Moyan ja Elmerin tarinat

Hyvää joulua!

2011-12-24T09:45:00.009+02:00

Rauhallista joulunaikaa kaikille kissoille ja kissanystäville!

Moyan ja Elmerin blogi on kärsinyt nolottavan paljon ihmispentujen vuoksi, aikaa ei vain riitä kaikkeen. Laitammekin blogin nyt virallisesti tauolle (epävirallisesti se on tainnut sitä olla jo pidemmän aikaa...). Kissat puolestaan eivät jää tauolle, vaan pörheltävät menemään hirmuisella innolla edelleen! Tällaista meillä on puuhailtu:

Kun ihminen nukkuu, on hyvä mennä sen kylkeen kellimään. Joskus meistä molemmat haluaisivat, silloin pitää varmistaa asemat ja tarkkailla tilannetta. Ei käy päinsä, että molemmat noin vaan kellisivät, toinenhan voi vaikka yrittää jotain painijuttua siinä salaa! Jos ihminen kääntyy sopivasti mahalleen, sen jalkojen päällä on oikein hyvä ja lämmin paikka kellimiselle myös. Tai jos emoihminen ruokkii sitä pentua, siinä on hyvä kelliä vieressä koska ihminen ei silloin liiku yh-tään.

Tiedätte ne kaikki kellimispaikat, mitä ihmiset on laittaneet ihan vain meitä varten? Yksi dilemma on ollut, että vaan yksi kissa mahtuu. Mutta sitten ihmiset hankkivatkin molemmille omat! Kuulemma pieni kissankaukalo ei ollut enää turvallinen (meistä kyllä oli, ihan oikein hyvä ja turvallinen pesä), joten ne hankkivat uuden. Sen kunniaksi teimme samanlaiset kerät!

Tänne kotipaikkaan alkoi sitten tulla tosi kylmä. Menen välillä peiton alle lämmittelemään. Ihmiset nostivat esiin myös niitä valojuttuja, jotka kanssa lämmittävät mukavasti kun niiden vieressä kellii. Kuulemma ovat KirkasValoLamppuja ja välillä kun menen kellimään kuuluu vihainen "kissa alas pöydältä!" No mitäs laittavat sen lämpöjutun sitten pöydälle...

No tää on sit tätä. Joka päivä meidän pitää vähän painia. Se vaan menee niin, ensin isompi meistä alkaa nuolla pienempää ja pieni tykkää kovasti. Mutta sitten yhtäkkiä ei tykkääkään ja sitten pitää kauheasti rähistä ja juosta kovaa vauhtia ympäri reviiriä. Silloin helposti kolisee ja jotain lenteleekin, kaikkea sellaista mitä on jätetty juoksureitille lojumaan.

Tässä ollaan me, neitokainen ja plösö! Uuden vuoden lupauksemme on jatkaa kaikenlaisia kissaisuuksia, energiaa nimittäin riittää kyllä!

Elmeri loikkaa

2011-09-20T10:30:00.003+03:00

Elmerillä on jo pitkään ollut mielenkiintoinen tapa "metsästää" kaikkea mahdollista korkealla olevaa. Kuten naulan päitä, oven lukon koloa tai mitä tahansa normaalista seinäpinnasta poikkeavaa. Eihän sitä tiedä mikä pörriäinen seinässä oleva piste oikeasti on! Ehdottomia suosikkeja ovat kuitenkin ovien saranat. Niitä täppäillään aina kun vauhti on päällä. Ja tosiaan, niitä ylempiä oven saranoita. Erityisen hauskaksi leikki muodostuu, kun siellä on oikeastikin jotain metsästettävää. Tässä kaksi tyylinäytettä:

Nih. Ettäs tiedätte, ettei 7,5 kilon elopaino ihan pelkkää läskiä ole :D

Elmeri-huomio!

2011-09-16T12:28:00.003+03:00

Ja sitten heti perään henkilökunta joutuu nolona jatkamaan, että onhan meillä jotain oikeasti tärkeää tapahtunut kesän aikana. Elmeri-pelmeri täytti 2 vuotta kesäkuun lopussa!

Harmaa lötköpötkö on saavuttanut 7,5 kilon painon (mikä armeliaasti jää näkymättä tuossa kuvassa) ja vaikuttaa elämäänsä tyytyväiseltä kissalta. Erityisesti ruoka-aikaan. Ja silloin, kun joku kuopsuttaa. Erityisesti pään alueelta, muualle vartalolle ajautuvat silitykset voivat joskus johtaa tassuun tarttumiseen ja kynsien leikkuuseen ja se on KAMALAA. Siksi pitää varmuuden vuoksi seurata silittävää kättä tarkasti ja kommentoida "tosi" kollimaisella korkealla mih-mih-äänellä näitä lähentely-yrityksiä.

Tavallista elämää

2011-09-16T12:04:00.004+03:00

Hupsansaa, kyllä täällä tiedettiin, että blogin päivittämisestä on kauan, mutta että NOIN kauan!

Moyan ja Elmerin elämään ei kuulu tavallista kissaelämää kummempia. Tosin tässä vaiheessa kissat älähtävät, että aika vähän oli tarjolla ulkoilua tänä kesänä! Henkilökunta vetoaa käsiparien puutteeseen, aikuinen + lapsi ja vauva + kissa narussa vaan ei ole hirmuisen toimiva yhdistelmä... Arkistoista kaivelimme muutaman kuvan kissojen nykyisestä yhteiselosta:

Että ihan hyvin meillä menee. Tosin ei todellisuus nyt ihan noin auvosaa ole, kyllä nämä lähentelytilanteet aina päättyvät enemmin tai myöhemmin (yleensä enemmin) siihen, että Moya joko poistuu paikalta tai alkaa hillitön takaa-ajo-tappelu-murina-kuhina :) Elmerin aktiivisuustasosta riippuen.

Mutta on täällä yksi ihmeeksi luokiteltava asiakin tapahtunut. Moya-rouva on tehnyt ihan uuden aluevaltauksen ja alkanut kaveerata tosissaan Pojan kanssa! Moya mauruaa ja tunkee pojan kylkeen kiinni, tulee tutkimaan leikkejä ja kellahtaa joskus viereen lepäilemään.

Poika on huomiosta otettu, mutta aktiivisen nelivuotiaan tapaan hermostuu välillä siihen, kun kissa tunkee jatkuvasti puskemaan. Ja suoranaista huutoa ovat aiheuttaneet tilanteet, joissa vaivalla rakennettu palikkalinnatornimuodostelma uhkaa romahtaa kissan kiinnostuksen takia... Mutta hyvä näin, kuitenkin. Kaveeraus osoittaa, että Moyalle Poika alkaa selvästi olemaan ihminen, eikä enää kummallinen ja vähän pelottava touhuolio. Lisäksi tämä on hyvää koulutusta tuleviin Pojan ja vauvan välisiin kahnauksiin, nyt on isomman pakko yrittää ymmärtää pienempää (ja tyhmempää*). Eli kiitokset ja kumarrukset Moyalle!

* Moya tosin esittää tiukasti käytettäväksi termiä "eläinlogiikalla varustettu"

Ihan paras lepopaikka

2011-06-13T12:08:00.004+03:00

Jatketaan vähän lapsiaiheesta. Moya ja Elmeri ovat ihailtavan hienosti jättäneet kaikki vauvan tavarat rauhaan, eli turvakaukalo, pinnasänky, hoitopöytä jne. eivät ole saaneet pysyvää karvapeitettä. Mutta on yksi asia, mikä on kissojen mielestä näköjään ihan parasta:

Mun uusi pesä

Eli sitteriksi kutsuttu hökötys, joka heijaa istujan liikkeen mukaan ja jossa vauvan pitäisi viihtyä. No vauva tosiaan viihtyy välillä, pari minuuttia kerrallaan. Kissat sen sijaan omisivat sitterin kokonaan käyttöönsä, jos annettaisiin. Lähes aina jompi kumpi on keinumassa istuimessa. Elmeri vetää siinä aina pitkällisen pesusession, ja sitteri narahtaa jokaisen nuolaisun tahdissa. Nirsk, nirsk, nirsk...

Meillä siis saa muksauttaa kissan pois sitteristä, jos siihen haluaa laittaa vauvan. Tarpeetonta kai sanoakaan, että vauva saa joka kerta kauniin kissankarvatehosteen vaatteisiinsa... Mutta hyvähän se on tottua pienestä pitäen tähän luonnontuotteeseen, ettei vaan kehity mitään kissa-allergiaa sitten isompana! (Hieman huvitti, kun telkkarista tuli vauvaohjelma, jossa äiti pesi kätensä aina kissan silittämisen jälkeen, etteivät "kissapöpöt" siirry vauvaan. Ja harmitteli samalla, että kissalle riittää niin vähän huomiota, kun ei jaksa kokoajan olla pesemässä niitä käsiä. Huoh.)

Yhteenvetona voimme todeta, että kissantarvikevalmistajilta on jäänyt huomaamatta merkittävä tuotekehittelymahdollisuus. Paitsi että ainiin, ei tämäkään varmaan kissoille kelpaisi, jos se myytäisiin kissanpesän nimellä :)

Jeah!!

Uusi pentu!

2011-05-31T12:15:00.007+03:00

Blogi on elänyt hiljaiseloa perheprojektin vuoksi, tuo prosessi kun oli vähintäänkin voimia vievä. Nyt meillä on uusi pikkuinen, mutta kyseessä ei ole ruskeatäplikäs karvainen söpöläinen (vaikka ei sitäkään vastaan mitään olisi...) vaan vähän karvattomampi ja erirotuinenkin. Söpö kyllä tämäkin!

Kissojen ensireaktio tulokkaaseen oli hupaisa. Elmerin ilme kertoo kaiken:

Mikä On Tuo Pelottava Juttu?

Moya otti asian jo rutiinilla "aha, taas tätä". Moyahan on kokenut jo elämänsä ensimmäisen suuren järkytyksen, kun Poika aikoinaan saapui kotiin ja toisen, kun Elmerikin tuotiin reviirille. Yksi pieni vauva lisää tähän soppaan ei näköjään tunnu missään. Ensin tarkkailtiin tulokasta turvallisesti sängyn takaa ja sen jälkeen sitä ei ole tarvinnut paljon noteerata.

Elmeri taas on aiheuttanut paljon hauskoja hetkiä. Iso ronttikissa kun pelkäsi itseään lähes puolta pienempää vauvaa ihan täysillä. Kyllä se haistamassa kävi, kuten tuo ensimmäinen kuva kertoo, mutta sen jälkeen on pidetty tarkasti etäisyyttä. Kissa nähtiin ennen vauvan saapumista uudella häntä varten asennetulla nukkumapaikalla...

...mutta kun hoitopöytä sai ensimmäiset vauvanhajut, on Elmeri karttanut sitä kuin ruttoa. Yhteiskuvaan nämä kaksi perheen pienintä on saatu, kun nukkuva vauva on laskettu täysin Elmerin tunteista piittaamatta kissaparan viereen :D

Mutta nyt, vauvelin ollessa kuukauden ikäinen, sujuu yhteiselo on ihan hyvin. Elmeri ei alkujärkytyksestään huolimatta ottanut uutta perhedynamiikkaa niin raskaasti kuin Moya aikoinaan. Minkään sortin häiriökäyttäytymistä ei ole havaittu ja molemmat kissat suhtautuvat tulokkaaseen pitämällä pientä etäisyyttä. Vaikka on Elmeri edelleen tarkempi tästä etäisyydestä kuin Moya!

Niin juu, ja se on sitten tyttö. Meillä ei värikoodata vauvoja :)

Kissat ja lapset

2011-02-14T12:26:00.004+02:00

Kissojen ja Pojan yhteiselo on sujunut pääpiirteissään hyvin. Lapsista ja kissoista saa jatkuvasti kuulla varsinkin vauva-aikaan monenlaisia varoituksia siitä, että varo nyt kun kissa tulee makaamaan vauvan naaman päälle ja pidä nyt tarkkaan silmällä, ettei kissa raavi vauvaa.

Oikeasti en ymmärrä, miksi kissa valitsisi jotain niin hankalaa nukkuma-alustakseen kuin vauvan naaman. Siis sisällä, missä on muitakin lämpimiä paikkoja tarjolla. Ehkä ulos vaunuissa jätetyt vauvat voivatkin olla eri tavalla vaarassa. Ja miksi ihmeessä normaaliluonteinen kissa vaan tulisi ja raapisi vauvaa?

Jonkinlaista vääntöä meillä on perheen pienten keskuudessa kuitenkin ollut. Bengali on luonteeltaan niin kiltti ja sosiaalinen, että Pojan on ehkä ollut kasvaessaan vaikea ymmärtää, ettei kissa ole lelu. Kun se on kokoajan osallistumassa tekemiseen ja niiiiin pehmeä ja ihana, ja on kiva työntää naama kiinni kissan turkkiin ja kädet sen alle ja rutistella ja ja... Eikä kissa koskaan tee muuta kuin korkeintaan kiemurtelee irti ja poistuu paikalta. Meillä on käyty noin miljoona kertaa läpi, että kissa on elävä ja siihen voi sattua ja se voi silloin raapaista. Ja että meillä ei satuteta ketään, vaikka ei raapaisisikaan.

No tänään sai Poika sitten opetuksen, ekaa kertaa neljän elinvuotensa aikana. Elmeri tuli saattamaan meitä aamulla ja hyppäsi kenkätelineen päälle. Poika päätti jostain syystä, ettei kissa saa olla siinä ja alkoi vetää sitä alas. Mutta Empun jalka olikin lipsahtanut kenkätelineen rimojen väliin ja jäi pahasti väännyksiin kun poika repi kissaa lattialle :( Tuloksen kauhea rääkäisy, jonka aikana ehdin kaapata kissan kiinni ja se ehti upottaa hampaansa Pojan ranteeseen!

Putsasimme ja paikkailimme sitten neljää vampyyrireikää pienestä ranteesta. Täytyy kyllä sanoa, että ensijärkytyksestä toivuttuaan Poika sai kuunnella melkoisen "enkö minä ole sanonut"-saarnan. Vanhemman tehtävässä oppii kylmäpäiseksi ja koska verta ei suihkunnut, taisin olla enemmän huolissani kissasta kuin reikäisestä ranteesta. Mutta Emppu lönkytteli pian esille ja hyppäsi sängyn päälle nukkumaan, eli onneksi ei murtanut jalkaansa.

Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan, muuttuuko Pojan suhtautuminen kissoihin yhtään varovaisemmaksi. Elmeri-episodin jälkeen metsästimme vielä ennen tarhaan lähtöä rappukäytävään karanneen Moyan takaisin kotiin, eli elo näyttää palanneen normaaleihin uomiin.

Kissaisuutta jo 5 vuotta!

2011-01-25T11:39:00.005+02:00

Tänään on meidän neitokaisen, hurmaavan kehruukoneemme Moyan syntymäpäivä!

Moya täyttää siis 5 vuotta. Näin ollen on perheessäämme vietetty bengalielämää jo ällistyttävän pitkään, koska "juurihan" pieni Moya-pirpana tassutteli elämäämme. Neiti on edelleen täydessä iskussa. Syntymäpäivänsä kunniaksi hän päätti aamulla, että tänään lähdetään tarhaan:

Poika hihitteli haalarinsa ympärillä pitkän tovin, mutta päädyimme lopulta siihen, että ehkä tarhan aikuiset eivät usko, jos väitämme että Poika on yön aikana muuttunut kissaksi. Onneksi Elmeri tuli auttamaan:

Tämän johti tilanteen normalisoitumiseen, eli ensin vähän rähinää ja sitten kilpasäntäilyä ympäri asuntoa. Poika sai haalarinsa takaisin ja toimitettiin tarhaan omana itsenään.

Moya jatkoi syntymäpäivänsä viettoa kissamaiseen tapaan, eli nukkumalla. Pitää kerätä energiaa, että jaksaa ahmia iltapäivällä juhla-ateriaksi naudan sydäntä...

Hyvää uutta vuotta!

2011-01-04T13:38:00.006+02:00

Blogihiljaisuudesta huolimatta meilläkin oli joulu:

Loppuvuoden kiireet ja muut projektit ovat verottaneet bengaliemme henkilökunnan voimavaroja sen verran, että blogin päivittäminen on ollut aikaslailla jäissä. Emme tosin lupaa muutosta asiaan, paitsi ehkä taas sitten, kun aurinko taas lämmittää ja valo pitää ihmiset ja kissat paremmin hereillä. Laiskamato ulottaa lonkeroitaan harmillisen pitkälle, sillä Elmerin ilmoittaminen Lahden kissanäyttelyynkin unohtui. No, eipä tarvinnut pitää kissaa jouludieetillä...

Kissoilla menee ihan hyvin. Tällä harmuliinilla oli eilen nimipäivä!

Ja tämä taas viettää kissanpäiviä kuten yleensä, välillä kökötetään ja kun se kyllästyttää, niin hakeudutaan henkilökunnan syliin rapsuteltavaksi.

Meillä on myös uusia, tai uudelleen löydettyjä kissaperheenjäseniä! Poika hylkäsi taannoin uninallensa ja -pöllönsä ja valitsi tilalle kaksi harmaata kattia:

Saammeko esitellä: Miukunen ja Maukunen! (Ja tukityynynä toimiva Päkä)

Kissojen nimistä arvaatte ehkä, mitä blogia Pojan kanssa luetaan :) Miukunen ja Maukunen ovat pehmeitä ja rauhallisia kavereita. Miukunen aivan erityisesti on rento tapaus, koska on oikeasti penaali... Heidät on nujuutettu perinpohjin liiallisella halailulla, kuten unilelujen arvolle hyvin sopiikin. Joskus kissakaverit kiinnostavat isompiakin kissoja ja Elmeri on joskus jopa nähty nuolemassa Maukusta.

Harmaat.

Näin jatketaan. Moya ja Elmeri + henkilökunta toivottavat oikein hyvää uutta vuotta kaikille kissa- ja ihmiskavereille!

Roudari

2010-12-09T14:33:00.003+02:00

Meillä on joskus tapana ilahduttaa sukulaisia ja ystäviä ottamalla kyläilyreissulle kissa mukaan. Tämä kissa on aina Elmeri, koska yritämme (epätoivoisesti) ylläpitää sen sietokykyä uusien paikkojen suhteen. Tämä on kätevää ajatellen näyttelytoimintaa. Toinen syy kissavalintaan on, että Moya stressaa järkyttävän paljon niin automatkoja kuin uusissa paikoissa olemista. Emme siis kiusaa kissaa vaan annamme rouvan jäädä arvokkasti omaan seuraansa.

Täytyy kyllä todeta vanhaa sanalaskua mukaillen, että kun yksi kissa on poissa niin, öh, toinen kissa hyppii pöydällä.

Tullessamme erään kerran kotiin kohtasi meitä tämä näky:

Moya ei vietäkään aikaansa makoillen omassa rauhassaan, vaan oli pistänyt ihan ranttaliksi! Keittiön matto oli kai ollut paha vihollinen, mikä oli siis pitänyt raahata eteiseen ja mytätä oven pieleen :D Mukana oli tullut myös maton päällä ollut jakkara! Uskomattomalta se tuntuu, huomioiden että Moya ei yleensä raahaa mitään mihinkään ja lisäksi tuo saalis on ihan kohtuullisen iso ja painava pienen kissan raahattavaksi.

Moya näytteli coolia. Voi olla mielenrauhamme vuoksi parempi, ettemme tiedä mitä muuta se touhuaa näinä yksinäisinä hetkinä.

Mitäs täällä tapahtuu?

2010-11-25T15:57:00.003+02:00

Anteeksi nyt vaan, tulee vähän kuvaa meidän petaamattomasta sängystä, keskittykää kissoihin!

Olipa kerran kaksi kissaa päiväunilla:

Toiselle tuli läheisyyspula ja nuoluvimma:

Toinen ehkä meinasi reagoida kuten aina ennenkin (murinaa ja sitten lujaa pakoon):

Mutta ei se tehnytkään niin. Se jäi paikalleen, laittoi silmät kiinni ja venytti kaulaa että peses vähän tuoltakin:

MOYA! Älä yhtään yritä, sinähän nautit tuosta!! Kissarouva alkaan näköjään pehmenemään :)

Kissa joka näki kummituksen

2010-11-16T08:18:00.003+02:00

Tänä aamuna tapahtui hyvin outoja asioita. Henkilökunnan olisi pitänyt aavistaa jotain jo siitä, että Elmeri ei tullut miukumaan ihmisolioita hereille ennen kellonsoittoa. Samoin viimeistään siinä vaiheessa, kun kissanruuat otettiin esille, eikä Elmeri tullut "auttamaan", henkilökunnan olisi pitänyt tajuta että nyt on jotain vialla. Mutta aamu-uninen ihminen pöyristyi vasta sitten, kun iski Elmerin kupin lattialle, EIKÄ KISSA TULLUT SYÖMÄÄN.

Näin ei käy ikinä. Siis ikinä.

Moya näki tilaisuutensa tulleen heti, ja lipitteli Elmerin sapuskaa innolla. Sitäkään ei tapahdu ikinä, koska yleensä Elmerin ruokapaikka eteisessä on pelottava ja syödä voi vain omalla paikallaan keittiössä.

Nyt oli henkilökunnan (korkea) aika etsiä käsiinsä harmaa hyökkääjä. Mutta mitä kummaa, Elmerihän kökötti näköetäisyydellä omasta ruokakupistaan, ja tarkkaili silmät pyöreänä ruokaansa syövää Moyaa.

Silmät pyöreänä tarkkailtiin myös jokaista ihmistä, risahdusta ja oikeastaan kaikkea.

Mitenkään emme saaneet selvitettyä, minkä kummituksen ELmeri oli nähnyt. Joka tapauksessa kissa kyyristeli sängyn alla ja tuijotti meitä isoilla silmillään. Vähitellen se rohkaistui esille ja luimisteli pikkuhiljaa kohti ruokakuppiaan. Syöminen pääsi alkuun nihkeästi ja meinasi jäädä kesken, kun taas piti tarkkailla ympäristöä isoilla mustilla pallosilmillä.

Henkilökunta tenttasi Poikaa, jolla on innostuessaan tapana kohdella kissoja joskus vähän turhan ronskisti, mutta tunnustusta ei saatu. Kun Elmeri vihdoin päästi lähelle, käytiin katti läpi yksityiskohtaisesti. Ei se ontunut tai aristanut mitään paikkaa. Emme keksineet mitään syytä käyttäytymiselle. Vai olisiko se ottanut sähköiskun nakertaessaan johtoja (mitä tosin ei yleensä tee)? Aamun edetessä Elmeri söi ruokansa loppuun ja hakeutui tavalliselle paikalleen petaamattomaan sänkyyn köllimään. Myös tavanomainen miukukommentointi alkoi ja silityksiä otettiin vastaan kehräten.

Elmerin aamusätky oli kummallinen kokemus. Kissa tosiaan käyttäytyi, kuin olisi aaveen nähnyt. Tosin ehkä se näki? Ehkä kissat tietävät jotain, mistä meillä ihmisillä ei ole aavistustakaan?

Mau-mau Champion

2010-10-31T19:53:00.004+02:00

Posti kiikutti meille vähän aikaa sitten kuoren Ticasta. Sieltä putkahti esille seteli, jossa kerrottiin Wildtouch Silver Bulletin olevan tätä nykyä Champion Alter!

Elmeri itse ei tuntunut arvostavan lappusta kovin paljoa, vähän haisteltiin vaan. Kai se nyt on itsestään selvää, että hän vähintään mestarisarjaa. Henkilökunnalle tämä taas oli mukava yllätys. Ei nimittäin tullut mieleenkään perehtyä Tican tittelinansaintalogiikkaan viime näyttelyn jälkeen, tai edes laskea mitään pisteitä. Mutta helpollahan tuo Champion näyttää tulevan: pisteitä ropisee melkoisesti vain siitä, että on näyttelyn ainoa hopeatäplä (aina värinsä ja divisioonansa paras) ja siihen päälle tarvittiin se yksi kriittinen finaalipaikka.

Elmerin näyttelyura jatkunee vielä tammikuun näyttelyssä, mutta voipi olla, että sen jälkeen on näyttelytouhu vähäksi aikaa nähty.

Mitäs tänään syötäisiin?

2010-10-17T20:11:00.003+03:00

Hengissä ollaan! Tällä kertaa syvennytään sapuskoihin.

Kissanäyttelyssä ja muutenkin meiltä kysellään aika usein, mitä ruokaa kissamme syövät. Kysymys yllättää joka kerta, koska ruokinta tulee meillä aikalailla selkäytimestä. Sinällään bengalit eivät tarvitse sen kummempaa ruokaa kuin muutkaan kissat. Mutta huomioiden eläinruokatarjonnan laajan kirjon on kyllä hyvä, kun aihe kiinnostaa!

No, kuten kaikki tietävät, Elmeri ainakin söisi ihan mitä vain. Moya taas on krantumpi ja ymmärtää hyvin eron ihmisten ja kissojen ruokien välillä. Henkilökunta (yrittää) pitää kuitenkin tiukkaa linjaa: kissoille vain kissan sapuskaa.

Meillä siis mennään näin:
Aamulla märkäruokaa pussi/kissa (jos ollaan laihiksella niin yksi pussi puoliksi).
Iltapäivällä liha-ateria, noin 100 g/kissa.
Illalla herkutteluraksut, noin puoli desiä/kissa.

Pussiruokaa meille toimittaa lähinnä Zooplus, koska se on niin helppoa. Netistä valitaan mitä halutaan ja posti kiikuttaa jättilaatikon kotiovelle. Viime kerran satsi sisälsi mm. näitä ruokamerkkejä:

Nuo ruuat on hyviksi todettu, eli eivät sisällä turhia kasviksia tai viljoja vaan näyttävät siltä mitä pussissa sanotaan: kana on kanaa, tonnikala samannäköistä kuin ihmistenkin. Markettiruokien ja monien eläinkaupn ruokienkin kohdalla kannattaa syynätä tarkkaan mitä tuote oikeasti sisältää! Eräskin "liha-ateria" sisälsi lihaa kokonaiset 3 %, loppu oli viljaa, sokeria ja kasviksia... Sellaisella mössöllä saa helposti kissansa kipeäksi.

Liha meillä tarjoillaan aina raakana, tosin kaikki käy nykyään pakastimen kautta. Elmeri varsinkin reagoi mahallaan tosi herkästi muuten. Nyt vähän nolottaa, mutta olemme esimerkkiperhe siitä, että kissoille ostetaan kilo karjalanpaistilihoja ja ihmisille paketti jauhelihaa... Tosin lähikaupan lihatiskiltä saa usein kunnon lihaa 5-9 euron kilohintaan. Pussiruuat maksavat noin 1 e/100g eli tällä logiikalla tuo herkkulihakin on ihan edullista. Onneksi kissoihin uppoaa myös lähes ilmainen sydän. Lisäksi joskus tarjoillaan kanaa ja eksoottisia kokeiluja kuten riistaa, maksaa ja kieltä (nuo jälkimmäiset ovat kyllä niin ällöttäviä käsitellä, että ei meille enää!).

Raa'an lihan mausteena on aina jauhettu Multicat-vitamiini. Lisäksi hyvänä tarkoituksena on antaa lohiöljyä, mutta henkilökunnan mukavuudenhalu voittaa usein: Molemmat kissat vetävät sapuskojaan aina pitkin lattioita ja sen jälkeinen öljy-döfä on aika kamalaa koettavaa.

Raksut ovat Acanaa, Orijenia tai Applawsia. Lisäksi kokeilussa on Ziwipeak-kuivaliha. Nämäkin on valittu ison liha- ja pienen viljaprosentin perusteella. Jälleen varoituksen sana niistä markettiraksuista, monet eivät ole lihaa nähneetkään... Kokonaisuudessaan raksut eivät ole niin hyvää ravintoa kissoille kuin raaka liha tai märkäruuat (tämä mielipide on ainakin valloillaan keskustelupalstoilla), eli meillä raksuja annetaan vain herkutteluun, pieni määrä iltaisin. Nämä ovat Elmerin herkkua ja se söisi ihan mitä vain raksuja loputtomasti. Moya taas pysyttelee tiukasti omalla tasollaan. Neidille käy tasan Applawsin kanaraksut. Arvaatteko miksi?

Koska siinä on mun kuva...

Raksujen syönti tapahtuu tiukasti eri huoneissa, koska jostain syystä Moyan raksut pistävät Elmerin mahan aina sekaisin.

Tämän lisäksi Elmeri sitten hyökkäilee ihmisten lautasille aina kun voi ja on usein tavattu pää kattilassa. Kaikki, missä on lihaa/kalaa tai rasvaa kelpaisi, esimerkiksi lihakeitto, kastikkeet, kaurapuuro, lettutaikina. Oikeastaan myös kaikki, missä on haisukin näistä herkuista kelpaa: mm. kalan nahan vieressä olleet perunankuoret ja kukkakaali ovat kadonneet parempiin suihin ja lihakeitossa uineet porkkananpalat kelpaavat tuosta vaan. Meillä ollaan nykyään aika tarkkana, ettei mitään ruokia jää pöydälle.

Kissanruokia säilytetään aina tiukasti suljetussa kaapissa. Ja kun kuvasimme ruokia, niin jostain syystä Elmeri päästettiin huoneeseen vasta viime hetkillä...

Ykköskorento!

2010-09-28T08:12:00.002+03:00

Armahdamme viimein lukijoitamme, enää ei tarvitse katsella sitä kakkaa ylimmässä postissa :)

Elokuun näyttelystä meille kotiutui päivitystä kaikkien aikojen suosikkileluun. Saammeko esitellä: DRAGONFLY!

Tässä lelu käytön jälkeen... Täytyy myöntää, että eipä tuosta juuri selvää saa. Kyseessä on siis catdancerin tyyppinen (paitsi paljon parempi!) rautalankahärveli, jonka toisessa päässä on rapisevasta muovista askarreltu sudenkorento ja toisessa päässä tukeva kahva. Kahvasta heilutellaan ja korento pompii. Ja kissa muuttuu täysin pähkähulluksi. Tai siis Elmeri muuttuu, Moyan korentoon tutustuminen on ollut rauhallisempaa:

Ensimmäinen dragoni kotiutui meille Finticatin tammikuun näyttelystä ja voimme koko porukan voimin suositella sitä kaikille kissaperheille. Erityistä kiitosta lelu ansaitsee siitä, että se on optimaalisen hyvä laiskan ihmisen lelu. Leikitys onnistuu hyvin telkan katsomisen lomassa. Dragon kestää kohtuullisen hyvin, eli kestävyys riippuu paljolti siitä kuinka paljon kissan antaa pureskella korento-osaa. Meillä 8 kk käytön jälkeen dragon näyttää tällaiselta:

Siivet on pureskeltu pois, korento suolistettu kunnolla ja lopulta rautalanka KATKESI kahvan vierestä. Elmeriä tämä ei vain haitannut yhtään:

Mutta eipä hätää. Nyt on nimittäin varastot täynnä ainakin vuodeksi, katsokaas tätä! Ja juu, yksi näistä on ollut jo vähän käytössä.

Joskus aamuherääminen on p****stä

2010-09-08T14:59:00.002+03:00

Anteeksi nyt kaikki herkät lukijat, mutta tämä on vaan pakko jakaa teidän kanssanne.

Tiedättekö, miten saa aamu-unisen henkilökunnan vauhdilla ylös sängystä?

Nyt henkilökuntakin tietää.

Otetaan yksi kissa, tahmea aamukakka, vauhdikas ponnistus hiekkikseltä ja ravitus suoraan makkariin. Näin suoritetun herätysmetodin lopputuloksena on sitä itseään tyynyllä, ja raketin lailla sängystä ylös ampaisevat ihmiset.

Kyllä se sentään tajusi näyttää vähän nololta.

Myydään möksä

2010-09-02T08:42:00.004+03:00

Elmeri iso, vanha kuljetusmökki pieni.

Henkilökunta on ollut erittäin tykästynyt Clipperin kuljetuskoppaan, minkä supertukevaa ovea ei varmasti paraskaan houdini-kissa avaa. Pari viikkoa sitten meille kotiutui isompi Clipperi, joten pienempi ykköskoon koppa halutaan nyt uuteen kotiin. Myytävänä siis Clipper 1-koko, oikein sopiva pienelle bengalille tai bengalia pienemmälle kissarodulle. Tai kanille tai muulle pikkuelukalle. Koppa on nelisen vuotta vanha, mutta mitään kulumisen merkkejä siinä ei näy. Ovh n. 45 e, nyt lähtee 25 eurolla! Tai no tinkiäkin saa. Yhteydenotot taapertaja(a)gmail.com.

Näyttelyraportti!

2010-08-31T20:44:00.003+03:00

Nyt on vihdoin Elmerin virallisen näyttelyraportin aika! Henkilökunta räpsi paljon kuvia pokkarilla, eli tällä(kin) kertaa kuvien määrä korvaa laadun :)

Matkaan lähdettiin lauantaiaamuna. Olimme hyvin kiitollisia siitä, että näyttely alkoi vasta klo 13, jolloin kotoa voi lähteä liikkeelle ihmisten aikaan.

Elmeri pääsi elämänsä toisen kerran junaan. Kuljetuskopassa piti maukua loukkaantuneena, mutta huuto loppui heti kun henkilökunta armahti ja päästi kissan valjaissa tutkimaan vaunua.

Henkilökunnan helpotukseksi Elmeri oli IC-junan eläinvaunun ainoa eläinedustaja. Ihmisedustajia oli etukäteen kovasti pohdituttanut vaunujen hygienisyystaso, ja valitettavasti asiassa ei päästy yllättymään positiivisesti. Karvapalleroita ja tahmainen lattia. Kauhistuttaa, miten loistava kasvualusta junan lattia olisi kaikenmaailman pöpöille. Mutta nyt laitettiin sormet ristiin ja päästettiin kissa tutkimaan paikkoja.

Totesimme yhteistuumin, että IC-junan eläinvaunut ovat melko kummallisesti suunniteltuja: Penkit ovat toisella seinustalla pareittain toisiaan vastapäätä, toisella seinustalla on yksittäisiä paikkoja. Eli joko tunget jalkasi ja kissankopan siihen yksittäisen tuolin jalkatilaan tai pääset samaan välikköön vastapäätä toisen eläimen kanssa. Jos juna on täynnä, ovat molemmat huonoja vaihtoehtoja.

Matka sujui hyvin ja loppumatkan Elmeri vietti pääosin sylissä. Näyttelypaikka löytyi helposti ja tässä välissä onkin syytä antaa kiitosta, kun paikka oli niin hyvin saavutettavissa julkisilla liikennevälineillä! Sitten vaan Emppu häkkiin.

Oma häkki ei ollut kovin kiva paikka, etenkin kun nenään tunki kaikenmaailman hajuja ja jokapuolelta kuului maukumista! Ja sen lisäksi henkilökunnan verhoratkaisu ontui pahasti. Todettava on, että seuravalla kerralla verhoja ei tehdä "kyllä se varmaan riittää"- kokoisesta jämäpalasta. Ne verhot kun voivat hyvin olla liian isot, mutta eivät liian pienet... Elmeri myös myttäsi kaikki pohjalle asetetut kankaat. Henkilökunta vakoili kovasti muiden verhoratkaisuja ja totesi, että kangasta pitää olla paljon enemmän ja useampia kerroksia. Ja niin, lisäksi kankaiden paikallaan pysymiseen auttaa rauhallisempi kissa.

Tässä näyttelyssä oli kaikkiaan viisi tuomarikehää. Kissa siis viedään tuomarihäkkiin (näkyy seuraavan kuvan taustalla) muiden saman sarjan kissojen kanssa ja tuomari ottaa kissan kerrallaan tarkastettavaksi. Tyttö- ja poikakissat ovat samassa sarjassa, mutta leikatut ja leikkaamattomat aina erillään. Tässä ollaan William Leen käsittelyssä:

Näyttelyssä oli bengaleita aivan hurjasti, mahtavaa! Näyttelyluettelon mukaan noin sadasta kissasta bengaleita oli kokonaista 25, joista puolet pentuja. Henkilökunnan täysin subjetiivisen arvion mukaan bengaliedustus oli erittäin korkeatasoista. Glitteriä olisi riittänyt vaikka Elmerillekin jaettavaksi ja väriskaalaan sisältyi ruskeiden täplien ja marmoreiden lisäksi lunta, hopeaa ja pari mustaakin pikkupantteria. Voi ihanuus.

Näyttelytilanteessa tuli selvästi ilmi, että vaikka bengali on valtavan hieno ja ihmisläheinen kissa, se on usein luonteeltaan myös helposti provosoituva. Osa aikuisista bengaleista jätti näyttely"käyttäytymisellään" Moyankin varjoonsa, vaikka henkilökunta ei ole aiemmin pitänyt sitä mahdollisena. Energisimmät sähinäkerät lähtivätkin kesken näyttelyn pois. Omistajaa näyttelyn keskenjääminen tietysti aina harmittaa, mutta on tilanteessa hyvä ratkaisu. Kissan parastahan tässä pitää miettiä.

Kissanäyttelyssä on jännää paitsi seurata erilaisten kissojen käyttäytymistä, myös ihmisiä. Bengalipentujen arviointi kokosi aina ympärilleen sekalaisen joukon bengaleiden ihmisiä, joiden kasvoille nousi identtinen hieman höyrähtänyt hymy kaiken sen söpöyden edessä. Mutta ne pennut olivat ai-van ihania! Ruusuketäpliä ja marmoreita ja ne mustat bengalit! Onneksi meillä on Moya, joka ei kestä yhtään uutta kissaa reviirilleen. Muuten oltaisiin lirissä...

Tica-näyttelyssä jokainen tuomari valitsee värin ja divisioonan parhaat kissat, ja lisäksi rodun (tai mikä porukka siinä nyt kasassa onkaan) parhaan. Elmeri todettiin joka kerta värin ja divisioonan parhaaksi! Tosin oli myös ainut edustaja molemmissa :) Yksi tuomari rankkasi Empun toiseksi parhaaksi bengaliksi, ja alla oleva Jean-Marc Lagarde parhaaksi. Olemme edelleen ällistyneitä tästä kunnianosoituksesta, koska paikalla oli niin valtavan hienoja kissoja.

Tämä tuomari oli uskomattoman hyvä kissojen käsittelyssä. Ihan samaa ei voi sanoa kaikista muista, eräällekin tuomarille monet kissoista murisivat jo, kun hän avasi häkin oven... Tosin tietysti kissat väsyvät päivän mittaan ja silloin hermot nousevat pintaan.

Näin ohrasesti kävi Elmerillekin viimeisessä ringissä. Elmeri-parka ei ollut malttanut nukkua koko päivänä hetkeäkään ja nyt tuli raja vastaan. Tuomarihäkki oli KAMALA paikka ja Elmeri kertakaikkiaan kieltäytyi tulemasta tuomarin käsittelyyn. Meidän lungi lötköpötkö, joka ei koskaan sähise tai ole agressiivinen, pisti kauhean rähinän pystyyn! Henkilökunta oli jo ihan varma, että tuomari heittää Empun ulos kisasta saman tien, mutta ymmärrystä löytyi yllättävästi. Emäntä sai käydä hakemassa kissan häkistä tuomaripöydälle. Mutta siitä kehästä ei menestystä tullut, eipä yllättänyt.

Päivän lopuksi odotettiin kovasti viimeistä, Elmerin ykköseksi valinneen tuomarin finaalia. Finaaliin pääsevät yleensä tuomarin ykkösiksi rankkaamat kissat, mutta eivät aina. Ja näin kävi meillekin. Harmitti, koska ei sitten jäi ruusukekin saamatta. Henkilökunta poistui pakkaamaan kissaa poislähtöä varten.

Yllätys olikin suuri, kun finaalin jälkeen meille kiikutettiin hieno vaaleanpunainen rusetti! Tuomari oli tehnyt virheen laskelmissaan ja unohtanut kutsua Elmerin finaaliin. Emppu-pemppu olikin hänen mielestään päivän 8. paras kastraatti. Eihän 8. sija toki mitään mullistavaa ole, mutta hei: RUUSUKE!! Olimme kaikki tosi iloisia, paitsi Elmeri joka määkyi jo kuljetusmökissään.

Finaalimokasta jäi vähän harmittamaan, kun emme kuulleet tuomarin mielipidettä kissasta. Tuomarit tutkivat kissan hyvin nopsaan varsinaisissa kehissä ja esittelevät niitä laajemmin vain finaaleissa. Mutta toisaalta, Elmerin väsymystilasta johtuen oli ehkä vain hyvä, ettei kissaparkaa pakotettu vielä kerran tuomarihäkkiin rähisemään.

Tällainen sieltä tuli! Hyvä Elmeri!

Sitten matka jatkui kohti hotellia. Junalla olisi päässyt kotiinkin, mutta henkilökunta inhoaa matkustamista ja oli arvellut aivan oikein, että loppupäivästä ollaan jo aivan kuitteja. Jos junakokemus oli siisteydessään kyseenalainen, yllätti Sokos Hotel Vantaa todella positiivisesti. Eläimille sallittu huone oli kokonaisuutena siisti, karvaton ja mikä parasta, hajuton. Ei tunkkaista koirapölyhajua! Huoneessa oli hyvät tilat eläintarvikkeille:

Ja Elmeri löysi kylppärin oven vierestä toimivan kytsimispaikan. Sekä kaksoisolentonsa!

Yöksi Elmerille valmistettiin pesä viereiseen tuoliin, mutta tietäähän sen miten kävi. Kissa kelli koko yön isännän ja emännän välissä...

Näin alkaa raporttimme lähenemään loppuaan. Paluujunamatka sujui jo rutiinilla. Tämänkertainen IC oli vielä kaameampi kokemus kuin tulomatkalla, pinnat paikoitellen puhkikuluneita eikä vaunua varmaan oltu siivottu viikkoihin. Joka paikassa oli karvaa vähintään tämän verran:

No, kuvasta ei ehkä paljon näy, mutta kuvitelkaa kokolattiamatolla tasainen harmaa kerros karvaa. Matkan toinen puoli mentiin pikajunassa, ja se olikin matkan paras eläinvaunu. Lattia oli pelkkää muovimattoa (helpompi pitää puhtaana kuin kokolattiamatto) ja penkit järkevästi pareittain ja peräkkäin. Vaunussa oli parhaillaan kolme koiraa ja toinenkin kissa, mutta yhteiselo sujui hienosti. Vähän Elmerin piti tietysti tarkkailla viereistä syötävän suloista koiranpentua:

Ja niin päästiin kotiin, jossa Moya suhisi Elmerille koko illan ja Elmeri oli ihan vaan oma höpsö itsensä. Kiva reissu, mutta ihan heti emme uudelleen lähde näyttelymatkalle Etelä-Suomeen. On siinä sen verran tekemistä. Toivottavasti vuodenvaihteen näyttely on jossain vähän lähempänä :)

Elmeri matkaa palmun alle

2010-08-25T09:28:00.003+03:00

Mitäs täällä nyt tapahtuu?

Tää on kai joku kiva uusi leikki, tsäp tsäp!

Oikeasti se ei ole ihan sitä, vaan Elmeri tutustumassa tietämättään uusiin näyttelyverhoihinsa. Matkaamme tulevana lauantaina Vantaalle Finticatin järjestämään TICA-näyttelyyn. Elmerin hopeaväri ei ole hyväksytty väri FIFEssä, jonka näyttelyitä on aika usein ja eri puolilla Suomea. TICA-näyttelyitä taas on harvoin ja ne tuntuvat olevan lähes poikkeuksetta Etelä-Suomessa, johon meiltä on matkaa kolmisensataa kilometriä.

Päätimme kuitenkin reippaasti ja rohkeasti lähteä kissan kanssa reissamaan, vaikka aiempia reissukokemuksia ei juuri ole! Ainoa aikaisempi näyttely- ja matkustuskokemus on Lahden näyttely, jossa kävimme Elmerin ollessa pentusarjassa. Tykästyin itse TICA-näyttelyihin huomattavasti enemmän kuin FIFEn vastaaviin. TICAssa on tekemistä koko päivälle ja kissa pääsee usean eri tuomarin arvosteltavaksi. Se tekee päivästä mielenkiintoisemman verrattuna FIFE-näyttelyihin, joissa lähinnä kökitään häkin vieressä koko päivä.

Mutta vähän kyllä kauhistuttaa tuleva matka. Jotta liikkuvia osia olisi varmasti tarpeeksi, haluaa Poika ehdottomasti lähteä mukaan. Hän varmaan muistelee vieläkin Lahden näyttelypaikan hauskaa leikkihuonetta, vaikka Vantaalla ei tietenkään ole vastaavaa. Matkustusväline on ehdottomasti juna, koska autossa koko matka olisi pelkkää huutoa (sekä kissan että Pojan osalta). Saa nähdä onko junassa myös... Sen lisäksi jänskättää, sopivatko uudet verhot häkkiin. Tarkasti mitatut ja samankokoisista paloista ommellut verhot kun ovat aivan eri kokoiset! Ilmeisesti henkiökunta voisi ommella useamminkin kuin kerran vuodessa. Meillä ei myöskään ole häkkiin sopivaa hiekka-astiaa. Tai olisi häkkiin sopiva, mutta Elmeri ei mahtunut ko. astiaan edes viimeksi pentusarjassa ollessaan.

Kyllähän se vähän vakavaksi vetää.

Lelutyyny

2010-08-23T15:09:00.004+03:00

Pojan pehmoeläinkorista löytyi aikoja sitten hankittu Kong Kickeroo-pötkylä. Se innosti Moyaa silloin kun taloon saapui, mutta innostus hiipui pian. Mutta nyt on kissaneiti saatu useita kertoja kiinni rysän päältä! Tai siis sen pötkylän. Meillä nimittäin nojaillaan, viileesti.

Yritätkö tulla osingolle?

Tää on mun nojailupötkylä, mun!

Hah, siinähän kompensaationuoleskelet, pötkylä on edellen mun!

Ja rauhan palattua, tai siis Elmerin poistuttua, arvon neiti kuukahtaa unilleen. Mutta pötkyläote pitää tiukasti. Joistakin asioista ei luovuta.

Pönttöpää

2010-08-17T08:37:00.003+03:00

Emännällä ja kissalla on tietysti aina paljon yhteistä. Meillä vähäisin näistä ei ainakaan ole viehtymys (höm, riippuvuus) Ben&Jerry's jäätelöihin.

Tietysti Elmeri koittaa tunkea väliin jo jätskinsyöntivaiheessa, vaikka se onkin kiellettyä. Monen yrityksen jälkeen Elmeri antaa periksi ja siirtyy takavasemmalle tarkkailuasemiin. Mutta kun purkki vihdoin kolahtaa pöytään tyhjänä, on Empun vuoro!

Tästä se lähtee, nuuskis-nuuskis:

Kieli ylettäää aika pitkälle...

Ja lopuksi tadaa: Pönttöpää!

Tästä tietysti seuraa purkin juuttuminen päähän ja kissa, joka koittaa kiemurtelevasti peruuttaa purkkia pakoon. Siitä ei saatu kunnon kuvaa johtuen kameran oudosta tärinästä, minkä syyksi pian diagnosoitiin henkilökunnan hekotuskohtaus.

Blogisynttäri!

2010-08-12T21:28:00.004+03:00

Hassunhauskan pörrääjän elikkä Onni-kissaisuuden blogin synttärit pukkaavat kuulemma päälle. Senpä kunniaksi täältä toiset blogikissat (joilla vielä korvantaustat märkinä) toivottavat onnea ja menestystä tosimiehelle, neitisöpöliinille ja kirjureille! :)

Poistopalvelu Elmeri

2010-08-11T12:15:00.004+03:00

Monilla ihmisillä on vaikeuksia hankkiutua eroon turhasta tavarasta. Meilläpä on tarjolla uusi tavaranpoistopalvelu! Periaatteena on, että käyttökelpoinen tavata ajetaan sellaiseen kuntoon, ettei sitä enää halua käyttää. Elmeri ylpeänä esittää:

Jos kyllästyt lompakkoosi:

Jos kyllästyt rullaverhoihisi:

Poistopalvelussa on vielä pienenä haasteena palvelun kohdistaminen juuri niihin turhiin tavaroihin. Eikä esimerkiksi tärkeisiin. Mutta omalla vastuullaan uudet asiakkaat ovat Elmerin puolesta tervetulleita!

Yhteisulkoilu

2010-08-07T18:55:00.005+03:00

Nyt henkilökunta on vihdoin saanut pari kuvaa kaivettua kameran syövereistä ja päästään asiaan.

Meillähän ei ole viety kissoja ulos yhtäaikaa, koska arvelutti, että liikkuvia osia on liian monta. (Eli 2 aikuista ja 3 liikkuvaa osaa. Aikuisia ei lasketa liikkuviksi osiksi, koska ne ovat köntystyneet liikaa.) Mutta pitihän sitä sitten vihdoin kokeilla.

Toisin kuin arvelimme, Pojan viihdyttäminen ei noussut ollenkaan ongelmaksi. Hän oli tohinalla mukana ja viiletti kissan luota toiselle. Viilettämistä tosiaan tarvittiin, koska eiväthän nämä karvakuonot menneet hetkeäkään samaan suuntaan. Mistään yhteisulkoilusta ei voinut puhuakaan, koska Moya hölkötti heti pihan oikeaan reunaan ja Elmeri suuntasi vasemmalla oleviin puskiin.

Vihdoin henkilökunnan oli otettava kovat keinot käyttöön ja kannettava Elmeri Moyan luokse. Pitihän sitä nyt saada dokumentoitua tämä suuri tilaisuus! Muuta toisin kuin eräillä (ja tässä välissä kirjuri jää taas kerran toljottamaan ällistyneenä, miten upeita kuvia nuo ovat), meillä saatiin otettua vähän erilaisia kuvia.

Moya oli ollut pihalla ihan innoissaan ja kiertänyt jo hehtaarin kokoisen pihan toiseen laitaan. Mutta sitten! Mitä TUO täällä tekee??

Se yhteiskuva onnistui sitten lopulta näin hienosti:

Tähän voitte kuvitella äänitehosteeksi matalaa murinaa...

Moya otti jalat alleen ja suuntasi määrätietoisesti kohti ovea. Ihan loukkaantuneena. Hänen ulkoilukäynnilleen tuotiin tuo toinenkin, hmh. Elmeri jäi tapansa mukaan kiertelemään ja haistelemaan, kai se on hänelle normaalia, että siihen hassuun murisijaan törmää välillä ulkonakin.

Kotiovea kohti suunnistettiin hitaaaaasti, mutta onneksi Poika auttoi fleksin kantamisessa. Tietysti piti vähän kikkailla :)

Kesäfiilis jatkuu

2010-08-02T13:03:00.002+03:00

Noniin. Henkilökunta on palannut kesälaitumilta sorvin äärelle ja saanut vähitellen väännettyä helteessä sulaneet aivonsa myös blogitaajuudelle. Meillä ei lomalla tehty mitään. Paitsi maattiin, ja vähän juoksenneltiin ja sitten läähätettiin. Muutaman kerran kissat kokivat järkyttäviä hetkiä, kun henkilökunta poistui kauhean ryminän saattelemana, eikä tullut takaisin ruoka-aikaan. Ruokaa tuli antamaan joku ihan muu tyyppi. Eikä se vienyt edes ulos. Pöh.

Onneksi henkilökunta kuitenkin palasi kotiin parin yön jälkeen. Kissat tekivät maukunallaan hyvin selväksi, mitä mieltä ovat tuollaisesta katoamistempusta.

Helteen pilvisinä hetkinä karvakorvat ovat päässeet ulos. Kaivetaanpa tähän kesäisiä kuvia Moya-neitokaisesta. Moya on reipastunut kovasti, ja syökin nykyään taas sen verran, että vähän pitää katsoa kuinka paljon kuppiin laittaa ruokaa. Jesssss... :)

Kun Moya pääsee ulos, alkaa ensimmäiseksi armoton heinännarskutus:

Heinää pureskellaan tuolta ja täältä. Sitten seuraa tauko. Henkilökunta osaa jo odottaa pian esiintyvää levotonta liikehdintää, joka päättyy hassuihin nykiviin liikkeisiin ja heinäoksuun. Mutta mikäs siinä, maha puhdistuu ja onneksi oksennus tulee aina ulos!

Moya viihtyy erityisesti etupihan metsikössä. Kävelylenkillä on joka kerta ulkoiluttajan kärsivällisyys loppunut ennen kissaa, joka kipittäisi vielä vähän pidemmälle. Kotiinpaluuehdotuksille tarjoillaan tällaista ilmettä:

Seuraavalla kerralla luvassa raportti kissojen yhteisulkoilutuksesta!

Elminaattorin isku vol. x

2010-07-14T13:34:00.009+03:00

Juuh. Palataanpa pari viikkoa ajassa taaksepäin, sillä raportoimatta on jäänyt tempaus, jonka eräs nimeltä mainitsematon kissa suoritti.

Meillä on keittiössä tällainen taso, jossa pidetään mikroaaltouunia:

Realistista on tietysti tarkentaa, että tasolla pidettiin mikroaaltouunia. Kunnes eränä päivänä henkilökunta löysi mikron lattialta tuhannen päreinä.

Ensireaktiosta jäi käteen ainakin tieto siitä, että henkilökunnalla on aikamoisen kiitettävä ärräpää-sanojen valikoima...

Tietenkään emme tiedä, kuka sen mikron oli pudottanut, mutta jostain syystä kaksi syyttävää sormea osoitti heti Elmeriä. Emppu tutki rikospaikkaa ihan pokkana, silmät pyöreinä että mitäs kummaa täällä on tapahtunut?

Moyakin ilmestyi paikalle haistelemaan ja näytti vähän toruvalta (okei, henkilökunnan silmissä ainakin).

Täytyy kuitenkin myöntää, että tuho jäi pienemmäksi, kuin olisi ollut mahdollista. Kissat eivät loukkantuneet, ja työtasoon ja laminaattilattiaan tuli vain pienehköt kolhut. Mikro oli halpa ja jostain syystä nyttemmin korvattu toisella halvalla uunilla.

Meitä ihmetytti pitkään, miten kummassa Elmeri oli saanut pudotetuksi mikron. Se oli tosi painava uuni, jonka kanssa sai tosissaan taistella, mikäli halusi pyyhkiä pölyjä uunin takaa. Sen yhden kerran kuin näin tapahtui :)

Ensimmäinen arvaus oli, että kissa oli tunkenut itsensä seinän ja uunin väliin. Tämä tuntui kuitenkin oudolta, Elmeri ei nimittäin ikinä ole ollut kiinnostunut menemään mikron päälle. Pulma taisi ratketa, kun tutkailimme uutta mikroa. Mikron etujalat ovat aika takana, ja kun ovi on auki, keikahtaa mikro hyvin helposti eteenpäin mikäli ovelle tulee painoa ylhäältä päin. Kai Elmeri sitten oli mennyt tutkimaan uunia ja ottanut tukea tai hypännyt oven päälle. Ja siitä se lähti.

Tarkistapa siis hyvä kissan omistaja mikrosi sijoituspiste! Äläkä jätä mikroa "tuulettumaan" ovi auki, koska ovi voi olla yllättävä vipuvarsi koko kojeen keikauttamiseksi.

Perhosloikka!

2010-07-10T21:58:00.002+03:00

Kesähelteet uuvuttavat, mutta joku sentään on terhakkaana. Esittelemme seuraavassa järkyn amatöörimäistä näin-heilumme-kameran-kanssa-kuvausta ja hienon, ammattimaisen perhosloikan:

Elmeri 1-v.!!

2010-06-28T08:23:00.006+03:00

Elmeri-pelmeri-pikkupeto täyttää tänään yhden vuoden!

Pienenä Emppuliini oli tällainen pampula. Noilla korvilla voisi lähteä vaikka lentoon!

Kuvat Wildtouchilta.

Ja nyt Elmeristä on tullut iso:

Elmeri on meidän lötköpötkö. Häntä voi kannella ja pyöritellä ihan miten päin vain, eikä Emppu pistä yhtään vastaan. Paitsi kynsiä leikatessa, jotain rajaa sentään. Elmeri on melkoisen komeassa kunnossa, mutta onneksi ei enää samanlainen tynnyri kuin vähän aiemmin. Kollin ilme on edelleen hellyyttävän pentumainen. Sopii hyvin yhteen hänen pikkiriikkisen äänensä kanssa :)

Olisiko tuossa ehkä nähtävissä aavistus tulevista kollinposkista?

On ollut mielenkiintoista seurata Elmerin turkin kehittymistä. Aluksi se oli pentupörrön alla vähäkontrastinen ja monin paikoin rusehtava. Rufismi on hävinnyt jopa ällistyttävän paljon, eli ruskeaa väriä on enää pieniä määriä nenänpäässä ja tassuissa. Turkin väri on mielestäni kaunis hopea, kontrastikin mukavasti, vaikka ainahan sitä voisi olla enemmänkin. Turkin laatu taas on hassun epäbengalimainen, eli turkki on ehkä hiukan tavallista pidempi eikä yhtään glitterinen. Elmeri on pörröinen mattakissa Moyaan verrattuna. Mutta on sillä kuulkaas hieno häntä! Pitkä ja paksu, oikeen pantterimainen:

Mutta ulkonäkö sikseen! Elmeri on luonteeltaan hauska tapaus. Aktiivinen/tunkeileva riippuen määrittelijästä, sosiaalinen sylikissa, puhelias mutta ei äänekäs, rohkea ja päättäväinen (erityisesti silloin kun tavoitteena on saada herkkupala ihmisen lautaselta). Elmerin luonteeseen kuuluu tietynlainen hölmöily. Se pungertaa monesti eteenpäin voimalla eikä järjellä, jolloin lopputuloksena on pudonneita esineitä, ahtaassa raossa jumissa miukuva tai kiipeilytolpasta putoava kissa (no hei, jos keskittyy 100% leluhiiren hakemiseen niin kuka jaksaa jalkoihinsa katsoa). Ja kaikkea, todellakin kaikkea, pitää kokeilla. Voiko taulun taakse mahtua? Herääkö ihminen jos laittaa nenän kiinni sen nenään? Mitä tapahtuu jos pyydystää ampiaisen? Mitä on piilossa kaapissa/purkissa/pussissa/repussa/lakanan alla? Saanko raksuja jos juoksen keittiöön ihmisen jalkojen edestä?

Et, mutta ihminen kyllä lentää lattiaan kiitettävällä ryminällä...

Sellainen kissa on Elmeri. Hyvää syntymäpäivää!

Ja lopuksi vielä synttärihaastattelu, mikäli Bloggeri sen suostuu näyttämään. Pyydämme yleisöä huomioimaan, miten ällistyttävää matemaattista lahjakkuutta Elmeri osoittaa. Haastettelijoina emäntä ja Poika :)

Nakertajan uudet iskut

2010-06-22T08:45:00.003+03:00

Meinasin otsikoida tämän tekstin "Nakertajan paluu", mutta oli pakko todeta, että se olisi melkoista tilanteen kaunistelua. Nakertelija ei nimittäin ole missään vaiheessa ollut poissa, ja ei kai silloin voi palatakaan...

Eli juu, Elmeri testailee hampaitaan moniin eri asioihin. Kumma kyllä, mitään oikeasti arvokasta se ei ole vielä tuhonnut, vaan jyystämisvimma kohdistuu edelleen pääsääntöisesti kiipeilytolppiin. Yksi tapa henkilökuntaa kuitenkin vähän ärsyttää ja se on tämä:

Arvatkaa, millaisessa purkissa meillä pakastetaan kissojen lihapalat?

Ja sitten kun purkki tyhjentämisen jälkeen jää tiskipöydälle, niin Nakertaja-Nakuttaja kyllä huomaa tilaisuutensa tulleen! Ihan sama, onko kansi kiinni vai ei, purkissa on vielä sen verran namilihan tuoksua, että se on kai Elmerin mielestä maailman paras saalis. Välillä nakerrus kohdistui aina vain avoimen purkin alaosaan ja sitten kerran kun kohteena olikin kansi, totesi henkilökunta pinnallisen tyynesti että "no, sehän tasoittaa tilannetta".

Tunnetusti kissoilla on tapana kouluttaa henkilökuntaansa ja täytyy myöntää, että vähitellen nämäkin pahkapäät ovat oppineet huuhtelemaan purkin ja laittamaan sen heti tiskikoneeseen.

Elmeri ei saa kiitosta purkintuhoamisoperaatioistaan, mutta silloin voi mennä vaikka maton alle piiloon.

Ole nyt sitten tälle vihainen...

Sylikissan paluu

2010-06-16T17:24:00.010+03:00

Nyt tulee kyllä tahattomasti matkittua, mutta paluu-aihe on ajankohtainen täälläkin. Paitsi että tämä blogi yrittää palata elävien kirjoihin (juu on vähän laiskottanut), niin meillä kissatkin tekevät paluuta vanhoihin tapoihinsa. Tai no Moyan tapauksessa vanhoihin, Elmerin kohdalla lähinnä vahvistetaan olemassa olevia tapoja.

Elmeristä lisää myöhemmin, sillä nyt pääosaan nostetaan Rouva Kissa, joka harmillisesti tuppaa jäämään jalkoihin täällä blogissa. Pikku-E vaan tohottaa niin paljon, että on laiskalle kirjoittajalle helppo jutun kohde...

Moyahan on elänyt elämänsä järkytysvuotta sen myötä, kun Elmeri tuli taloon. Surkeata kyllä, Moya on luopunut monista vanhoista ihanista tavoistaan ja luikkinut nurkkia pitkin, ettei vaan osuisi Elmerin tielle. Moya ei suunnilleen ekaan puoleen vuoteen oikein tullut syliini (miehen syliin kyllä, mutta hän onkin Moya Oma Ihminen), ei leikkinyt, ei edes maukunut entiseen malliin. Moyalla on tosi kova ääni ja ennen hänellä oli tapana tervehtiä kotiin palaavaa henkilökuntaa, pyytää ruokaa (no öh, vaatia ruokaa) ja jutella muuten vain. Mutta Elmerin tulon jälkeen Moijeliini on ollut hiljaista tyttöä :(

Vaan nyt on päivä alkanut paistaa ja vähitellen on tapahtunut edistystä! Uskaltaisin sanoa, että viime aikoina jo ihan selkeästi. Moya maukuu entiseen malliin, jos Elmeri ei ole samassa huoneessa. Kissaneiti myös leikkii, jos Elmeri ei ole samassa huoneessa. Mutta se mitä se tekee, vaikka Elmeri olisi samassa huoneessa on tämä:

Moya kävelee sohvalla lösöttävän henkilökunnan jalkoihin, tekee pientä tarpomisliikettä ja märisee vaativasti. Henkilökunta valpastuu, asettaa jalkansa sievästi vierekkäin ja viittaa kissalle*. Moya hyppää syliin, hakee vähän asentoa ja köpsähtää sitten puoliksi selälleen syliin ja alkaa tarpoa kainaloa. Tässä vaiheessa henkilökunta on kiitollinen, jos päällä on paksu paita (toim. huom. kuvassa näin ei ole). Kissa käynnistää kehruukoneensa ja rutina kuuluu asunnon joka huoneeseen, sen verran on ääntä tuon kissan kehräämisellä. Tätä jatketaan niin kauan kuin kissa haluaa, ja henkiökunta nautiskelee kiitollisena sylissä vauvan lailla köllöttävästä kissasta.

Ja nyt seuraa se huippukohta: Yllä mainittu käyttäytyminen ulottuu nykyään myös minuun! Moya on ilmeisesti viimeinkin toipumassa Elmerin tulon aiheuttamasta loukkaantumisesta. Neiti nimittäin huomasi selvästi, kuka otti sen ärsyttävän rääpäleen suojiinsa.

Kiitos Moya, sinä olet valtavan hieno kissa :)

* Isäntä opetti Moyalle pentuna raa'an lihan avulla käskyjä, tai kissan tapauksessa lähinnä kai pyyntöjä. Moya on sen verran ehdollistunut, että noudattaa vieläkin ainakin näitä:
- tule syliin=normaali tulepa tänne viittaus ja nopea taputus polveen
- tule tänne=napakka pyyntö "Moya, tule tänne tule!" ja taputus reiteen, tätä käytetään varsinkin ulkona.

Parvekeulkoilua

2010-05-30T12:45:00.005+03:00

Hellesäät menivät ja ulkoilutahti on vähän hidastunut. Moya ei kinua ulos ollenkaan, ilmeisesti nyt on taas Liian Kylmä. Elmeri maukuilee edelleen pihalle ja sateettomina päivinä on päässytkin ulos.

Korvikkeeksi molemmat viihtyvät loistavasti parvekkeella. Kissapalstoilla pohditaan aina kovasti parvekkeen verkottamista. Meillä helppo ratkaisu ovat parvekelasit, jotka olivat paikoillaan jo kun muutimme tähän asuntoon. Lasit ovat jämäkät ja kestävät hyvin lintuihin tai öttiäisiin kohdistuvat metsästysyritykset:

Harmillinen puoli on, että laseja ei koskaan voi pitää auki. Moya luultavasti osaa jo varoa pudotusta, mutta Elmeri ei todellakaan. Kissapösilö on jo tömähtänyt pariin otteeseen pää edellä lasiin, kun on päättäväisesti ajatellut metsästää ohikiitävät pääskyset... Kesähelteillä lasiseinäinen parveke harmittaa, mutta Suomen sääoloissa tämä ajanjakso jää kuitenkin aika lyhyeksi. Ihan toimiva ratkaisu siis! Kissat eivät vielä ole tajunneet, että tunkemalla tassua ja päätä lasin ja seinän väliin, lasi saattaisi liukua sivuun. Todennäköisyys tähän tuntuu kuitenkin pieneltä, sillä lasit ovat vanhat ja kiskot luistavat huonosti. Parvekkeella on kissojen iloksi pari kapeaa pöytää, joilta voi tarkkailla maailman menoa ja Catmaxin tieltä pois viety kiipelypuu, jonka ylätasolla erityisesti Moya tykkää loikoilla. No välillä sitten otetaan vähän ottelua siitä, kuka siellä tolpassa tällä kertaa saa olla:

Ja tietysti parvekkeella on henkilökunnan ja kissojen iloksi myös kukkasia. Ällistyttävää kyllä, yksikään ruukku ei ole vielä "vahingossa" pudonnut pöydältä, multa on pysynyt ruukuissa eikä kukkiakaan ole raadeltu irti. Moyalle nämä ovat jo niin vanha juttu, ettei se jaksa kukista innostua. Elmeri tekee tuttavuutta, mutta tosiaan ihan harmittomasti. Tähän saakka ainakin...

Oletus siis on, että jolleivat kukat selviä kesästä, koituvat niiden kohtaloksi tänäkin vuonna ensisijaisesti kirvat tai kastelun unohtaminen ja vasta toissijaisesti meidän kiltit kissat :)

Kesäfiilistelyä

2010-05-21T21:18:00.007+03:00

Meillä on oltu ihan rauhakseltaan nyt, kun kesä päätti tulla etukäteisvierailulle. Perheen ihmisjäsenet hengailevat pihalla ja mönkivät hikisinä sisätiloissa, ja kissakaverit tekevät oikeastaan ihan samoja juttuja.

Molemmat kissat ovat reipastuneet ulkona liikkumisen suhteen. Moya on viimein päässyt eroon turhasta jännäyksestä. En tiedä mikä naksahti kissan päässä, sillä edellisvuosina se on ollut oikea viidakkokissa, vetänyt isoja lenkkejä metsässä ja aina parkumassa ulos. Mutta tänä keväänä, ei. Ilmeisesti Elmerin tulosta johtunut järkytys on yltänyt tällekin elämänalueelle, ulkoilu on ollut pelottavaa. Ensin paetaan valjaita, sitten parutaan sylissä, seuraavaksi kärvistellään hetki pihalla ja juostaan lopulta ihan itse kotiovelle... Mutta nyt lämpimällä Moya on rentoutunut ja viimeksi ulkoilu sujui jo tosi hyvin. Mentiin jo aika pitkälle metsään ja tarkkailtiin Poikaa ihan kiltisti leikkipaikan vieressä puskan alla.

Ja Elmeri taas... Mennä töhöttää tyylinsä mukaan :) Elmerin lempipuuhaa on öttiäisten metsästäminen nurmikolta, metsä ei niin kiinnosta. Henkilökunta odottaa vähän jännityksellä, kuinka kauan naapurit jaksavat katsella takapihalla ja lasten leikkipaikan läheisyydessä tapahtuvaa kissan ulkoilutusta. Tietenkään Elmerin ei anneta menä hiekkalaatikolle, eikä edes tehdä pissaa nurmikolle, sitäkin se nimittäin jo yritti. Mutta joillekin pelkkä eläimen läsnäolo pihalla voi olla liikaa. Erityisesti kun talon järjestyssäännöt kieltävät elänten ulkoiluttamisen piha-alueella. Tosin nämä säännöt ovat vuodelta 1969 eikä niitä monilta osin enää noudateta (vai luovuttaako joku avaimensa luotetulle miehellä joka kerta lähtiessään yli kahden päivän matkalle ja kertoo talohallitukselle kuka tämä luotettu henkilö on?). Toivomme kovin, että myös kaikkien eläinten ulkoiluttamisen kieltävä pykälä on vanhentunut...

Tässä tyylinäyte valppaasta löhöilystä. Pensaan varjo kiinnostaa, kun helteessä ei jakseta touhottaa, mutta pitää silti vähän pitää silmällä lintuja/öttiäisiä/autoja/ohikulkijoita...

Digipokkari ei ihan pysy kissan vauhdissa :)

LURPS! (Mitähän se söi...?)

Takaisin asiaan, Elmeri on oppinut myös kinuamaan ulos. Sitä Moya ei viime vuodesta poiketen harrasta yhtään. Elmeri onneksi käyttää tässäkin asiassa hyväkseen omia menetelmiään: miukuu ja hyppii. Ja sanon onneksi, koska tuon kollin miukuminen on edelleen pikkiriikkistä ininää. Ja hyppiminen oven kahvaan loppuu, kun sisäoven laittaa kiinni.

Henkilökunnan taholta Elmerin uloskinuaminen on siis suorastaan häpeällisen helppoa ohittaa. Laitahan vähän yritystä kehiin, kissa!

Nakertelija

2010-05-04T15:32:00.003+03:00

Ollaankohan me vahingossa saatu lemmikiksi jyrsijä kissan sijasta?

Miksi kissalla on niin kauhea tarve pureskella? Kaikki kova kelpaa, mistä vaan hampailla voi edes teoriassa saada otteen: kepit, pöydän reunat, oven kulma, keinuheppa, kiipeilytolppa tietysti... Kasveja ja muovipusseja tuo sapelihammastiikeli haluaisi myös nakertaa, erityisessä suosiossa ovat karkkipussit. Jos siis omiin ruokapusseihin ei pääse käsiksi.

Voittaako taistelun Elmeri vai Catmax?

Kaverit

2010-05-02T12:36:00.002+03:00

Moyan ja Elmerin yhteiselo muuttuu kokoajan sujuvammaksi, pikkuaskelin ja vähitellen. Moya on jo reippaampi, eikä heti alistu juniorin jyrättäväksi kuten aiemmin. Kissat ravittavat joka päivä ympäri kämppää, ja välillä leikkialoitteen tekee Moyakin. Moya osaa myös ilmoittaa kovalla marmatuksella ja murinalla, kun leikki alkaa riittää. Fyysisesti se kohtelee Elmeriä varovaisesti edelleen, vaikka Elmeri on jo kooltaan paljon isompi. Iltaraksut syödään jo yhtäaikaa samassa huoneessa, tosin henkilökunta rientää pelastamaan Moyan kupin Elmerin tyhjennettyä omansa. Moya ei juuri puolusta ruokaansa kun vastaan puskee harmaa goljatti raksun kiilto silmissään...

Moya myös tulee syliin aiempaa aktiivisemmin, maukuu yömaukujaan ("Minä Löysin Nartsan") ja osallistuu aktiivisemmin kodin touhuihin. Melkein jo siis kuin ennen vanhaan, ainakin välillä! Henkilökunta on tosi tyytyväinen ja iloinen siitä :)

Elmeri käy päivittäin nuolemassa kaverinsa päätä ja Moya sietää sitä, joskus pidempään ja joskus ei niin pitkään...

"Putsaan sun korvan..."

"Putsaan sun kaulan..."

"Kuules rötkö, mä litistyn tänne alle!"

Grr, mätkismätkis!!

Riivilöintiä

2010-04-28T12:34:00.002+03:00

Meillä alkaa kai olla kevättä rinnassa kissoilla. Moya ottaa sen tyylinsä mukaan asiallisesti, eli käyttäytyy vain innokkaammin ja sosiaalisemmin kuin yleensä. Ja keskittää jäynäenergiansa juuri siten kuin henkilökunta on sen suunnitellut. Tässä Pojan askartelema pääsiäisruoho ja onnellinen kissa:

Ja sitten, puuuuh, Elmeri. Tuolla juniorilla kevätinnostus purkautuu paitsi kukkia järsimällä, joka paikkaan hyppelemällä ja totaalisella yltiösosiaalisuudella, myös näin:

Just. Ihaile vaan siinä tassujes jälkeä. Ihmiset ei nyt oikein tykkää.

Viihdykettä kissoille

2010-04-25T13:06:00.012+03:00

Noniin, tekniikka pelaa viimein ja päästään asiaan!

Se nyt sitten tuli meillekin, kun kerran kaikilla muillakin on. Eräänä päivänä henkilökunta kantoi kotiin ei vain yhtä, vaan peräti kolme laatikkoa. Tapahtuman aikaansaama hyörinä ja pyörinä perheen alle metrin mittaisten keskuudessa oli omaa luokkaansa.

Poika sai saksia auki laatikkojen narut ja Elmeri tuli heti auttamaan niiden lopullisessa irroittamisessa. Moya toimi työnjohtajana. Sitten kaiveltiin esille uudenkarheita vanerista ja huovasta taiteiltuja osia. Sehän se siis on, Catmax-kiipeilytolppa karvaisille perheenjäsenille. Kissaelämää eletään meillä näköjään taloudellisesti periaatteella "kun kerran menee niin menköön kunnolla"...

Jotenkin kissat vaan heti tiesivät mitä niillä kuuluu tehdä:

Kuten aina kun jotain pitää koota, äimisteli henkilökuntakin hetken tolppien ja pesien kanssa. Ohjeet olivat kuitenkin yksikertaiset, eikä ikea-tyylistä huonekalujen "kokoamis"kokemusta tarvinnut kärsiä. Sormi meinasi mennä suuhun vain siinä vaiheessa, kun ohje tyynesti ilmoitti tolppien välisen liitoksen olevan tarkoituksella jäykkä. No kyllä hemmetti olikin! Mutta painovoimaa ja raakaa voimaa apuna käyttäen tämänkin tilanne selvitettiin, yksin se tosin ei olisi onnistunut.

Sitten vaan pesät puuhun ja se oli siinä!

Moya lähti ekana tutkimaan outoa ilmestystä. Rutiininomaisesti neiti selvitti sopivan reitin ja patsastelikin pian pilvilinnassa. Elmerille taas haaste oli isompi.

Miten toi on päässyt tuonne, miten??

Mä haluan kans!

Näin, katsokaas, mä pääsin! (toim.huom. se kyllä kesti aika kauan ja vaati huomattavasti useamman yrityksen kuin nämä kuvat antavat ymmärtää...)

Uusi tolppa sai aikaan kovasti ihmettelyä, pyörimistä ja haistelua. Moya otti tolpan coolisti, hyppeli ympäriinsä ja tarkasti kokonaisuuden. Elmeri taas käkätteli, kiehnäsi ja kurkotteli Moyan suuntaan, mutta ei oikein tajunnut miten pilvilinnaan pääsisi. Tulivatpa taas hyvin esille kissojen luonne-erot :)

Henkilökunta sai monta kertaa hyvät naurut, kun Elmeri viimein selvitti tiensä pilvilinnaan. Paksukainen nimittäin ei tyylinsä mukaan loikkaa perille kerralla, vaan himmailee hitaasti (joku sanoisi harkiten, mutta ei siinä kyllä kovin paljon harkintaa ole...) eli juuttui mennessä ja erityisesti poistullessaan pilvilinnan "välitasolle". Siinä oli sitten iso möykky pienesti piipittävää kissaa ihan jumissa!

Siis kaverit, epäilikö joku mun taitoja?

No, nyttemmin Elmeri sukeltelee pilvilinnaan jo lähes Moyan veroisesti. Pari päivää tolppa oli alkuinnostuksen jälkeen boikotissa, varmaan voimakkaan puun ja liiman hajun vuoksi. Viime päivinä sitä on jo käytetty aktiivisesti ja molemmat kissat ovat huomanneet, miten hyvä laiskanlinnasta on päivystää ohikulkijoita ja miten hauskaa on keikkua pilvilinnassa tai läheisellä seinätasolla.

Niin, se seinätaso. Se on nyt vähän ongelma, koska sehän oli Moyan oma paikka, mutta nyt Elmerikin pääsee sinne. Henkilökunta on hieman huolissaan stressaantuuko Moya taas, kun ei pääse mihinkään Elmerin ulottumattomiin. Ja tämän lisäksi Catmaxin tummanharmaa pinta ja seinätason ruskean kukertava väritys sotivat kovasti henkilökunnan esteettisiä käsityksiä vastaan. Toisaalta molemmat kissat nauttivat yläilmoissa loikkimisesta, eli ei tuota viitsisi poiskaan repiä.

Miten käy? Palaamme asiaan, mikäli jotain saadaan aikaiseksi.

Melkein kartalla

2010-04-20T09:28:00.001+03:00

Kriittisiä valokuvia on jäänyt jumiin kameran uumeniin, joten päivitämme kuulumisia Uudesta Hankinnasta, kunhan tekniikka pelaa! Niin, ja se hankinta ei sitten ole kissa (valitettavasti...). Se on tavara. Iso.

:)

Postia kissoille

2010-04-12T11:55:00.003+03:00

Kerrankin meillä oltiin kotona oikeaan aikaan! Zooplus-tilaus saapui viime perjantaina, hyvässä vaiheessa koska kissanruokapusseja oli jäljelä 2kpl. Toimitukseen meni vain viikko, vaikka välissä oli pääsiäinenkin. Tällä kertaa kokeilussa oli zooplus.fi aiemmin käytetyn zooplus.com:n sijasta. Ruokavalikoimamme löytyi hyvin myös fi:n puolelta, eikä toiminnassa ollut muutenkaan merkittäviä eroja. Jatkossa siis käytämme varmaan sitä, kummassa sattuu olemaan paremmat tarjoukset.

Moya tuli heti tutkimaan itse asiaa, eli laatikon sisältöä. Elmeri sen sijaan keskittyi metsästykseen, kohteena mikäs muukaan kuin kiinnityshihnat.

Koska ruokatoimitus on periaatteessa tylsä aihe (paitsi kissojen mielestä), ympätään tähän samaan viestiin myös edellisen Zooplus-toimituksen huippukohdat. Nämä jäivät aiemmin raportoimatta jostain henkilökuntateknisestä syystä. Mitäs laatikosta nimittäin paljastuikaan! Kickeroo-lelu :) Moya otti kerrankin ohjat käsiinsä ja näytti pienemmälleen (no, nuoremmalleen) miten oikeaoppinen pötkylän tappaminen suoritetaan.

Mitä nyt tapahtuu?

Mä kokeilen myös, koska tuo näyttää hauskalta.

Grrrrr!

Kuulehan kaveri. Täällä vallitsee tietty laki ja järjestys sen suhteen, tullaanko toiselta ottamaan Tärkeitä Leluja kesken kaiken.

Tästä saat!

Laiskimus Maximus!

2010-04-09T13:43:00.002+03:00

Siis anteeksi, mutta kuinka laiska kissa oikein voi olla? Tää syö maaten. Ei tarvitse ihmetellä jos maha kasvaa... On se vaan uskottava, että Elmeri on aikaa sitten kasvanut ohi siitä pentuvaiheesta, jolloin sai syödä niin paljon kuin jaksaa.

Pihalla taas

2010-04-06T14:33:00.001+03:00

Aurinkoinen sää ennen pääsiäistä houkutteli meidät taas ulos. Moyan kanssa jatkui sama häntä-koipien-välissä-meininki kuin aiemminkin. Henkilökunta uskoo nyt suosiolla, että neiti-kissalle sopiva ulkoilusää ei ole vielä. Odotetaan suosiolla lämpöä ja ruohoa maahan.

Elmerin ulkoilu sen sijaan sujuu hienosti. Valjastelu aiheuttaa välillä kummallisia tasapainohäiriöitä (lue: kissa kaatuu maahan ilman syytä), mutta muuten meni hienosti. Ensin piti vähän tankata turvaa sylissä:

Mutta pian oli asfalttiprinssi vauhdissa! Talomme takapiha on pienten ulkoilijoiden paratiisi ruohokenttineen ja etupihan parkkipaikan takana on metsää, mutta aurinko oli lämmittänyt talon vierustaa niin mukavasti, että seikkailumme kohdistui lähinnä näihin urbaaneihin maisemiin.

Välillä kokeiltiin ruohoa, mutta...

Peppu jäätyy!

Riiviöintiä

2010-04-03T13:55:00.006+03:00

Puolet henkilökunnasta kävi viettämässä laatuaikaa Amsterdamissa viikon verran ja toinen puoli sai päälleen sekä lapsenhoidon että kissainhoidon koko värikkäässä kokonaisuudessaan. Tiedossa oli siis vähemmän leikitystä ja kissa-aikaa karvaisille perheenjäsenille. Moya selvisi haasteesta kunnialla, arvokas leidi kun on. Elmeri taas, no, ei.

Mm. tämä näky oli eräänä päivänä odottamassa kotiinpalaavaa isäntää. Elmerin mielestä luomuleipä on kai tosi hyvää, tai sitten tosi vaarallinen vihollinen. Joka tapauksessa se oli pitänyt suolistaa keittiön matolle. Viikon aikana Elmeri oli pelmeröinyt myös puurokattilan kanssa, eli vetänyt puolikkaan kattilallisen naamaansa. Vähän kyllä epäilen tuon puuromäärän olevan urbaanilegendaa, mutta kuulemma Poika-parka oli jäänyt ilman iltapuuroaan sinä iltana. Elmeriini oli näiden lisäksi toki myös kunnostautunut tavalliseen tapaan esim. kakkimalla hiekkiksen seinälle, pudottamalla erinäisiä esineitä pöydiltä, nakertamalla ruukkukasveja ja kattilankahvoja ja täppäilemällä tauluja jne. Tämä on herran "emmä-mitään-tehny (ja vaikka olisinkin tehnyt niin en myönnä!)" -ilme:

Tämän lisäksi Elmerillä on uusi erikoisuus, jossa jakkaran päällä oleva kaiutin toimitetaan lattialle kiitettävän jymähdyksen kera. Tätä on myös kotiinpalannut osa henkilökunnasta päässyt todistamaan. Näin se lähtee:

Tuolla reunan takana viuhuu jotain jännää!

Nyt mä saan sen!

Ja kun reilut 5 kiloa kissaa tunkee häntänsä perässä kaiuttimen ja seinän väliin, niin lähteehän se. Lattialle vaan TÖMPS!

Talviulkoilu- ja valjastesti

2010-03-17T17:49:00.006+02:00

Blogeja lukemalla saa paljon vaikutteita, joten meille kotiutui tässä talven mittaan erikoismitoituksella tilatut Vänttiset. Kaulalenkki on kokoa L ja mahalenkki kokoa M, kuulemma tämä voisi olla bengalille sopiva mitoitus. Valjaat tulivat listahinnalla postilla kotiin, eli Arja's artin palveluun olemme erinomaisen tyytyväisiä.

Ja täytyy myöntää, että valjaat vaikuttavat todella hyviltä. Ja kauniin linjakkaatkin ne ovat verrattuna moniin muihin valjaisiin. Testikokeilu suoritettiin kotosalla. Moya, kesäulkoiluun tottunut konkari, ei oikein edes tajunnut että nyt on valjaat päällä, vaikka tappelee yleensä kiitettävällä voimalla valjasoperaatiota vastaan. Elmeri sai valjaat päälleen ekaa kertaa ja kiemurteli vähän enemmän.

Meillä ei ole ulkoiltu talvisin, koska Moya on tavannut jähmettyä väriseväksi mytyksi jo +5 lämpötilassa. Nyt kuitenkin auringon lämmittämä takapiha houkutti sen verran, että päätimme kokeilla talviulkoilua. Kerta oli siis ensimmäinen molemmille!

Ensin Moya. Ulospääsy oli vähintäänkin jännää, voisi sanoa että jopa pelottavaa:

Häntä pysyi koipien välissä niin tiiviisti, että armahdimme neitokaista nopeasti ja Moya-arkajalka pääsi takaisin kotiin lämmittelemään.

Sitten vuoronvaihto ja Elmeri pihalle. Tätä edelsi pieni paini, ennenkuin valjaat saatiin päälle. Sitten seurasi kissan kantaminen ulos. Kyllähän sinne rappukäytävään mielellään livahdetaan silloin kun ei saisi, mutta kun saisi niin laitetaan nelipistejarrutus päälle. Tietysti.

Elmeri oli ihan täysin ja totaalisen ihmeissään. Aluksi piti vähän pörhistellä:

Mutta pian Elmeri tassutteli hangessa kuin vanha tekijä. Tässäkin näkyvät kissojen luonne-erot, eli Elmeri ei hienostele vaan uteliaisuus voittaa aina olosuhteet. Moya taas tarkkailee tilannetta ja toimii vasta sitten, jos toimii. Ulkoilureissu jäi lyhyeksi Elmerilläkin, sillä kun takaoven ympäristö oli tutkittu, taisi tähänkin kissaan iskeä vilu.

Pieni ulkoiluttaja oli innokas, mutta ei aina ihan tilanteen tasalla :) Tosin pitäähän tätä nyt treenata pienestä pitäen. Talvi onkin hyvää reeniaikaa, koska kylmyyden, pienen lumivallien väliin jäävän tilan ja virikkeiden puutteen takia kissa todennäköisesti ei säntää vauhdilla tiehensä...

Doom-kissat

2010-03-05T12:59:00.003+02:00

Onko muille kissanomistajille tuttua nähdä rakkaan kisuliininsa naamalla ilme, jota voisi kuvailla vähintäänkin termeillä kriittinen, arvosteleva, kypsynyt, jopa suorastaan pahansuopa? Tässä muutama laukaus meidän maailmanloppua ennustavista ilmeistä:

Eihän kissoilla tietystikään mitään pahuuksia ole mielessään, mutta silti ihmisnäkökulmasta joskus alkaa pohtia, että mitähän tuo katti nyt ajattelee. Miksi meidän kiltillä pallerolla on tuollainen ilme? Meidän sylikissalla, kehryykonesöpöliinillä, joka ei tiedä maailman pahuudesta mitään.

Eikä se ainakaan koskaan suunnittele mitään kenenkään pään menoksi ...eihän?

Viidakkokissa

2010-02-27T13:18:00.008+02:00

Hei vaan kaikki kissakaverit ja niiden ihmiset! Täällä olemme me, Elmeri Suuri Viidakkokissa ja Taustalla Irvistävä Tiikeri:

Metsästän ja puren kualiaaksi kaikki vastustajat! Näin, kuale viidakkopalmu, GRRRRR.

Mitä mitä, tästähän tulee jotain karvoja suuhun!

Hyi yök!!!!! Täällä huijataan kissoja jollain tekopalmulla!
Me ei aleta.

Laiskamatoja

2010-02-26T10:19:00.006+02:00

Laiskimus maximus -oireyhtymän nimellä tunnettu yleinen velttous ja laiskuus on iskenyt henkilökuntaan ja blogin päivittäminen on siinä samalla vähän jäänyt. Meidän perheessä ilmiö on ulottunut myös kissoihin.

Moya vetää sikeitä päivät pitkät ja kömpii esille vain ruoka-aikaan. Välillä jaksetaan päivystää jääkaapilla, mutta sekin tapahtuu ilman suurempia äänitehosteita.

Elmeri osallistuu ja leikkii aktiivisemmin, mutta on hänkin omaksunut osansa vallitsevasta olotilasta. Kissa menee nimittäin virransäästötilaan aina kun mahdollista. Se ilmenee välittömänä heittäytymisenä kylkimakuuasentoon aina, kun jotain pitää odottaa. Tässä esimerkki:

Moya odottaa sapuskaa kissamaisen arvokkaasti istumalla, Elmeri röhnöttää kyljellään vieressä. Tämä näkymä on valtavan tavallinen, suorastaan kummankin kissan oletusarvoasento. Moya istuu siveästi tai kököttää kissa-asennossa ja Elmeri tömähtää makuuksilleen heti kun voi.

Kai sitä pitää levätä silloin kun voi, kun on muuten niin rankkaa. Tässä olisi henkilökunnalla oppimisen paikka.

RIP Kissi

2010-02-05T13:32:00.008+02:00

Elämäni kissamaailmassa alkoi noin 16 (vai 17, 18? en muista enää tarkalleen) vuotta sitten. Me lapset manguimme vuosikausia lemmikkiä ja bongailimme "annetaan kissanpentuja"-ilmoituksia lehdestä. Eräänä lumisena päivänä perheen äiti antoi periksi ja soitti ilmoituksen numeroon. Kohtalon sormi oli mukana alusta saakka, sillä pentue sijaitsi naapuritalossa. Sieltä sitten silmät pyöreinä valittiin söpö, harmaaraidallinen, valkopaitainen ja -tassuinen maatiaispoika. Äiti kantoi sen kotiin takkinsa alla.

Kissan nimeä mietittiin niin kauan, että puhekielinen Kissi jäi lopulta sen oikeaksi nimeksi. Ei muutakaan keksitty, paitsi tuhat ja yksi lempinimeä tietysti :) Kissi oli hauska pentu, hirveä ravittamaan ympäri kämppää ja testasi kiipeilytaitojaan verhoissa. Sylikissa Kissi ei ollut, mitä nyt joskus hairahtui hyppäämään syliin. Silloin ei ihminen voinut liikahtaakaan, ettei kissa vain karannut heti pois.

Kissi oli naapurustomme suuri saalistaja ja reviirinherra. Kissi tottui vanhanaikaiseen ulkoiluun eli juoksi laittomasti vapaana. Talutushihnaa kokeiltiin, mutta se sai aikaan paniikkijähmettymisen. Kissi siis kantoi saalista oven eteen, hiiriä ja lintuja. Naapurit ihastelivat tai vihasivat, ymmärrettävästi...

Kissi jäi lapsuudenkotiini asumaan kun muutin itse pois. Kissaherrasta kehittyi valtavankokoinen kolli, välillä jopa todellinen läskipontso kun tottui saamaan kermaa ruokajuomaksi. Vanhaksi tultuaan pullero alkoi hidastumaan, mutta välttyi pahoilta sairasteluilta ja ulkoili vielä tänä talvenakin muutaman kerran.

Mutta vanhuus iski vähitellen. Kissaherran kuulo heikkeni ja hän alkoi laihtumaan. Ensin se teki hyvää, Kissi hyppi ketterämmin ja liikkui virkeämmin. Vähitellen tahti hidastui ja lopulta ruoka ei maistunut enää ollenkaan. Kissa mourusi jatkuvasti, ikävää tai kipuja, sitä emme tiedä. Perjantaina hänet vietiin elukkalääkäriin tarkistettavaksi. Kaikki taisivat tietää, että se oli Kissi-herran viimeinen reissu, ja näinhän siinä kävi.

Kissasta luopuminen on aina raskasta, mutta pitää vaan ajatella että onneksi Kissi eli hyvin pitkän ja hyvän elämän. RIP Kissi, meidän ihana pulleropallero!

Elmeri pelmeröi

2010-02-04T14:03:00.009+02:00

Olipa kerran pikkuinen hopeatäplikäs kissa. Tällä kissalla oli monia aivoituksia. Monet niistä liittyvät logiikkaan, jolla toimivat myös pienet lapset: Teen näin, koska voin!

Se yksi hopeatäplä toteuttaa tätä elämänfilosofiaa ihailtavan määrätietoisesti. Ihmisoliot eivät ennen tienneetkään, mitä kaikkea voi kokeilla ja testata. Yhä uudelleen...

"Ovissa on hassuja pisteitä, ne voi olla vaikka kärpäsiä, hyppäänpä täppäilemään niitä! Uudestaan!" (Nyt se hullu kissa hyppii ovenkahvojen ruuveihin, öö, kymmenen kertaa putkeen. Nyt se vaihtoi valokatkaisijaan.)

"Tuolla liikkuu jotain, hyökkään ja tapan!" (Antaisitko mun pedata tän sängyn?)

"Hahaa, hiekassa möyrii saalis, täppään sen!" (Antaisitko mun siivota tän kissanhiekan?)

"Tuolla on jotain mielenkiintoista!" (Älä puske siitä läpi, se kirjapino/korurasia/astiapino/paperikasa putoaa lattialle!!)

"Tuolla on jotain mielenkiintoista!" (Jähmety! Ja odota että kissa on rynnännyt ohi, muuten kamppaat itsesi siihen.)

"Tuolla on jotain mielenkiintoista" (Pysy Elmeri ihan paikallasi ettet putoa sieltä oven päältä, mä tulen pelastamaan sut...)

"Tuolla on jotain mielenkiintoista!" (Onko lapsen pottaa pakko työnnellä ympäriinsä?)

"Tuolla on jotain mielenkiintoista!" *tumps* (Voi jösses taas se kissa jysähti jostain alas...)

Ja niin edespäin. Me olemme ottaneet käyttöön uuden verbin, pelmeröidä. Kun jossain rysähtää, niin Poikakin toteaa vaan että "Elmeli pelmelöi". Ja pelmeröihän se. Lautasen kappaleita on siivottu usein ja esineet sinkoilevat ympäriinsä kun nassikka ottaa ravia. Jos juuston jättää pöydälle, se on hetkessä täynnä pieniä hampaanjälkiä. Ja itsensä kissa voi tunkea kaikkialle, kaappeihin ja hyllyille, koreihin ja kasseihin, laatikoihin ja vaatteiden sisään. Ja sitten käytetään kynsiä, että saa vedettyä itsensä pois ahdingosta.

Meillä on naarmu- ja riekalekone. Mutta se saa paljon anteeksi koska se on myös ultimaattisöpöys-kehruu-kone :)

Kuhinakahinaa

2010-02-01T10:21:00.007+02:00

On jo pitkän aikaa pitänyt kirjoittaa jotain kissojemme yhteiselosta. Lyhyesti: se sujuu, mutta ei kitkattomasti. Elmeri on luonteeltaan ihan käsittämättömän aktiivinen pöhköpää, Moya taas rauhallisempi tarkkailija, jonka luonne on kummallinen yhdistelmä itsetietoisuutta ja huonoa itsetuntoa. No tästähän ei synny ihan tasapainoinen suhde.

Aluksi ajattelimme, että annetaan kissojen setviä suhteensa omassa rauhassaan. Vähitellen asetelma alkoi kieroutua kuitenkin liikaa. Elmeri puskee aina ekana ruokakupille ja siirtyy ruokansa hotkaistuaan Moyan kupille. Moya ei pistä vastaan yhtään, vaan tassuttelee läheisen tuolin alle luimistelemaan. Jos Moya on sylissä, tunkee Elmeri samaan syliin. Kun Moya on vessassa, Elmeri vaanii ulkopuolella ja tekee mallikelpoisen kissaloikan suoraan Moya-paran niskaan, kun tämä tulee ulos vessakopista. Takaa-ajoleikkejä leikitään, mutta lähes aina Elmeri on se takaa-ajaja. Ihmisen silmiin näyttää, että Elmeri kyllä haluaisi ystävystyä isomman kissan kanssa, mutta Moya ei siedä yhtään nuoluyrityksiä ja kyljessä kiehnäämistä. Tosin kaiken yllä mainitun valossa ei mikään ihme :-/

Yksi yrittää rauhassa lepäillä omalla paikallaan, mutta toinen tulee ja haukkaa päästä!

Vähitellen alkoi vaikuttaa jopa siltä, että Moya-parka on ihan masentunut. Se nakotti aina jossain sivummalla ja antoi pennun temmeltää ja viedä kaiken huomion. Minun syliini ruskea kaunotar ei tullut oikeastaan ollenkaan, koska minä olen Elmerin oma ihminen. Tällainen masistelu vetää tietysti koko henkilökunnan mielen ihan matalaksi.

Joten käyttöön otettiin uusi laki. Kissat ruokitaan eri huoneissa, toiseenkin vessaan vaihdettiin savihiekka (siinä aiemmin ollutta Öko plussaa molemmat vieroksuivat) ja Moya huomioidaan aina ensimmäisenä. Koska tottakai meillä puhutaan kissoille ja tervehditään niitä kuten muitakin perheenjäseniä... Eli ensin kehut ja höpötykset Moyalle, sitten vasta Elmerille.

Käytäntö on selvästi auttanut. Moya pyytää leikitystä monta kertaa illassa ja jopa leikkii, vaikka Elmeri tietysti tunkee mukaan. Moya syö rauhassa itselleen sopivan annoksen ja vuoronvaihto tehdään vasta sitten, kun neiti itse tassuttelee keittiön ovelle. Moya myös tulee omalle paikalleen orjien sänkyyn nukkumaan useammin, murisee enää harvoin leikin tiimellyksessä, sietää Elmerin kiehnäystä vähän kauemmin ja JEE, jopa ajaa Elmeriä takaa välillä! Ja kaikkein isoin JEEEE, tulee jopa minun syliini puolivahingossa joskus.

Eli kyllä tämä sujuu kokoajan paremmin ja paremmin. Mielelläänhän sitä olisi nähnyt kissat suloisesti läjässä nukkumassa, mutta meillä hurrataan ääneen jo siinä vaiheessa, kun tuo Rouva Kissa joku kerta vihdoin läjäyttää Elmeriä päin näköä.

Kyllä nämä katit helposti mahtuvat yhteiseen kuvaan. Tässä tosin on apuvälineenä käytetty kanapakettia, jota epätoivoinen kuvaaja roikuttaa hampaissaan!

Hieno nuori kaunotar

2010-01-25T08:41:00.004+02:00

Tästä se lähti:

Kuva: Cayenne

Ja tässä ollaan nyt, neljän vuoden jälkeen:

Onnea Moya 4-v.!!

Ihmisen iässä neiti on nyt laskutavasta riippuen 24-32-vuotias, joka tapauksessa nuori aikuinen. Pienestä innokkaasta pennusta kasvoi valtavan hieno kaunotar, sylikissa ja itseään arvostava elämämme kommentaattori. Moya on äänekäs sekä maukuessaan milloin mitäkin asiaansa että kehrätessään (monta kertaa on henkilökunta aamulla herännyt ihan vain siihen kehräämisrutinaan). Kissaneidillä on hieno superpehmeä glitteriturkki, jonka silittelystä ei voi saada tarpeekseen. Moyasta on vuosien varrella tullut omissa silmissäni kissan stereotyyppi, se johon verrataan muita ja todetaan, että kyllä vaan meidän kissa on kaikista kaunein :)

Tänään on Moyalle tiedossa parasta herkkua eli raakaa lihaa, joka tarjoillaan omassa ylhäisessä yksinäisyydessä, ettei eräs pieni harmaaturkki pääse napsimaan juhlapäivällistä. Onnittelusilityksiä hienolle kissallemme!

Kaksikiloinen saalis

2010-01-20T08:49:00.004+02:00

Välähdys erääseen arkipäivään:

Henkilökunta saapuu töistä kotiin. Jalkoihin hyörii kaksi kissaa, maukuna on kova. "Jaahas, teillä on nälkä taas" ajattelee kissanorja viattomasti. Ensin pitää kuitenkin hoitaa tärkeämpi asia, sillä kissanvessasta lehahtaa melkoinen käry. Hiekkalapiota heilutellessa keittiöstä kuuluu outoa rapinaa.

Kun hiekka-asia on saatu selvitettyä, siirtyy henkilökunta keittiöön. Ja järkyttyy. Näky on tämä: Kahden kilon avaamaton pussi Applaws-muonaa on raadeltu säälimättömästi auki, raksuja joka puolella ja ympärillä kaksi laiskannäköistä kissaa silmät pyöreinä.

Henkilökunnan syyttävä sormi heiluu Elmerin suuntaan (en nyt perustele enempää miksi). Elmeri ei ymmärrä. Hänhän on saalistanut ihan itse! Ensin on avattu painava ovi, sitten raahattu tuo järkyttävän suuri saalis lattialle, revitty sen maha auki ja suolistettu koko vihollinen tehokkaasti. Miksei tästä saa kehuja?

Raksupussi sen jälkeen, kun sisältö (tai mitä siitä on jäljellä) on säilötty rasiaan ja laitettu ylähyllylle.

Henkilökunnan taholta huolestuttavinta on se, ettei Elmeri enää ollut pää pussissa. Sen on täytynyt vetää raksuja ihan tolkuttomat määrät, jos syöminen ei enää kiinnosta. Nyt sitten odotellaan kauhulla, miten sekaisin kaverin maha menee noista aikuisraksuista, joita se ei ennen ole syönyt...

Loppuillan Elmeri vietti pää kattilassa. Kattilassa on vettä ja se laitetaan kuumalle levylle tarvittaessa, etteivät kissat polta tassujaan. Se on näköjään myös hyvä juoma-astia, toisin kuin oma vesikuppi. Tietysti.

"Mua syytetään taas, vaikka tein vaan kuten kissan kuuluu."

Piuku-miuku ja iso MÄY

2010-01-14T20:23:00.004+02:00

Meillä on kaksi kovin eriäänistä kissaa. Aikana e.E.* olimme vakaassa uskossa, että bengali on rotuna hyvin äänekäs. Moyan kommunikointi oli monisanaista ja äänekästä, erityisesti päivän kuulumiset piti kertoa tarkkaan henkilökunnan kotiuduttua työmailtaan. Ihmishenkilöiden mikä tahansa toiminta vaati omat kommenttinsa ja selväsanainen mielipide saatiin mm. leikityksen määrään. Moyan ääni on mahtava, ikkunoita helisyttävä NAAAU, MÄÄÄY, KRÄH jne.

Iltaisin Moyalla oli nuorempana tapana pitää iltaserenadi, eli noin 5 minuuttia valojen sammumisen jälkeen neiti tepasteli makuuhuoneen ovelle ja naukui todella kovalla äänellä 20-30 kertaa ihan putkeen. Ilmeisesti se oli ilmoitus, että "Minä Kissa olen todennut kaiken olevan hyvin ja NYT voimme kaikki käydä nukkumaan..." Onneksi tämä tapa on lieventynyt iän myötä.

Johtopäätös siis oli, että bengaleilla on kaksi äänentasoa, kova ja vielä kovempi. Tämä kissarotu ei sovi hiljaisuutta rakastavalle.

Kysyin joskus kissanäyttelyssä poikabengalin omistajalta (kissa taisi muuten olla Haltia jossakin Keskisin näyttelyssä), onko kissa äänekäs ja vastaus oli, että eipä juuri. Suoraan sanottuna en uskonut sitä ollenkaan.

Sitten elämäämme mönki Elmeri. Jo kuljetuskopasta kuuluva ääni oli suorastaan surkuhupaisan pikkuinen "iu". Isommaksi kasvaessaan tuo pikkiriikkinen ääni on kasvanut pieneksi miuksi, mutta kyllä on poikanen vieläkin ihan vikisijä tuohon meidän oopperadiivaan verrattuna.

Elmeri käyttääkin ääntään ihan eri tavalla. Hän avaa sanaisen arkkunsa lähinnä silloin, kun häneen otetaan katsekontakti. Pojulla on hellyyttävä, välillä vähän ärsyttäväkin tapa hellittelynaukumiseen. Eli kun kissaa silittää, se tuijottaa silmiin ja päästelee teräviä mäh! mäh! -ääniä tasaisin väliajoin. Ihan loputtomiin. Se on tosi outoa ja huvittavaa.

On Moya sen verran opettanut Elmeriä talon tavoille, että ruokaa pienempikin kissa osaa nykyään kerjätä ihan kiitettävällä äänensävyllä.

Moyan äänenkäyttöön, kuten muuhunkin käyttäytymiseen nykyään vaikuttaa Elmerin saapuminen valtakuntaan. Neiti on nykyään nihkeämpi kommenteissaan. Ruokaa pyytäessään Moyan ääni nousee edelleen kunnon ulottuvuuksiin, samoin silloin kun neiti kantaa lelun eteiseen ja ilmoittaa että nyt leikitystä, kiitos. Muuten Moya-parasta on tullut vähän hiljainen hissukka. Uskomme kuitenkin, että tilanne normalisoituu vielä, olipa se sitten hyvä tai paha...

Tässä videonpätkässä Elmerin ääninäyte, tosin korvat kannattaa höristää kunnolla, sillä videon laatu on mitä on. Elmeri on ensimmäistä kertaa tutustumassa pesukoneeseen ja pätkään on tallennettu myös epätoivoinen yritys houkutella pikkukisu ylös koneesta heiluttamalla kameran hihnaa. No sehän päättyy siihen, että kamera uhkaa joutua pesukonen mustaan kitaan :)

* ennen Elmeriä

Hanki parempaa luettavaa

2010-01-10T18:00:00.003+02:00

Jos joku ei ole vielä tutustunut Simon's Catiin (ei kai se tosin voi olla mahdollista tämän blogin lukijakunnan keskuudessa), niin nyt tutustumaan!

5,3 ja 4,6

2010-01-10T14:23:00.005+02:00

Noniin, tässä luvattu kuva Elmeristä ja sinisestä rusettijutusta:

Saatiinpa ikuistettua harvinaisen itsetietoinen ilme tuohon kuvaan! Sitten riitti poseeraus ja Elmeri näyttää, mitä näillä hörselöillä oikeasti kuuluu tehdä:

Mutta asiaan. Henkilökunta aktivoitui vaihtamaan vaakaan patterit ja sitten vietettiin tovi pomppimalla vaa'alle kissa sylissä ja ilman. Lopputulos on seuraava:

Moya 5,3 kg
Elmeri 4,6 kg (!!)

Moya on selvästi hoikistunut, eli olosuhdedieetti (= Elmeri hotkii puolet Moyankin ruuista) on tuottanut tulosta. Pyöreyttä on mahan kohdalla edelleen, mutta neiti on silminnähden sutjakkaammassa kunnossa kuin puolisen vuotta sitten. Elmeri puolestaan on päättäväisesti kasvattamassa itsestään kunnon kollia, mutta sehän jo tiedettiinkin :)

Yritimme suuren punnituspäivän kunniaksi ottaa venytyskuvat molemmista kissoista, mutta lopputulos oli suoraan sanottuna surkea. Molemmat katit rätisevät sähköisyyttä näillä ilmoilla ja turkit ovat ihan flänässä tai omituisessa pörrössä. Lisäksi Moya inhoaa näyttelyasentoa. Niinpä kuvia, joissa näkyisi jotain kissan naamastakin, saatiin otettua tasan yksi. Sekin epätarkka:

Elmeri taas oli juuri syönyt, joten henkilökunnan estetiikan silmä ei taipunut julkaisemaan kuvaa, joka saa katsojan huolestumaan venähtääkö kissan selkä roikkuvan mahan vuoksi... Mutta näitä muita poseerauskuvia Elmeristä saa otettua pilvin pimein:

Näyttelyraportti!

2010-01-03T14:42:00.007+02:00

Kuva: Heikki Siltala

Nyt on Elmerin näyttelyura virallisesti avattu. Lauantaina 2.1. suuntasimme pakkasta uhmaten kohti Lahtea ja Tican näyttelyä. Elmerin kokemukset automatkoista ovat aikalailla nollassa, joten vieraat hajut, tärinä ja hurina saivat pikkukisun aluksi hermostumaan. Silittelyllä kissa saatiin kuitenkin rauhoittumaan. Elmeri on niin reipas, että henkilökunnan maalailemat kauhukuvat kuljetusmökkiin paniikkikakkaavasta kissasta eivät onneksi toteutuneet...

Elmerin kotihäkki sijaitsi bengalikeskittymässä, vieressä kaksi siskoa ja velipuoli. Elmeri ei heistä juuri välittänyt, mitä nyt vähän ihmetteli kun isompi hopeatäpläinen Alaska yritti sähistä häntä järjestykseen. Tican näyttelyssä kissat arvioidaan ringeissä, joten Elmeri sai tällä kertaa arvion kolmelta eri tuomarilta. Joka kerralla Elmeri-pelmeri oli värinsä ja divisioonansa paras! Kuullostaa hienommalta kuin on, koska vastustajia oli tasan yksi: pikkuinen pentu jolla oli ilmeisesti turhan paljon rufismia. Elmeri jyräsi tällä kertaa.

Kuva: Heikki Siltala. Kuvassa on Wildtouchin Arwen, upea hopeatäplä joka meinasi täällä blogissa joutua virtuaalisen identiteettivarkauden kohteeksi :D

Henkilökunta oli sen verran pihalla alussa, että ensimmäisen ringin sijoitus jäi vähän epäselväksi. Toisessa ringissä Elmeri valittiin ykköseksi ja finaalipaikkakin irtosi, ja näin Elmeri ansaitsi ekan ruusukkeensa! Tuomiona finaalissa oli neljänneksi paras pentu, vaikka henkilökunnan mielestä Elmeri on ehdottomasti kaikista paras pentu mitä on.

Viimeisen ringin "alkuarvostelussa" (mikä lienee oikea termi?) Elmeri oli toiseksi paras, mutta koska ykkösenä oli ihana lumihopea Baru-veli niin menköön tämän kerran! :) Jossakin välissä arvioitiin pelkät bengalinpennutkin, mutta lopputulosjärjestys on näköjään jo unohtunut.

Mutta sijoituksista viis! Näyttelyyn lähdettiin ensisijaisesti katsomaan, millainen kissa Elmeri on näyttelytilanteessa. Muistissa kummittelivat Moyan näyttelyreissut, jotka olivat tappelua ja rääkymistä alusta loppuun. Tähän verrattuna Elmeri oli ihan mahtava. Poju otti rennosti, hotki ruuat kuten aina ja suostui hiekkiksellekin lopulta. Tuomarin käsittelyssäkin kisu oli oikein edukseen. Sydämentykytystä sen sijaan aiheutti rinkihäkki: Elmeri hermostui ihan totaalisesti odotteluun ja ryhtyi testaamaan, miten helppo häkistä on tulla ulos. Kaksi kertaa oli jo pää ulkona, mutta onneksi aina joku ehti hätiin. Ikävää joka tapauksessa katsoa kissan kiemurtelua ja mäykymistä, ilmeisesti häkissä aiemmin olleiden kissojen (stressi)hajut laittoivat Elmeriä vähän sekaisin.

Näyttelystä saimme lisäpontta hommata vaa'an, sillä Elmerin kokoero etenkin siskoihinsa on melkoinen! Elmerin painosta ei siis meillä ole tietoa. Tuomaritkin näyttivät tarkistavan papereistaan, onko kysesssä oikeasti 6 kk ikäinen pentu, ja eräs tuomari arveli että kissasta tulee varmaan isona poni... Mutta minkäs teet, kun ruoka maistuu niin hyvin. Sen verran jo rajoitetaan, että raksubaari ei ole auki jatkuvasti. Hieman kyllä mietityttää, että jos rinkihäkkikäyttäytyminen on jatkossakin tuota luokkaa, niin aikuisena tää kyllä laittaa häkit ihan säpäleiksi.

Kokonaisuudessaan reissu meni hienosti, ja Poikakin jaksoi koko päivän kun alakerrasta löytyi lasten leikkihuone pallomerineen. Tämä tosin aiheutti sen, että kamerankäyttäjä oli vahtimassa Poikaa eikä ottamassa kuvia Elmeristä ja ruusukkeesta. Julkaisemme lavastetun ruusukekuvan siis myöhemmin.

Tica-näyttely oli kiva kokemus, kokonaisuudessaan tunnelma oli rennompi kuin Fifen näyttelyssä. Samoin oli mukavaa saada monen tuomarin näkemys kissasta, vaikka sanallista arviota saivatkin oikeastaan vain finaaleihin päässeet kissat. Jos Tica-näyttelyitä järjestetään inhimillisen välimatkan päässä Keski-Suomesta, saattaa olla että Elmeriä nähdään näyttelyssä vielä toisenkin kerran.

Kuva: Heikki Siltala

Elmeri lähettää terveisiä kaikille hienoille bengalikavereilleen, joita näyttelyssä tapasimme! Ja onnitteluja niille jotka saavuttivat hienoja titteleitä ja sijoituksia. Henkilökunta on todella suppealla bengalitietämyksellään valmis vannomaan, että paikalla oli todella laadukas kissajoukko. Mikä ei muuten yhtään helpota sellaista pientä "haluu vielä yhden"-tunnetta, joka nakuttelee takaraivossa... :D

Elmeri puoli vuotta

2009-12-29T20:25:00.006+02:00

Meidän vauva on jo puolivuotias. Onnea Elmeri!

Oikeasti puolisynttäripäivä oli eilen, mutta henkilökunta taisi nukkua tärkeän päivämäärän ohi. Tässä muutama otos nuorukaisen uusimmasta leikistä. Operaatio Kuplamuovia vahdittiin tarkasti, henkilökunnan taholta siis. Elmeri ei pureskele muovia, kanniskelee vaan ylpeänä suussaan.

Lurps! Näin Suuri Saalistaja taltutti uhrinsa.

Joulunaikaa

2009-12-26T09:57:00.003+02:00

Vähän tulee myöhässä, mutta Moya, Elmeri ja perheen ihmisjäsenet toivottavat oikein hyvää ja kehräyksentäyteistä joulunaikaa kaikille!

Laatikkoleikki

2009-12-18T19:27:00.006+02:00

Henkilökunta on odottanut hermostuneena viimeisintä Zooplus-tilausta. Ehtiikö se ennen joulua? Nyt näyttää pahalta, etenkin kun kuljetusfirman pakettiauton nähtiin poistuvan pihastamme, kun olimme takapihalla leikkimässä. Eikä posti ole vieläkään kiikuttanut meille postipakettikorttia lähetyksestä. Meillä on kaksi pussia kissanruokaa jäljellä. Kaksi! Ja joulunpyhät tulossa! Siinä on aihetta hermostumiseen tuntien sen faktan, että kaksi nälkäistä bengalia = ei hyvä...

No, saahan ruokaa kaupastakin, mutta kissat näyttävät jäävän ilman joululahjalaatikkoa. Niille on meillä meinaan käyttöä! Kuten näin:

Eivätkä kissat ole ainoita joita laatikkoleikit kiinnostavat.

On muuten todistettu juttu, että lähes koosta riippumatta laatikkoon on mahdollista tunkea kissa ja ihmislapsi... Siitä ei ole kuvaa (no okei, ei julkaista kuvaa), koska se voisi olla herkkähermoisille liikaa.

Kun nuo yhdet vouhottajat vihdoin lähtee, niin nyt täällä oon mä! Istun nätisti enkä vöyhkää toisin kuin eräät.

Ison poijan hampaat

2009-12-18T10:18:00.004+02:00

Elmeri kasvaa silmissä ja kehittymisestä kertoo sekin, että herra vaihtaa hammaskalustoaan rautaisempaan.

Tuplahammas-taistelija!

Moyalla hammasprojekti aiheutti aikoinaan enemmän vaivaa. Neiti nakutteli pahvilaatikon jos toisenkin täyteen pienen pieniä reikiä ja oli hermona, kai ikeniä kutitti niin kovasti. Elmerillä ei ole samanlaista kutinaa ollut havaittavissa. Tai sitten se tekee järsimisen jossain salassa. Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin Elmeri on kyllä nähty useita kertoja kaluamassa ikkunalaudalla olevaa traakkipuun nysää... Kasvi on siis katkaistu ja sen oli tarkoitus lähteä hienosti haarautumaan, mutta jäljellä on vain kuiva onneton nysä. Toisaalta traakki on nyt tehnyt arvokkaan palveluksen hienolle kissalle, voisi kai kasvin olemassaolon tarkoitus olla mitättömämpikin.

Elmeri on aiheuttanut Moyalle, ja vähän palvelijoilleenkin, harmaita karvoja. Kissapojun maha oli taas sekaisin parin päivän verran. Arvailemme, johtuiko se sydämen syömisestä (tästä on ehkä mennyt ennenkin maha löysälle, ehkä...), Moyan kupista varastetusta aloeveralla maustetusta ruuasta vai edellisistä yhteisvaikutuksena hammaskaluston uusiutumisen kanssa. Pojalla ainakin oli maha löysällä kun hän teki hampaita, voisi kai teoriassa olla kissallakin.

Maitohappobakteereilla Elmeriinin maha on nyt saatu kuntoon, mutta ilmeisesti kakan haju leijuu kissahajuaistin tasolla vielä joka paikassa. Elmeri tosissaan osaa "kunnostautua" vessakäyttäytymisessään, eli talloo tai jopa istuu lähes poikkeuksetta kakkaansa sitä peittäessään. Ja sitten sotkuun tarttuu hiekkaa, ja siten painellaan tuhatta ja sataa ympäri kämppää ja ravistellaan kakkahiekkaa tassuista. Ja hierotaan pyllyä mattoon, tuolin päällysteeseen, kiipeilytolppaan... Moya-parka on tosi hermona kun Elmerin hajut ovat vallanneet koko asunnon. Meillä kuullaan taas sähinää ja murinaa, pitkästä aikaa.

Mutta henkilökunta siivoaa nöyrästi toivoen, että siivouksen taso vielä jonakin päivänä yltää Neiti Kissan standardeihin.

Elmeri matkalla tuntemattomassa

2009-12-07T15:19:00.004+02:00

Alkuun heti pahoittelut, että monet herkulliset tilanteet jäivät tallentamatta, kun henkilökunta unohti kameran kotiin. Olette nyt siis vain kirjallisen selostuksen varassa.

Elmerin odotukset itsenäisyyspäivästä olivat varmasti jotain tämän suuntaista: Mä hyppelen täällä näin ympäriinsä ja täppälen kaikkea mikä liikkuu, tai saattaa liikkua, ja sitten ne antaa mulle ruokaa, ja mä syön, ja syön ton ison kissan ruuat kans koska sen kupissa on aina herkumpaa, ja sitten hyppelehdin ton paremmanhajuisen orjan syliin ja kehräilen siinä sitte loppuillan... Mutta toisin kävi.

Sunnuntaina iltapäivällä kaivelimme esille kissankuljetuskopan. Elmeri raastettiin päiväuniltaan ja istutettiin hiekkikselle ja sanottiin "tee pissa" (tämä toimii Pojalla, miksei muka toimisi kissalla?). Elmeri kilttinä totteli. Tietysti, epäilikö joku? Seuraavaksi Elmeri huomasi, että jossain rapisee leluhiiri. Kun hiirulainen seuraavaksi vilahti kuljetuskoppaan, piti sitä tietysti seurata. No sitten joku länttäsi oven kiinni, eikä sieltä päässyt enää juoksemaan mihinkään. Höh.

Tässä vaiheessa on pakko todeta, että hiukan eri meininki on silloin, kun koppaan pitää saada Moya. Moya ei tee pissaa ja taistelee nelipistekynsihuitomisjarrutuksella vastaan koppaan laittamista. Lopulta koppa nostetaan pystyyn ja sullotaan raakaa voimaa käyttäen kissa sisään. Mut arvatkaas mitä? Kyllä se todennäköisesti sen pissan sitten tekee...

No, tarina jatkuu. Elmeri ihmetteli menoa niin, ettei aluksi edes kommentoinut asiaa. Kommentointi alkoi sitten, kun hänen kuljettimensa asetettiin lastenvaunujen päälle, alkoi tärisevä matka ja jokapuolelta hönki yhtäkkiä kylmää ilmaa. HUI! Mitä tää on, miu iu!

Elmeri pääsi siis vierailulle. Tämä oli osa projektia "näin totutamme kissan uuteen ympäristöön, jotta se ei mene paniikkiin näyttelytilanteessa". Kohteena oli lähellä asuva Ammu-täti, mahtava ja hauska tyyppi jonka mieli ei notkahda vaikka vierailulle tulee energinen superkaksikko Poika ja Elmeri :)

Elmeri oli ihan ihmeissään uudessa paikassa, mutta pienen kiertelyn jälkeen häntä nousi pystyyn ja karvatyyppi totesi, että tää on ihan ookoo. Vielä enemmän ookoon paikasta tekivät monet jännät piilopaikat ja suorastaan kissan käsityskyvyn ylittävä määrä leluja. Ammu antoi Pojan käyttöön kaksi laatikollista PlayMaisia, 2 sentin mittaisia värjättyjä maissinaksuja, joista on tarkoitus askarrella jotain. Pojalla on luonnollisesti omat toimintamallinsa, kun saa käsiinsä valtavan määrän pieniä värikkäitä objekteja: laatikko auki ja ylösalaisin, ja sitten lattialle leviävässä kasassa ympäriinsä juoksentelua.

Kissa seurasi esimerkkiä. Tämä on leikittäjällekin helppoa, istuu vaan lattialla ja nakkaa kissalle lähimmän naksun, ei tarvitse missään vaiheessa kaivella lelua sohvan alta. Että jos Teillä on joskus kissanlelut hukassa, niin Elmeri suosittelee n. 1000 kappaletta maissinaksuja. Ei meinaan lopu kesken!

Reissu sujui siis hyvin, vaikka hiekkikselle tai syömään ei Elmeri malttanut asettua. Kotiin palatessa Moya-kissa teki sähinällään selväksi, että nyt on pikkuelukassa liikaa vieraita hajuja, mutta äkkiä sekin meni ohi.

Näin ollen toteamme, että yhden kokemuksen perusteella pieni kissamme on oikein oiva matkustaja :)

Tähän loppuun vielä arkistoista kaivettu kuva teille, jotka jaksoitte lukea koko tarinan:
Määäy! Oli Moyan vähän sanoja mutta paljon ääntä sisältänyt tervehdys myös silloin, kun palasimme viimein kotiin.

Yhteiseloa

2009-11-25T18:16:00.007+02:00

Laitetaanpa vaihteeksi kuvia kissojen yhteiselosta. Tämäkin on siis jo nähty:

Meijän söpöt! On ne suloisia.

Moya ja Elmeri tulevat siis toimeen jo paljon paremmin. Ei täällä silti mitään parhaita kavereita olla. Elmeri hakee edelleen Moyaa leikkimään turhan innokkaasti (tämä on siis Rouva Kissan mielipide) ja intoilee muutenkin niin, että Moyalla ei aina hermo kestä. Isompi kissa kirjaimellisesti tuhahtelee välillä, kun pieni änkeää tolpannokkaan yhtäaikaa, hyökkää Moyalle heitetyn lelun perään tai kiilaa eteen muuten vaan huvikseen. Ja omistajat saavat pidellä hopeatäplää, ettei se höökäise hiekkalaatikollekin yhdessä toisen kanssa.

Paljon meillä nähdään takaa-ajoleikkejä ja painimista, mikä onkin hyvä tuon isomman kissan kevennysprojektin kannalta... Olisi hauska käydä joskus alakerran asunnossa kuuntelemassa, millainen tu-tum-TU-TUM-jyminä siellä kuuluu kun kissat ravittavat illan pimetessä ympäri kämppää! Tältä kannalta ajatellen on alakerran ukkelin onni, että hän on jo puolikuuro.

Meno on niin kovaa, että välillä meinaa silmät muljahtaa päästä :D

Vesieste ja mitä sitten tapahtui

2009-11-25T18:15:00.005+02:00

Bengalit kuulemma pitävät vedestä. Sanon kuulemma, koska Moyan suhtautuminen kyseiseen elementtiin on aina ollut perinteellisen kissamainen: Epäilevä tuijotus, varovainen kosketus, ravistus ja pakeneminen.

No perheen kissa nro 2 on toista maata tässäkin asiassa. Vesi kiinnostaa, lievästi sanottuna. Etenkin kun se lorisee jossain, sitä pitää koittaa pyydystää. Ja onnen päivät koittavat kun Pojalla on kylpyaika. Koko amme täynnä vettä! Sitä pitää tutkia suurella hartaudella ja vähän voi itsekin uittaa jalkaa:

Kun tulppa irrotettiin ja vesi alkoi liristä (kissan reaktio: missä, missä!!!) pois, tilanne muuttui jännittäväksi. Elmeri keikkuu ammeen reunalla, amme tyhjenee, Elmeri kiipeilee ja luiskahtelee, amme tyhjenee... ja saavuttaa lopulta kriittisen rajan, jossa kissan massa voittaa ammeessa olevan veden...

Tästä se lähtee, kaverit!

Sitten seurauksena oli
Paljon. Vettä. Lattilla.

Wubbahubaa

2009-11-25T18:13:00.004+02:00

Meille kotiutui Zooplus-kuljetuksen mukana Wubba, koska sitä ovat bengalikaverit kehuneet niin kovasti. Ja täytyy myöntää että jotain tässä on, koska meidän madame tiesi heti mitä ja erityisesti ketä varten kyseinen hapsuolio on hankittu.

Erityistä kiitosta Wubba ansaitsee siitä, että Moya-rouva ei ole Elmerin saapumisen jälkeen juuri osallistunut leikkimiseen. Se pieni kun tunkee aina väliin, kun jotain yrittää täppäillä. Ja pieni on myös nopea ja ketterä toisin kuin Moijeliini, joka on kunnostautunut viime aikoina lähinnä syömällä Elmerin suurienergisiä penturaksuja... Siksi kissa on tuollainen tankki. Rouva kissa joutuu lähitulevaisuudessa dieetille, mutta onneksi tällaiset wubbatyyliset lelut vähän laittavat karvakasaa liikkeelle!

Tulipa mieleen, että Wubassa taitaa olla kissanminttua. Elmeri ei välitä siitä yhtään, eikä Moyakaan pentuna välittänyt. Kissanminttuun reagoiminen on alkanut vasta aikuisena, onkohan se kovin tavallinen ilmiö?

Pehmeitä unia

2009-11-25T18:12:00.002+02:00

Ruskeamarmori ja hopeatäplä eivät tähän päivään mennessä ole juuri yhteisunia harrastaneet, mutta sitten saapui taloon hankinta, joka muutti kaiken. Isäntä osti 100 % untuvapeiton ja kyllähän tämä todistaa, että sen on pakko olla hyvä peitto:

Kissat löysivät (takuulla asunnon kalleimman) pehmoalustan nokosilleen välittömästi. Ja ihan sulassa sovussa, mahtavaa! Nukkupaikka on tosin nyttemmin riistetty ihmisten käyttöön ja sille tielle ovat näillä näkymin jääneet yhteisunetkin...

Tautisen kiireistä

2009-11-18T17:15:00.004+02:00

Meillä rämähti sellainen työhässäkkä päälle, ettei blogin pitämiseen ole riittänyt paukkuja. Ja juuri kun olisi voinut taas riittää, tuli sekalainen valikoima ihmispöpöjä visiitille. Täällä yskitään, oksennetaan, kuumeillaan...

Mutta kissat on kunnossa! Ja jotain on saatu aikaseksikin: Elmeri pääsee testaamaan viehätysvoimaansa Snow Show-näyttelyyn tammikuun alussa!

Saas nähdä miten tämä ruskeanenäinen bengalimme pärjää hopeasarjassa... :D Elmerillä ei ole superhienoa kontrastia turkissaan ja rufismia (se tarkoittaa ruskeaa, en minäkään tiennyt) on jonkun verran. Meitä se vaan ei haittaa yhtään, menestymisodotuksia ei nimittäin todellakaan ole. Lähdemmepähän mielenkiinnosta katsomaan millainen on Tica-näyttely. Ja on jännä nähdä miten Elmeri reagoi näyttelytilanteessa. Moyahan kävi muutaman kerran kokeilemassa, mutta kissiparka käytti koko näyttelyn rääkymiseen. Toisaalta se oli kätevää, hallin toiselta puoleltakin kuuli, että kissa on edelleen häkissään! Moya siis todisti puupääomistajilleen että ei, tämä ei ole mun juttu.

Elmeri vaikuttaa (tämä tosin suurella varauksella, Moyakin vaikutti) siltä, että se ei näyttelystä niin hetkahtaisi. On tuo penska sellainen tohottaja ja osallistuja. Pitääpä koittaa sen verran treenailla, että viedään tuota kissaa käymään jossain kodin ulkopuolella. Ne paikat vaan ovat vähissä, sukulaisten luona on kissoja lähes järjestään. Ehkä pitäisi koittaa Maunon ja Epun tyyliin kissan tuomista työpaikalle...

Hmm, suunnitelma muotoutuu!

Mä oon niin nätti

2009-10-31T14:30:00.005+02:00

Ensin makailen tässä näin ihan rauhassa...

Sitten nousen vähän istumaan, että saat kuvaan koko kissaisuuden...

Elmeriini on niin pökerryttävän söpö, että Moya-neitokainen on jäänyt vähän jalkoihin niin valokuvien ottamisen suhteen kuin näissä blogiteksteissä. Moyan ohittaminen ei ole tahallista, hänhän on meidän ainoa ja alkuperäinen marmorihurmurimme. Lupaamme korjata asian lähitulevaisuudessa, ettei kukaan tarinoiden osapuoli saa tilanteesta henkisiä traumoja :)

Jätemyllyt

2009-10-30T09:35:00.004+02:00

Jätemylly on oivallinen termi, joka on tarttunut mukaani lapsuudenkodistani. Se kuvaa henkilöä, joka kaapii muiden ruuanjämät nassuunsa, ja tekee sen ihan vapaaehtoisesti. Joskus jopa mielellään, mutta se on kyllä jo vähän sairasta.

Meillä asuu nykyään kaksi jätemyllyä. Toinen olen minä, koska Pojalta jää lautaselle usein hyvää syömäkuntoista ruokaa enkä kestä heittää sitä menemään. Ja toinen on pieni karvainen kaveri, Elmeri.

Elmerin mielestä on tärkeää putsata kissankupit perusteellisesti, kaippa se ymmärtää että henkilökunnalle on tiskaaminen näin helpompaa. Ensin oma kuppi, sitten Moyan. Tämän jälkeen nuollaan suunympärystää ja hypätään sitten ihmispöytään tarkistamaan tilanne. Ja kyllä! Useimmiten siellä on lautasella vaikka mitä aarteita, kuten leivänmuruja, jugurtin jämiä, lihakeittoa, vadelmamehua... Ja ne pitää lipittää naamariin!

Kaikkein parasta Elmerin mielestä on kuitenkin jäätelö. Erityisesti Creamy lakritsijäätelö. Hassu juttu sinällään, että niin on myös emännän mielestä.

Mun kissa :)

ps. Ennen kuin kissansuojelijat aktivoituvat, niin tiedoksi, että emme me pidä Elmeri-parkaa nälässä. Se saa monta kertaa päivässä reilun satsin ruokaa ja raksuja kanssa. Ja kyllä me myös vahdimme, ettei kisu vetele mitä tahansa ihmisruokaoutouksia, ettei vatsa mene taas sekaisin. Mutta on siinä pikkukissan ruokahalussa silti vaan jotain huvittavaa!

Hiekanpaiskoja ja sosiaalitoimittaja

2009-10-22T13:09:00.007+03:00

Jatketaanpa samalla linjalla kuin viimeksi, eli tarjoilemme jälleen vessajuttuja. Meillä on monenlaisia vessapersoonia, mutta keskitytään lukijoiden mielenrauhan vuoksi näihin hiekkiksen käyttäjiin.

Moya on pienestä saakka ansioitunut omassa lajissaan, mikä on hiekanpaiskonta. Pikku-Moyan tullessa talouteen hänelle esiteltiin hiekkis ilman kattoa. Neiti antoi näytteen kuopsutustaidoistaan, jolloin totesimme että laitetaanpa tuo katto nyt paikoilleen. Ihan heti. Moya ei päästä hiekkistä vähällä, ja miksi pitäiskään koska sinne voi kaivaa kunnon montun ja toimituksen jälkeen samaisen kohdan voi muuttaa pyramidiksi! Sitä paitsi siitä lähtee hieno ääni (myös keskellä yötä), kun hiekkaa paiskoo laatikon sienille.

Hiekkalapion kanssa heiluva henkilökunta kaivelee sitten astiasta syvään haudattuja pohjapissoja, ja muovilapioita räksähtelee rikki vähän väliä pissakitin kanssa taistellessa. Missä ovat metallilapiot, missä?

Elmerin vessakäyttäytymistä puolestaan kuvaa parhaiten termi sosiaalipissijä, koska kaikkein kivointa laatikolla on toimitella asioita silloin, kun vessassa on muitakin läsnä. Pikku-E ilmoittaa myös usein, että sen katon saisi mielellään avata, että pääsee tuijottelemaan ihmisiä kunnolla.

Elmeri-pelmeri on onneksemme hyvin korrekti ja siisti pissijä. Paakku tehdään hiekan pinnalle ja sitten vähän kuopsutellaan ympäriltä. Jostain syystä on tärkeämpää keskittyä laatikon seiniin kuin hiekkaan. Henkilökunta kiittää ja kumartaa, sillä laatikon siivoaminen Elmerin jäljiltä on lasten leikkiä. Välillä valitettavasti kirjaimellisesti, kun Poikakin tulee auttamaan.

Elmeri kuitenkin tietää, että hiekkalapion kanssa heilujalla on takuulla mielessä jotain ihan muuta kuin pelkkä siivoaminen. Hiekan kuopsuttaminen on selvästi merkki siitä, että siellä on jotain saalistettavaa! Ja silloin pitää pienen saalistajan olla paikalla! Pilperöinen tunkee siis hiekkikselle tarkkailemaan toimitusta ja täppäilee varmuuden vuoksi jokaisen lapiollisen (ettei sinne vaan jää mitään elävää?).

Ja sitten, jos hiekka on saatu siivottua Elmerin auttamisesta huolimatta, on aika tehdä se, minkä kaikki kunnon kollit mielellään tekevät: Merkata vastaputsattu hiekka. Mikäs sen mukavampaa kuin sohotella siinä ihmisseurassa, pikku miukumisella säestettynä. Kun siitä saa aina kehujakin!

Tällainen isännän piirtämä hienous on meillä vessassa. Se on ihan päivittämättä.

Shit Happens

2009-10-17T08:14:00.003+03:00

Ja tänä aamuna se tuli isosta kissasta kiinteänä. Tää oli pakko jakaa, me ollaan niin iloisia :-)

Maiskutusta, luimistelua ja pientä painia

2009-10-16T12:04:00.009+03:00

Hengissä ollaan. Moya-kissa kävi nesteytyksessä keskiviikkona ja samalla tsekattiin veriarvot. Ei mitään vikaa sillä suunnalla. Nyt on sitten annettu probioottia ja matolääkettä, en tosin ole yhtään vakuuttunut, että probioottia on saatu perille saakka tai että matolääke tämän korjaa. Mutta onpa tuosta edellisestä matokuurista sen verran aikaa, että menköön nyt.

Moyalla on vankka mielipiteensä, kun häntä yritetään kuvata heti tolpille pääsyn jälkeen. Verhon taakse piiloon ja ylenkatseellinen nyrpistys päälle.

Ja tällainen taisteluhaava siitä lekurikeikasta jäi.

Tämänkertainen eläinlääkäri otti tosissaan senkin, että pahoinvointiin ainakin osasyynä voi olla stressi. Taas syytetään meidän penskaa! Mutta tottahan on, että Moya on luonteeltaan "tassun alla"-kissa ja kovasti sitä harmittaa, että yli-innokas pentu kiilaa aina eteen ruoka-, leikitys- ja silittelyhetkinä. Moya vaan katsoo, huokaa ja luimistaa poispäin. Mutta on meillä nyt kova yritys tsempata tätä isoa kissaa! Moya saa omaa huomiota ja oman ruokarauhan, paljon silittelyjä ja sympatiaa. Ja toki saa Elmerikin, mutta vempula onkin aina siellä missä tapahtuu ja hänen osakseen satelee höpötystä ja silittelyä yltäkylläisesti. Pakkoko on olla niin söpö :)

Hyvä uutinen on kuitenkin, että TA-DAA: Moya syö!! Että tuleekin hyvä mieli, kun kissa kerjää ruokaa, nappaa kupista lihanpalan ja pyörittelee siitä lihalimat ympäri lattioita ja lopulta hotkaisee palan kitusiinsa. Mahtavaa, ihan mahtavaa. Maha ei ole vielä täysin rauhoittunut, mutta ehkä se kohta.

Sairastaminen on aina yhtä ikävä kokemus. Itsellä se vielä menee, koska silloin tietää missä mennään, mutta lapsen tai kissan hoitaminen on tuskaisaa. Tietämättömyyttä, arvailua, voimattomuutta... Kyllä olen onnellinen sitten, kun kaikki ovat taas kunnossa!

Meillä muuten nähtiin tänään ekaa kertaa kaverinuolua, kun Elmeri alkoi tarmokkaasti putsata Moyan päätä. Moya sieti sitä vähän aikaa, sitten tilanne liusui (eikä yhtään yllättäen) pieneen painiin. Molemmilla oli päikkäriaika, joten painiminen suoritettiin unimoodissa. Se oli kiehtovan näköistä hidasta painia, jossa kaverista otettiin kiinni, pysähdytiin, valuttiin kohti vaakatasoa, korjattiin vähän asentoa, valuttiin taas... Pian ne jo hakeutuivatkin järkevämpään toimintaan, eli köllöttämään höyhensaarille.

Mirrit sairastui

2009-10-13T15:36:00.003+03:00

Täällä ollaan menty vähän apeissa tunnelmissa pari päivää, kissat ovat napanneet jostain mahapöpön. Ensin ruikuloi Moya ja eilen Elmeri kunnostautui ripuloimalla useaan otteeseen. Hiekkikseen onneksi. Moya on myös oksennellut, Elmeri sentään ei. Ikävintä on, ettei Moya syö ollenkaan. Päässäni nakuttaa syömättömyysmittari, nyt mennään kolmatta päivää. Minä olen kamalan huolissani ja surkeana, koska Moya on aina ollut superterve eikä meillä ole mitään kokemusta kissan hoitamisesta. Voikin ihminen tuntea itsensä avuttomaksi! Yöunetkin meni kissoja murehtiessa.

Tokihan käytimme kissaneidin elukkalääkärillä eilen, mutta Moya oli virkeä ja ärhäkkä (no kuka nyt ei lekurilla olisi, pitää näyttää kuka tätä hommaa johtaa), joten lääkäri ei katsonut tarpeelliseksi nesteytystä. Määräsi vain matolääkettä ja probiootteja, diagnoosina sen kummemmin tutkimatta oli siis maha-suolitulehdus. Lääkäri osoitti syyttävällä sormella Elmeriä, joka kuulemma on voinut kantaa jonkun alkueläimen tai pöpösen meille. Mutta miksi Elmeri nyt ripuloisi jos näin olisi?

No, meillä on tiedossa tänä iltana taistelusessio Moyan kanssa. Ohjelmassa siis näin ruokimme ja lääkitsemme kissaa ruiskulla. Se on muuten voimalaji, jos joku ei tiedä. Probioottivalmiste on tumman ruskeaa tahnaa. Tiedän sen siitä, että olen pyyhkinyt sitä lattioilta, matoista, pöydän kannen alta, seinistä, jääkaapista, omalta poskeltani, hiuksista... En voi kuin nauraa räkäisesti, kun joku ehdottaa että tahnan voi laittaa kissan tassulle, josta hän nuolee sen pois. Kuulkaa, ei nuole! Sitä tassua kun voi myös ravistaa :D Ja myös päätä voi ravistaa, että saa sen yökkistahnan pois.

Mutta kunhan nyt saamme Moyaan vähän ravintoa niin alan olla toiveikkaampi. Elmeri sentään syö, myös kaiken mitä Moyalle yritetään tarjota, eikä kumpikaan ole nyt ripuloinut tai oksentanut noin vuorokauteen. Toivotaan parasta.

Elmeri suosittelee

2009-10-06T21:32:00.003+03:00

Kun pentu tuli taloon, oli taas aika kaivaa esiin meidän ihka ensimmäinen pilkkukissa. Saammeko esitellä: Pantse!

Pantse on pehmopantteri, joka tarttui aikoinaan mukaan leluosastolta jo kauan ennenkuin meillä oli edes tietoa bengali-nimisestä rodusta. Selvä enne, ei voi muuta sanoa! Pantse löysi uuden roolin pikku-Moyan muuttaessa talouteen. Pienipäinen karvaeläin raahasi kokoistaan isopäistä karvaeläintä ympäri kämppää ja antoi sille välillä kunnon körmytystä. Paras leikki oli Pantsen hakeminen kiipelytolpan huipulta (miten se aina sinne kiipesikin, pentele), kanto-ote oli muuten ihan oikeaoppiminen niskasta kiinni-haukkaisu.

Ja nyt pääsi siis Elmerikin tutustumaan tähän jo hieman kärsineeseen pehmopilkkukissaan. Ja kuulkaas, on se hyvä. Sitä on voi purra nenästä ja korvista, ja takajaloilla voi potkia sydämensä kyllyydestä loppuosaa. Ja sitten voittajana katsella coolisti ympärille kertynyttä yleisöä.

Kaks karvatassua

2009-10-06T21:29:00.006+03:00

Nyt seuraa vihdoin kuulumisia kissojen yhteiselosta!

Alussa oli vihainen Moya, joka sähisi ja murisi toisessa päässä asuntoa. Sitten penskaa katseltiin korkeuksista. Hyvä henki hönkäili ilmeisesti tänne päin, koska kolmantena päivänä oltiin jo tässä:

Kissat samassa huoneessa! Uskomatonta miten siitä voi tulla niin hyvä mieli :)

Ja tästä eteenpäin on edetty ihan harppauksittain. Kaveria lätkitään tassulla, mutta se on selvästi enemmän leikkiä kuin tappelua. Elmeri on intona kutsumassa Moyaa takaa-ajoon, mutta Moya on vielä vähän jännittynyt ja reagoi välillä sähinällä, välillä leikkikutsuun vastaamisella.

Kaveri kuitenkin hyväksytään jo omille vakiopaikoille:

Välillä jopa ihan rennosti:

Työpäivän ajan olemme pitäneet kissat omissa huoneissaan, mutta eilen tuli selvä vihje, että eristämisen aika on ohi: Kissat olivat keplotelleet oven auki ja molemmat katit kuulemma tepsuttelivat tyytyväisinä ovelle, kun isäntä saapui kotiin.

Olisi kyllä valtavan kiva tietää mitä ne päivisin siellä puuhaavat. Ihan vain pikkiriikkisen olen huolissani ikkunalaudalla olevista kasveista, joista puolet on tekemässä uusia juuria vesilaseissa. Kissathan on kuuluisia siitä, kuinka varovat kaatuvia vesilaseja säntäillessään, eikö vaan...?

Karvaeläimet eivät yhtään ymmärrä miksi heitä vahdataan niin tiiviisti kokoajan. Mehän ollaan ihan viattomia!

Silver Bullet

2009-10-02T15:11:00.009+03:00

Nyt on aika esitellä meidän pikkupirpana, Elmeri-kissa, viralliselta nimeltään Wildtouch Silver Bullet!

Alkuun ei voi kuin todeta, että Elmeri on ihan mielettömän suloinen persoona! Elmeri on hopeatäplikäs bengalipoika ja nyt 13 viikkoa vanha. Pikkukissa oppi heti talon tavoille eli syö reippaasti, käy vessassa, nukkuu pikkuisessa mökissä tai häntä varten levitetyllä fleeceviltillä, leikkii omilla leluillaan. Voiko tällaista olla?! No ehkä se riiviövaihde napsahtaa päälle, kunhan on ensin kotiuduttu...

Pentu-Moyaan verrattuna Elmeri on valtavan ketterä kissa. Tänään se kiipesi korkean kiipelypuun huipulle tuosta vaan, Moyalle taas nikkaroitiin väliaskelmia, että se pääsi pienempään tolppaan kunnolla. Elmerillä on hirmu hyvä käsityskyky omista taidoistaan, se ei pöhköile vaan tsekkailee tilannetta ja hyppää uusiin paikkoihin juuri sopivalla tavalla. Ja ennakoi lelujen liikettä niin, että hyökkää aina oikeaan kohtaan. Isäntä tuossa ihmettelikin, että "tää on pelottavan fiksu kissa" :D

Elmerillä on pikkiriikkis-pikkuinen ääni, jota hän kyllä käyttelee ahkerasti halutessaan jotain. "Iu, iu!" kuuluu jo kaukaa silloin kun on herätty päiväunilta. Mutta kyllä tässä tirppanassa potentiaalia on, ruoka-aikaan äänen volyymi kasvoi selvästi :) Toivottavasti Elmeriini ei kuitenkaan tule Moyan vertaiseksi äänenkäytössä, tuo meidän tyttö on nimittäin ihan mieletön maukuja.

Ihaninta Elmerissä on kuitenkin luonne. Hän on kaveri kaikkien kanssa (yritystä on Moyankin suuntaan, harmi vaan että yritys on yksipuoleinen) ja tervehtii minua aina ihanalla pikku miukaisulla ja heittäytymällä silitysasentoon. Elmeri köpsähtelee ihan pöhkönä ihmisen päälle kun silityskehräilyt kunnolla lähtevät käyntiin. No tuota juu, voisin kirjoittaa enemmänkin, mutta nyt tuli hillitön tarve lähteä silittelemään tuota kissaa eli so long!

Toinen päivä

2009-10-02T14:55:00.003+03:00

Elmerin ja Moyan yhteiselo takkuaa edelleen, mutta ei tässä kuitenkaan olla huonompaan suuntaan menty. Edistysaskelia:
- Moya ei murise silitettäessä jos käsissä on Elmerin hajua, alussa murina alkoi jo, kun tulin saman huoneeseen
- Kissat ovat olleet samassa huoneessa pari hetkeä ilman että Moya heti sähisee (pian se kyllä alkaa)
- Moya suostuu olemaan sylissäni hetken, käy vessassa ja syö, niitäkin se jo vähän panttasi eilen

Elmeri-parka joutuu kuitenkin vielä katselemaan "mörkö-kissaa", jos kissat osuvat samaan huoneeseen. Mörkö on tumma, iso, pörrössä ja murisee, outo ilmestys joka aiemmin tunnettiin kilttinä Moya-kissana.

Mutta kokonaisuudessaan menee kohtuullisen hyvin. Kissat hakeutuvat omaan rauhaansa ja välillä pidämme oviakin kiinni. Mut oispa kivaa jos ne jo olisivat kavereita. Huoh...

Tässä kuva Moyan omasta tasosta, johon se pääsee pakoon Elmeriä:

Taso on aika korkealla, pienen raapimatolpan yläpuolella (kamalan huono kuva, anteeksi:)

Kehräystä ja sähinää

2009-10-01T09:17:00.009+03:00

No nyt se on täällä!

Elmeri saapui eilen illalla pitkän junamatkan jälkeen uuteen kotiinsa. Matka oli mennyt hyvin, vain pientä miukumista loppumatkasta. Helpotuksen huokaus, etukäteen tuli tietysti maalailtua kauhukuvia karkaavasta ja ison koiran kitaan joutuvasta kissasta...

Kotiovella ensimmisenä kuului maailman pikkuisin "miu" kuljetuskopasta. Sulkeuduin pirpanan kanssa työhuoneeseen, koska kohtaaminen Moyan kanssa pitkän matkan päätteeksi olisi ehkä ollut turhan stressaavaa. Elmeri tepsutteli ulos mökistään ihan ihmeissään. Sitten tutkittiin paikkoja pitkään ja hartaasti. Ensimmäiset kaksi minuuttia maata pitkin, mutta sitten häntä nousi pystyyn ja pikkuinen alkoi täppäillä leluhiiriä :) Sitten se olikin tätä loppuilta:

Pirpana kävi hienosti pissillä omassa kissanvessassaan ja söi kupillisen ruokaa myöhemmin illalla. Tää hentomieli-kissanorja nukkui sitten pikkukissan kanssa työhuoneessa ekan yön, kun yksinjääminen aiheutti niin suurta miukumista.

Tänään on tutustuttu koko asuntoon, häntä pystyssä edelleen. Ja tämä kissa on kyllä ihan ammattilainen kietomaan ihmiset häntänsä ympärille. Se tulee viereen, tuijottaa isoilla silmillä, kehräilee ja miukaisee että nyt silitä! Ja tunkee syliin, voi sitä söpöyttä :)

No, tarinan toinen puoli ei ole niin ruusuinen. Meidän Moya-neiti on ihan sydänjuuriaan myöten loukkantunut. Illalla muristiin ja sähistiin viereisessä huoneessa ja sama tahti on jatkunut tänään. Pirpanaa piti ensi tarkkailla pakastimen päältä:

Ei kovin ystävällinen ilme, ei... Moya murisee jos tulen lähellekään, Elmerin hajut on tietysti käsissä aika voimakkaana. Se tuijottelee verhojen takaa ja lausuu välillä painavan kommenttinsa tähän pikkukissa-asiaan.

Mutta kyllä me uskomme, että tämä tästä helpottaa. Moya on kuitenkin seurallinen, ystävällinen ja leikkisä, ihan kuten Elmerikin. Eli kissojen vaan pitää saada nämä piirteet kohtaamaan. Tai no eihän Elmerillä ole mitään ongelmaa, se on tottunut muiden kissojen läsnäoloon. Meidän hemmoteltu neiti vaan saisi naksauttaa päässään vivun toiseen asentoon. Sitä odotellessa...

Perheenlisäysvalmistelut

2009-09-28T14:54:00.004+03:00

Tää alkaa olla mallillaan
- uudet ruokakupit [x]
- vessamökki ja oikea hiekka [x]
- penturuoka ja -raksut [x]
- Feliway-haihdutin varmuuden vuoksi [x]
- Moyaa silitelty paljon [x]
- Moyalle rakennettu uusi lekottelutaso pennun ulottumattomiin [x]
- uudet lelut [x]
- kangassuoja kuljetusmökin ympärille [melkein valmis]
- myyntisopimus allekirjoitettu [x]
- Elmeri uudessa kodissa [ ]

Meitä jännittää jo aika paljon :D

Kirkasvalokissa

2009-09-24T14:20:00.004+03:00

Pimeä vuodenaika hiipii taas tänne päin. Moya tietää mitä hyötyä kirkasvalosta on, kissan on nimittäin tärkeää pysyä virkeänä. Ota sinäkin opiksi. Suosittelemme kuitenkin noudattamaan lampun valmistajan ohjeita suositusetäisyydestä, vaikka Moya ei näin teekään :)

Elmeriini

2009-09-23T12:23:00.003+03:00

Lähtölaskenta on jo alkanut, tämä tulee meille viikon kuluttua! Kuva on kaapattu Wildtouchilta. Me ollaan ihan hepulissa :-)

Lapsi ja kissa

2009-09-21T14:01:00.006+03:00

Pitääpä nyt ottaa kantaa ikuisuusilmiöön nimeltä kissa lapsiperheessä. Joka kerta kun ihmisille selviää kissaisuutemme, seuraa kysymys siitä, kuinka kissa ja lapsi tulevat toimeen keskenään.

Jotenkin kysymyksestä usein kuultaa epäluulo, minkä mukaan kissat raapivat vauvoilta silmät päästä, käyvät nukkumaan niiden naaman päälle ja vähintäänkin mulkoilevat ja sähisevät joka kerta lapsen ohi mennessään. Ja auta armias jos kissa ottaa lastenvaunut nukkumapaikakseen! Tai makailee hoitoalustalla. Raskaana ollessani kissaihmettelyt olivat joiltain tahoilta jopa hysteerisiä. Varo vaan sitä toksoplasmaa, se kyllä tarttuu kissasta vaikka mitä tekisit! Ja mitenköhän ne nyt tulevat toimeen, vauva ja kissa, ettei vaan sattuisi mitään.

Mutta kuulkaas, kissaelämä on. Näin se menee oikeasti:

Tokso. Täytyy tosissaan yrittää, että kissasta saisi tokson. On paljon todennäköisempää saada se huonosti pestystä salaatista. Ensinnäkin kissan pitää kantaa toksoa, mikä on aika harvinaista. Ja että oikeasti onnistuisi sen vielä itseensä tartuttamaan, pitää syödä pari päivää hiekkalaatikossa muhinutta kissankakkaa. Raskausaikana voi kuulemma olla ihmeellisiä mieltymyksiä, mutta tämä ei nyt omalta osaltani niihin kuulunut.

Kissa ja vauva. Moya pelkäsi vauvaa ja asettui heti itse lauman arvojärjestyksessä vauvan alapuolelle. Vauva oli pienestä saakka vahva sisupussi, joka olisi kyllä tarvittaessa huitonut ja potkinut pois liialliseen lähikontaktiin tulevan kissan.

Kissapöpöt. Kissa pesee itsensä päivittäin ja allergeenit ovat muutenkin ennemmin hyödyksi kuin haitaksi vauvojen vastustuskykyä ajatellen. Moya on nukkunut Pojan vaunuissa, turvakaukalossa, sitterissä ja hoitoalustalla. Poika on maistellut kissanruokaa ja imeskellyt Moyan häntää. Ja kas vain, Poika on edelleen hengissä, suorastaan terve kun pukki.

Nyt uhmäikäisen Pojan kanssa olen huomattavan paljon enemmän huolissani Moyan kuin Pojan hyvinvoinnista. Poika tykkäisi kissatyynystä. Pojan mielestä on kiva vetää kissaa hännästä, koska vanhemmista lähtee silloin hauska kova ääni. Tokihan me aikuiset kasvatamme ja vahdimme, mutta aina ei ole silmiä selässä.

Mutta Moijeliini ei raavi eikä pure, ei vaikka oma hyvinvointi olisi jo tosissaan vaakalaudalla. Ja onneksi Poikakin oppii, nyt hän jo vakuuttaa meille usein, että "pienen kissan kanssa pitää olla tosi valovainen, pieni kissa menee helposti likki".

Sellaista se on, kissaelämä lapsiperheessä.

Moya aavistelee, että vauvan leikkiminen ei taida olla hänen arvolleen sopivaa.

Äänettömästi kuin bengali

2009-09-18T09:03:00.003+03:00

Kaikkihan tietävät, että kissaeläinten ominaispiirteisiin kuuluu äänetön ilmestyminen yllättäviin paikkoihin. Että olet puuhailemassa jotain ja pomppaat yhtäkkiä puolimetriä ilmaan, kun korvaasi yllättäen naukaistaan?

Juu ei meillä.

Moya ei koskaan pääse yllättämään, sen mielestä mokoma hiiviskely ei kai ole kissan arvolle sopivaa. Tassujen täptäptäp-ääni kertoo jatkuvasti, missä kissukka luuhaa. Oma lukunsa on sitten se, kun Moya täräyttää alas pöydältä tai kiipelytolpastaan. Välillä olen huolissani kestääkö lattia... Joskus aamulla herään kissan tepsutteluääniin sen sijaan, että heräisin vasta siihen, että a) kissan rojahtaa kuin halko jalkojeni päälle tai b) kissa köpöttelee rintakehän päälle ja NAUKAISEE.

Moya ei pääse yllättämään takavasemmalta edes silloin, kun hänelle leikataan sydäntä jäystettäväksi. Toisesta huoneesta on jo kauan aikaa kuulunut ensin pari tumpsahdusta ("täällä haisee veri, tää lähtee nyt!") ja sitten täpetitäpeti-juostaan keittiöön. Tässä vaiheessa lihanleikkaaja on jo ehtinyt asettua puolustusasemiin, eikä kissalla ole mitään mahdollisuuksia. No okei, bengaliluonteella pääsee tietysti läpi mistä tahansa ihmisesteestä, kun käyttää aseena liukasta puskemista tai söpöstelyä. Mutta pääsääntöisesti taisto päätyy siihen, että sydän syödään vasta omasta kupista.

Onneksi tämä desibelihiipijä ei elä viidakossa, vaan on meidän oma kotileopardi :)

Eartha Kitt

2009-09-16T14:13:00.006+03:00

On aika esitellä tarinakirjan ensimmäinen päähenkilö: Ruskeamarmorityttösemme Cayenne Eartha Kitt eli Moya.

Moya tuli meille keväällä 2006 ja siitä alkoi tämän perheen bengalielämä. Kissan tuloa valmisteltiin hartaasti, sillä perheen isäntää piti ensin vähän pehmittää. Eihän kissa paljon sido, eipä... Ahkeran kissasivusurffailun jälkeen päädyimme bengaliin. Oli muuten isännän ehdotus, se oli jo mennyttä kalua tässä vaiheessa. Kävimme tutustumassa Cayenne-kissalassa bengalipentueeseen ja ällistyimme, miten kissa voi olla niin hieno ja ihana ja ihmisläheinen kuin Moyan emo oli! Eipä siinä enää arvottu otetaanko meille kissa vai ei.

Kissalle rakennettiin kiipeilypuita, ostettiin vessamökki, kuljetuskoppa ja kasa leluja ja pohdittiin nimeä. Moya sai lopulta nimensä Farscape-sarjan elävän avaruusaluksen mukaan, eksoottisen kissan arvolle vähintäänkin sopiva nimi.

Pikkuinen Moya-pirpana tassutteli meille häntä pystyssä ja sitten hänestä kasvoi iso kissa. Välillä vähän turhankin iso, ruoka nimittäin maistuu. Kissaneitimme on hyvin eloisa seuralainen. Hän on leikkiessään tajuton säntäilijä ja säheltäjä, onnistui kerran jopa murtamaan kantapäänsä riehuessaan. Moya kiehnää vieressä katsomassa kun tehdään, no, oikeastaan mitä tahansa. Pitäähän kissan auttaa. Moya pomppii syliin kotiintultaessa, joka ilta kun Poika on saatu nukkumaan ja vähän väliä muutenkin. Neitimme on erittäin äänekäs tapaus, kotiintullessamme päivän kuulumiset kerrotaan monisanaisesti eli naukumalla kovaa ja vielä kovempaa. Ääntä hän hyödyntää tehokkaasti myös henkilökunnan herättämiseen. Joka aamu viimeistään kuuden aikoihin.

Moya sitten leimautui perheen isäntään. Isäntä voi itse kertoa miltä tuntuu, kun pieni karvaeläin seuraa häntä kuin jumalaa jokapaikkaan. Isäntä luulee ja toivoo, että Moya kohdistaa huomionsa jatkossa uuteen tulokkaaseen. Hih!