Kylmä. Elmeri maukuilee edelleen pihalle ja sateettomina päivinä on päässytkin ulos.

Korvikkeeksi molemmat viihtyvät loistavasti parvekkeella. Kissapalstoilla pohditaan aina kovasti parvekkeen verkottamista. Meillä helppo ratkaisu ovat parvekelasit, jotka olivat paikoillaan jo kun muutimme tähän asuntoon. Lasit ovat jämäkät ja kestävät hyvin lintuihin tai öttiäisiin kohdistuvat metsästysyritykset:



Harmillinen puoli on, että laseja ei koskaan voi pitää auki. Moya luultavasti osaa jo varoa pudotusta, mutta Elmeri ei todellakaan. Kissapösilö on jo tömähtänyt pariin otteeseen pää edellä lasiin, kun on päättäväisesti ajatellut metsästää ohikiitävät pääskyset... Kesähelteillä lasiseinäinen parveke harmittaa, mutta Suomen sääoloissa tämä ajanjakso jää kuitenkin aika lyhyeksi. Ihan toimiva ratkaisu siis! Kissat eivät vielä ole tajunneet, että tunkemalla tassua ja päätä lasin ja seinän väliin, lasi saattaisi liukua sivuun. Todennäköisyys tähän tuntuu kuitenkin pieneltä, sillä lasit ovat vanhat ja kiskot luistavat huonosti. Parvekkeella on kissojen iloksi pari kapeaa pöytää, joilta voi tarkkailla maailman menoa ja Catmaxin tieltä pois viety kiipelypuu, jonka ylätasolla erityisesti Moya tykkää loikoilla. No välillä sitten otetaan vähän ottelua siitä, kuka siellä tolpassa tällä kertaa saa olla:



Ja tietysti parvekkeella on henkilökunnan ja kissojen iloksi myös kukkasia. Ällistyttävää kyllä, yksikään ruukku ei ole vielä "vahingossa" pudonnut pöydältä, multa on pysynyt ruukuissa eikä kukkiakaan ole raadeltu irti. Moyalle nämä ovat jo niin vanha juttu, ettei se jaksa kukista innostua. Elmeri tekee tuttavuutta, mutta tosiaan ihan harmittomasti. Tähän saakka ainakin...



Oletus siis on, että jolleivat kukat selviä kesästä, koituvat niiden kohtaloksi tänäkin vuonna ensisijaisesti kirvat tai kastelun unohtaminen ja vasta toissijaisesti meidän kiltit kissat :)

Kesäfiilistelyä

Meillä on oltu ihan rauhakseltaan nyt, kun kesä päätti tulla etukäteisvierailulle. Perheen ihmisjäsenet hengailevat pihalla ja mönkivät hikisinä sisätiloissa, ja kissakaverit tekevät oikeastaan ihan samoja juttuja.

Molemmat kissat ovat reipastuneet ulkona liikkumisen suhteen. Moya on viimein päässyt eroon turhasta jännäyksestä. En tiedä mikä naksahti kissan päässä, sillä edellisvuosina se on ollut oikea viidakkokissa, vetänyt isoja lenkkejä metsässä ja aina parkumassa ulos. Mutta tänä keväänä, ei. Ilmeisesti Elmerin tulosta johtunut järkytys on yltänyt tällekin elämänalueelle, ulkoilu on ollut pelottavaa. Ensin paetaan valjaita, sitten parutaan sylissä, seuraavaksi kärvistellään hetki pihalla ja juostaan lopulta ihan itse kotiovelle... Mutta nyt lämpimällä Moya on rentoutunut ja viimeksi ulkoilu sujui jo tosi hyvin. Mentiin jo aika pitkälle metsään ja tarkkailtiin Poikaa ihan kiltisti leikkipaikan vieressä puskan alla.

Ja Elmeri taas... Mennä töhöttää tyylinsä mukaan :) Elmerin lempipuuhaa on öttiäisten metsästäminen nurmikolta, metsä ei niin kiinnosta. Henkilökunta odottaa vähän jännityksellä, kuinka kauan naapurit jaksavat katsella takapihalla ja lasten leikkipaikan läheisyydessä tapahtuvaa kissan ulkoilutusta. Tietenkään Elmerin ei anneta menä hiekkalaatikolle, eikä edes tehdä pissaa nurmikolle, sitäkin se nimittäin jo yritti. Mutta joillekin pelkkä eläimen läsnäolo pihalla voi olla liikaa. Erityisesti kun talon järjestyssäännöt kieltävät elänten ulkoiluttamisen piha-alueella. Tosin nämä säännöt ovat vuodelta 1969 eikä niitä monilta osin enää noudateta (vai luovuttaako joku avaimensa luotetulle miehellä joka kerta lähtiessään yli kahden päivän matkalle ja kertoo talohallitukselle kuka tämä luotettu henkilö on?). Toivomme kovin, että myös kaikkien eläinten ulkoiluttamisen kieltävä pykälä on vanhentunut...

Tässä tyylinäyte valppaasta löhöilystä. Pensaan varjo kiinnostaa, kun helteessä ei jakseta touhottaa, mutta pitää silti vähän pitää silmällä lintuja/öttiäisiä/autoja/ohikulkijoita...

Digipokkari ei ihan pysy kissan vauhdissa :)

LURPS! (Mitähän se söi...?)

Takaisin asiaan, Elmeri on oppinut myös kinuamaan ulos. Sitä Moya ei viime vuodesta poiketen harrasta yhtään. Elmeri onneksi käyttää tässäkin asiassa hyväkseen omia menetelmiään: miukuu ja hyppii. Ja sanon onneksi, koska tuon kollin miukuminen on edelleen pikkiriikkistä ininää. Ja hyppiminen oven kahvaan loppuu, kun sisäoven laittaa kiinni.

Henkilökunnan taholta Elmerin uloskinuaminen on siis suorastaan häpeällisen helppoa ohittaa. Laitahan vähän yritystä kehiin, kissa!

Nakertelija

Ollaankohan me vahingossa saatu lemmikiksi jyrsijä kissan sijasta?

Miksi kissalla on niin kauhea tarve pureskella? Kaikki kova kelpaa, mistä vaan hampailla voi edes teoriassa saada otteen: kepit, pöydän reunat, oven kulma, keinuheppa, kiipeilytolppa tietysti... Kasveja ja muovipusseja tuo sapelihammastiikeli haluaisi myös nakertaa, erityisessä suosiossa ovat karkkipussit. Jos siis omiin ruokapusseihin ei pääse käsiksi.



Voittaako taistelun Elmeri vai Catmax?

Kaverit

Moyan ja Elmerin yhteiselo muuttuu kokoajan sujuvammaksi, pikkuaskelin ja vähitellen. Moya on jo reippaampi, eikä heti alistu juniorin jyrättäväksi kuten aiemmin. Kissat ravittavat joka päivä ympäri kämppää, ja välillä leikkialoitteen tekee Moyakin. Moya osaa myös ilmoittaa kovalla marmatuksella ja murinalla, kun leikki alkaa riittää. Fyysisesti se kohtelee Elmeriä varovaisesti edelleen, vaikka Elmeri on jo kooltaan paljon isompi. Iltaraksut syödään jo yhtäaikaa samassa huoneessa, tosin henkilökunta rientää pelastamaan Moyan kupin Elmerin tyhjennettyä omansa. Moya ei juuri puolusta ruokaansa kun vastaan puskee harmaa goljatti raksun kiilto silmissään...

Moya myös tulee syliin aiempaa aktiivisemmin, maukuu yömaukujaan ("Minä Löysin Nartsan") ja osallistuu aktiivisemmin kodin touhuihin. Melkein jo siis kuin ennen vanhaan, ainakin välillä! Henkilökunta on tosi tyytyväinen ja iloinen siitä :)

Elmeri käy päivittäin nuolemassa kaverinsa päätä ja Moya sietää sitä, joskus pidempään ja joskus ei niin pitkään...

"Putsaan sun korvan..."

"Putsaan sun kaulan..."

"Kuules rötkö, mä litistyn tänne alle!"

Grr, mätkismätkis!!